Vieraalla maalla

Normandian maihinnousun aattotunnelmista Pohjois-Englannin nummilla ja pikkukaupungissa kertova Jenkit on mukiinmenevää romanttista melodraamaa kulttuurien ja ihmisten kohtaamisista vaikka sunnuntai-iltapäivän leppoisaksi katseluvalinnaksi. Toisen maailmansodan karut taistelunäyttämöt loistavat poissaolollaan, kun ihmiset yrittävät selvitä ja viettää hyvää elämää niukkuuden ja säännöstelyn keskellä. Tunteet puhkeavat ja sydämet sulavat yleisen epävarmuuden ilmapiirissäkin.

Tarina kertoo kolmesta naisenkipeästä amerikkalaissotilaasta, joista yksi etsii lihan iloja, toinen rakkautta ja kolmas ystävyyttä. Kukin onnistuu valinnoissaan ja samalla he tutustuvat vieraan kulttuurin ihmisiin, saloihin ja tapoihin. Schlesinger kuljettaa tarinaa rauhaisan verkkaiseen tahtiin hyvin lempeästi. Elämän pahat asiat jäävät melko viitteellisiksi eikä sota kosketa paikallisiakaan juuri muuten kuin rakkaiden poissaoloina sekä appelsiinijonossa pönöttämisenä. Särmättömyys alkaakin ärsyttää, sillä elokuva on liian kiltti. Pienikin terävöittäminen olisi tuonut viistompaa näkökulmaa, mikä olisi skarpannut tunne-elämältään liian yksitotista kokonaisuutta. Lieveilmiöt kuten vieraiden syrjintä, jenkkiarmeijassa vellova rasismi toki osoitetaan katsojalle muutamassa kohtauksessa, mutta niistä jää vain päälleliimatun maku kaiken siirapin päällä.

Sen sijaan sosiaalihistoriallisena ajankuvana Jenkit on runsas ja rehevä. Virheet on vähissä ja melko marginaalisia. Sodanajan Englanti esitetään erittäin verevänä pieniä yksityiskohtia myöten. Myös pikkuosien näyttelijät ovat huolellisesti valittuja epookkinaamoja ja -persoonallisuuksia. Puvustus ja lavastus ansaitsevatkin erityismaininnat, sillä ne ovat kokonaisuuden kannalta jopa mielenkiintoa ylläpitävä voima, koska elokuva sortuu säästelemään myös tunteissaan eikä lopun suuri hyvästijättö saa kunnolla siipiään alle. Menetyksen tunteen kyyneleet jäivät tiristämättä, sillä romanssit ehtivät kuivua jo hyvän matkaa ennen viimeisiä kuvia, joissa amerikkalaiset lähetetään rintamalle, josta harva enää tuli takaisin. Lupauksista huolimatta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä