Kalastuskesä

Robert Redfordin ohjaama Ja keskellä virtaa joki perustuu Norman Macleanin pienoisromaaniin. Pitkän näyttelijänuran tehnyt Redford muistetaan erityisesti Kidin roolista Paul Newmanin aisaparina lännenelokuvassa Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969). Näyttelijän muutamasta vanhemmalla iällä tekemästä ohjaustyöstä mieleen muistuu myös Quiz Show (1994).

Presbyteeripapin kaksi poikaa, Norman (Graig Sheffer) ja Paul (Brad Pitt) varttuvat 1900-luvun alun Amerikassa, Montanan Missoulassa. Tunnollinen Norman lähtee opiskelemaan kauas itärannikolle, hurjapää Paul jää kotinurkille. Kuuden vuoden jälkeen Norman palaa kesäksi kotiin. Veljesten elämät ovat menossa kovaa kyytiä eri suuntiin. Toimittajaksi alkanut Paul pelaa ja juopottelee, Norman aikoo ryhtyä syksyn tullen opettajaksi. Isältä lapsena opittu perhokalastus yhdistää veljeksiä kun he opettelevat tuntemaan toisiaan vuosien jälkeen.

Ja keskellä virtaa joki on täynnä auringonpaistetta. Vesi liplattaa, linnut laulavat, maisemat ovat kuvankauniita ja eletään huoletonta, yltäkylläistä aikaa 1920-luvulla ennen suurta sotaa. Ikäviin asioihin kuten rasismiin korkeintaan vihjataan. Lämminhenkinen nostalgia sopii kyllä, mutta elokuvasta tulee tylsä, jos draama katoaa kokonaan. Amerikkalaiselle yleisölle Ja keskellä virtaa joki tarjoaa varmasti mukavia hetkiä vanhojen hyvien aikojen muisteloissa, kuin tukkilaisromantiikka suomalaisille. Jostain olisi voinut vähän enemmän jännitettä saada esille. Veljekset eivät oikein kilpaile keskenään, isä-poikasuhde tai aikuistuminen ei tunnu tuottavan ongelmia.

Näyttelijä-ohjaajien tapaan Redford ei ole malttanut olla sekaantumatta esiintymiseen vaan toimii itse kertojanäänenä. Pitt ja Skerrit vetävät mukiinmenevät roolisuoritukset. Jännitteettömän juonen ansiosta on oikeastaan aivan sama millä tyylillä tai kuka kyseiset roolit hoitaa. Elokuva olisi ehkä vaatinut vähän tiivistämistä Toisaalta hitaudella saadaan aikaan pysähtyneen hellekesän tuntu.

Ja keskellä virtaa joki on siirretty dvd:lle lähes sellaisenaan eli minkään uskomattoman ekstramateriaalin toivossa elokuvaa on turha hankkia. Mukana on traileri sekä tekstiä Pittistä, Redfordista ja Skerrittistä. Ääni on vain kaksikanavainen, mutta kuvanlaatu näytti maallikon silmään hyvältä.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä