Uutta nousua hakemassa
Paremman sanan puutteessa David Gordon Greenin ohjaajanuraa voisi luonnehtia mielenkiintoiseksi. Hänen aluksi tekemänsä draamaelokuvat keräsivät pääosin kiitettäviä arvosanoja, mutta siitä eteenpäin suunta on ollut laskeva. Neljän elokuvan jälkeen hän siirtyi yllättäen komedioiden pariin, mutta suunta pysyi silti vakaasti laskevana.
Trillerielementtejä syvän etelän draamaan yhdistelevää Joeta on pidetty ohjaajan paluuna ruotuun, mutta tämä ei ole pelkästään Greenin paluu. Pääosassa nähdään Nicolas Cage, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi lähinnä hirmuvelkaisena meemikuninkaana.
Cagen pudotus on ollut jopa Greenin uraa rankempi, sillä vielä 2000-luvun puolivälissä Cagea pidettiin melko yleisesti arvostettuna elokuvatähtenä. Myös Cage tarvitsisi uralleen uutta nostetta ja Joe on yksi hänen pätevimmistä rooleistaan. Pitkästä aikaa Cagella on taas tilaa tuoda hahmoon ristiriitoja ja psykologista uskottavuutta, eivätkä tällä kertaa näyttelijän parjatut maneeritkaan puske pinnalle.
Vaikka Cage onkin viime vuosina joutunut velkoja kuitatakseen ottamaan rooleja toinen toistaan kelvottomammista elokuvista, Joe osoittaa, että oikean roolin ja oikean ohjaajan avustuksella hän voi edelleen tehdä vetävää jälkeä. Nimihenkilö Joe on vankilassakin piipahtanut metsuri, joka ottaa töitä hamuavan nuoren pojan (Tye Sheridan) siipiensä suojaan. Vähitellen Joen entisen elämän haamujen painostus käy niin sietämättömäksi, että itsekurin nimeen vannovan miehen pitää ratkaista asiat väkivallalla.
Vaikka Cage onkin elokuvan tähti, todellisen vaikutuksen tekee Gary Poulter, joka esittää Tye Sheridanin hahmon isää: alkoholisoitunutta pummia, joka on valmis vaikka tappamaan pullosta. Poulterin näytteleminen on vaikuttavaa seurattavaa, ja osasyy tähän on näyttelijän taustassa.
Poulter oli oikea teksasilainen koditon, jolla ei ollut lainkaan näyttelijäkokemusta, kun Green valitsi hänet elokuvaansa. Ohjaaja joutuikin vääntämään tuotantoyhtiön kanssa Poulterin roolituksesta, ja elokuvan nähtyä on helppo ymmärtää miksi. Poulter on täydellinen osassaan juurikin siksi, ettei hänen tarvitse näytellä. Tämännäköistä näyttelijäntyötä ei voi tehdä, ellei ole elänyt kyseisessä todellisuudessa. Myöhemmin ennen elokuvan ensi-iltaa Poulter löydettiin hukkuneena. Joe jäi hänen ainoaksi elokuvakseen.
Greenin uralle Joen saamat arviot tekevät varmasti hyvää, mutta Cagen kuoppa taitaa olla sen verran syvempi, että hän tarvitsisi sieltä noustakseen useampia Joen kaltaisia täysosumia. Aika näyttää, pääseekö Cage enää koskaan takaisin näyttelijöiden A-sarjaan, mutta kykyjä hänellä edelleen on.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
Trash
Stephen Daldryn ohjaus tasapainoilee huolettoman nuorisokuvauksen ja vakavan yhteiskuntadraaman välillä.
Edellinen: Fifty Shades of Grey
Sidontaleikit eivät säväytä laskelmoidun sliipatussa elokuvassa.