Tylsä videopeli, jota ei saa edes itse pelata

Jumanjin seuraava taso on suoraa jatkoa elokuvalle Jumanji: Welcome to the Jungle (2017), jossa maaginen Jumanji-videopeli vangitsi teininelikon sisäänsä. Teinit sijoitettiin seikkailemaan pelihahmojen kehoihin, ja tarina väänsi huumoria videopelikliseistä. Eniten ruutuaikaa nelikosta sai Spencer, joka Dwayne Johnsonin lihaksikkaassa pelihahmossa oppi jotain rohkeudesta.

Jumanji: The Next LevelJatko-osassa Spenceriä harmittaa työ kaupan hyllyttäjänä ja parisuhdetauko. Ongelmien ratkaisemisen sijaan hän kaivaa esiin Jumanjin ja sukeltaa takaisin peliin etsimään jännitystä. Kavereille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pelastuskomppaniana perään, mutta peli imaisee epähuomiossa sisäänsä myös kaksi eläkeläistä revohkaa rikastuttamaan.

Tarinallinen syy jatko-osan tapahtumiselle on tekosyiden pohjakastia. Toimintakomedialle tätä ei voi yksinään lukea raskauttavaksi virheeksi koodissa, mutta dialogi paljastaa laiskuuden viruksen levittäytyneen laajalle. Pelimaailmaan saapuminen alkaa nimittäin täsmälleen samalla vitsillä tekoälyn itseään toistavista hokemista kuin edellisessä elokuvassa.

Jumanji: The Next LevelItsensä toistaminen on elokuvaa hallitseva teema, sillä käsikirjoitus venyttää ohutta sisältöään kierrättämällä. Vitsit tekoälyn rajoittuneisuudesta, Johnsonin seksikkäästä hehkusta ja oman pelihahmonhahmon järjettömistä kyvyistä toistetaan lukuisia kertoja. Uusista eläkeläishahmoista otetaan irti vain kliseisiin sisältyvä minimi. Kaksikko on siis sen verran seniili, etteivät he millään tajua olevansa videopelissä.

Tekoälykästä komediaa koetetaan maskeerata toimintakohtauksilla. Ne ovat edellisen elokuvan vastaavia pidempiä ja näyttävämpiä, mutta kukaan ei ole vaivautunut paikkaamaan videopeliteeman perusongelmaa, eli katsojan ja teoksen suhdetta.

Jumanji: The Next LevelJumanjissa katsoja pakotetaan tuijottamaan fiktiivistä tilannetta, jossa joukko ihmisiä on kokoontunut ratkaisemaan videopeliä. Elokuvallisena kerrontana tilanne on järjetön. Katsoja alkaa vääjäämättä miettiä, miksi seurata näiden ihmisten tekemiä ratkaisuja tässä pelissä, kun voisi itse pelata jotain parempaa ja vieläpä tehdä samalla päätöksetkin itse.

Jo lähtökohtaisesti videopeliteeman ympärille rakentaminen on elokuvassa haastavaa, sillä videopelin ytimessä on interaktiivisuus. Täten mediumvaihdos hukkaa videopelaamisesta väistämättä jotain. Onnistuminen edellyttää fokuksen siirtämistä itse videopelistä videopelaamiseen liittyviin ilmiöihin.

Jumanji: The Next LevelScott Pilgrim vastaan maailma (2010) ratkaisi tämän lainaamalla videopeleistä vain visuaaliset tehokeinot osaksi kerrontaa. Black Mirror -sarjan jakso Striking Vipers (2019) taas käsitteli nerokkaasti kahden miehen välistä seksuaalisen halun purkautumista pelihahmojen kautta. Samalla se osasi kysyä, mikä on tekojen merkitysero todellisuudessa ja pelissä.

Jumanji: The Next Level toistaa itseään niin vimmatusti, ettei sille jää prosessointitehoa muodostaa yhtäkään kysymystä tai olla edes viihdyttävä.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 3 henkilöä