Miten minusta tuli minä

Ranskan opiskelijamellakat vuonna 1968 ovat jääneet historiaan sekä laajuutensa että vaikutuksiensa vuoksi. Opiskelijoiden tyytymättömyys kasvoi lopulta koko maan kattaneeksi yleislakoksi. Ranska oli, 13 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, jälleen polvillaan. Kuusikymmentäluvun opiskelijaliikkeiden merkittävimmäksi perinnöksi jäi kuitenkin länsimaiden yli vaeltanut kulttuurivallankumous.

Après maiOlivier Assayasin ohjaama Jotain ilmassa (Aprés mai, 2012) sijoittuu mellakoiden jälkiliukkaille. Tilanne on päällä vain ydinjoukon mielestä. Valtaväestö on ostettu hiljaiseksi roimilla palkankorotuksilla ja uusilla vaaleilla, jotka valtaapitävä De Gaulle voitti. Kommunistit saivat keppiä ja poliisien tiukat otteet nuorisoa vastaan hiljaisen hyväksynnän.

Pamfletteja painetaan, lehtiä jaetaan ja jäynää tehdään. Iskut ovat kuitenkin Leninin oppeja mukaillen pienten ryhmien, eivät suurien massojen tihutöitä. Edes aktiiveista kaikkia ei enää kiinnosta. Vallankumousryhmän sisäisiä ristiriitoja ja ideologista eripuraa käsitellään osuvasti.

Assayas käsitteli Carlosissa (2010) eurooppalaisen terrorismin kehitystä 1970-luvulta kylmän sodan loppuun legendaarisen Shakaalin silmin. Jotain ilmassa möyhentää osin samaa tematiikkaa, sillä aate ei ole loputon polttoaine. Elokuva näyttää mitä tapahtuu, kun ideologia tavalla tai toisella jää taustalle.

Après maiPieni osa nuorista radikalisoituu. Kynä vaihtuu autopommiin. Toisaalta useat kasvavat ulos radikaalista vasemmistolaisuudesta. He menevät töihin, alkavat opiskella tai tuotteistavat ideologiansa. Kukin ratkaisu esitetään yksilön kautta ilman tarkempaa taustaselvitystä.

Jotain ilmassa on vankasti yhteiskunnallinen elokuva, joka toimitetaan ilman lukuohjetta. Vaikka siinä on puhtaana ajankuvauksenakin tenhoa, on haikean elämänmyönteisessä tarinassa aivan eri tavalla voimaa, jos on tietoinen aikakauden nuorisoliikehdinnän eri puolista.

Politiikka leijuu usein enemmän puheissa ja lauluissa kuin teoissa. Asioista ollaan vankkaa mieltä, mutta suurin osa nauttii enemmän rennosta elämästä kuin aktiivisesta toiminnasta. Assayas ei tuomitse bilevallankumouksellisia, vaan antaa heidän tehdä omat valintansa. Kerronta pysyy yhtä aikaa tunteellisesti lähellä, mutta moraalisesti etäällä.

Après maiVaikka 1960-luvun nuorten liikehdintä ei kaatanut länsimaisia hallituksia, ei Assayas väheksy niiden vaikutusta. Pysymällä pääasiassa yhteiskuntakelpoisina nämäkin ranskalaisnuorukaiset voivat osaltaan muokata järjestelmää. Nuoret asettuvat, mukavoituvat ja ehkä myös vanhoillistuvat ajan myötä. Ovatko he näin ollen osa ratkaisua vai ongelmaa?

Vallankumoukset tarvitsevat erilaisia ihmisiä tuottaakseen jotain kestävää. Taide, keskustelu ja politiikka moniulotteistuvat vain, jos joku jää myös kertomaan tarinan. Vaikka väkivallan seurauksia ei näytetä, esitetään ne viimeisenä, epätoivoisena parahduksena.

Kahteen tuntiin on upotettu kulttuuri- ja sukupolvihistoriallisesti hämmästyttävän paljon pureskeltavaa. Pätevän yliopistokurssin tasoinen katsaus yhä tänäkin päivänä vahvasti vaikuttavien rakenteiden ja liikkeiden syntyhistoriaan ei tapahdu tematiikan ehdoilla. Persoonalliset, itseään etsivät nuoret ovat paitsi symboleita, niin myös kokeilunhaluisia, omaa paikkaansa etsiviä sympaattisia ihmisiä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 6 henkilöä


Powered by Preview Networks