Vauhti vie viehätyksen

Universalin alainen Illumination Entertaiment hyppäsi suoraan animaatioiden valtavirtaan ensimmäisellä kokopitkällä elokuvallaan Itse ilkimys vuonna 2010. Uusi animaatiopaja ei keksinyt pyörää uudestaan, mutta kelmin nostaminen pääosaan oli sen verran poikkeava veto, että elokuva erottautui edukseen. Päällisin puolin ilkeästä Grusta kuoriutui toki lämmin ihminen kolmen orpotytön avustuksella. Grun pehmentäminen pääsi kunnolla vauhtiin kakkososassa (2013), kun Gru valjastettiin mukaan antikonnajärjestöön ja tällä tiellä jatketaan kolmannessakin Itse ilkimyksessä.

Despicable Me 3Hyvien puolella agenttina toimiva Gru yrittää agenttikumppaninsa Lucyn kanssa saada takaisin pahan Balthazarin varastaman ison timantin. Yritys epäonnistuu ja agentit saavat potkut. Samalla Grun elämään astelee hänen tuntemattomaksi jäänyt varakas kaksoisveli Dru, ja yhdessä veljekset päättävät hankkia timantin takaisin Balthazarilta, joka timantin avulla haluaa kostaa Hollywoodille kohtelunsa entisenä lapsitähtenä.

Tarina on simppeli ja juoni heppoinen. Sivupolkuja onkin viritetty useita ja tahtia pidetään yllä vauhdilla ja kohelluksella. Vauhti on niin hurjaa, etteivät lapset ehdi elokuvan ääreltä herpaantua, mutta aikuiskatsojaa turboahdettu kohellus alkaa väsyttää varsin pian huolimatta Balthazarin olkatoppauksista ja satunnaisista kasarihittien tahdeista.

Despicable Me 3Perustarina on agenttitoiminnan peruspullaa, josta on vaikea innostua. Kasariulottuvuudesta tai julkisuuskuvan merkityksistä ei saada kummoisia irti. Sisältöaihiot tuntuvat olevan mukana vain irtovitsien materiaaliksi. Sisällön kumistessa tyhjyyttään valtavalla hässäkällä ylläpidetty kuvallinen levottomuus käy puuduttavaksi.

Itse ilkimys 3:sen vauhdikkuus näytti lopulta väsyttävän myös lapsikatsojia. Kotioloissa animaatiot veivataan monesti heti tuoreeltaan useita kertoja läpi. Kolmatta ilkimystä kohderyhmäikäiset eivät ole kuitenkaan halunneet toista kertaa katsoa toisin kuin esimerkiksi Kätyreitä, jonka levy alkaa olla kirjaimellisesti puhkikatsottu.

Despicable Me 3Loppujen lopuksi koheltavan vauhdikkuuden sijaan lapsetkin kaipaavat tarinaa, kekseliästä komiikkaa ja hahmoja, joihin samaistua. Itse ilkimyksissä komiikasta ja lapsille toimivista hahmoista ovat vastanneet Grun keltaiset pikkuapulaiset, kätyrit, jotka muutama vuosi sitten saivat oman elokuvansakin.

Itse ilkimyksen esiosanakin toiminut Kätyrit (2015) on osoittautunut Illuminationin ylivoimaisesti menestyneimmäksi elokuvaksi, joka on sangen korkealla myös kaikkien aikojen menestyneimpien animaatioiden listalla. Karu tosiasia onkin, että jos Itse ilkimyksistä kätyrit leikattaisiin pois, jäljelle jäisi sangen mitäänsanomaton ja huumoriltaan vaisu elokuva, jota harva jaksaisi katsoa. Ja kolmannessa elokuvassa tämä korostuu vielä aiempia osia enemmän. Parhaat hetket kun ovat tykkänään pienten keltiäisten varassa.

Despicable Me 3Blu-rayn näennäisesti runsaat lisämateriaalit ovat sillisalaattia, jota lapsetkaan eivät jaksaneet liiemmin kahlata läpi. Ainoa mainitsemisen arvoinen lisuke on lyhytelokuva Kylen salainen elämä, joka peittoaa pääelokuvan mennen tullen. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Nykyään monien animaatioiden tallennepainoksilta löytyvät lyhytelokuvat ovat usein levyn parasta antia, sillä lyhäreistä löytyy vielä sitä kekseliäisyyttä ja idearikkautta, mikä on omaleimaista animaatiotaiteelle. Pitkissä teatterielokuvissa nämä perusasiat on useimmiten jo tyystin unohdettu, kun on keskitytty täysin palkein tuuleen ja torvensoittoon.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 5 henkilöä



Lue myös