Instinct kotikatsomo

Saatuani käsiini ohjaaja Jon Turteltaubin uuden elokuvan, innostuin jo, että pääsen katsomaan hyvinkin mielenkiintoista tuotetta. Hekumaani ei yhtään häirinnyt, että Instinct julkaistaan Suomessa suoraan videolla enkä ollut aiemmin kuullutkaan koko elokuvasta. Etukäteiskuva Anthony Hopkinsista hulluna gorillatutkijana ja Oscar-voittaja Cuba Gooding, Jr.:sta häntä hoitavana psykiatrina kieltämättä lupaa jo aika tavalla. Pääsisikö Hopkins laittamaan vähän Hannibal Lecteria rooliinsa ja näyttäisikö Gooding vihdoin ansainneensa palkintonsa, kun pääsi pahalainen vuoden 1997 palkintojenjaossa voittamaan Fargon (1996) loistavan William H. Macyn? Ei päässyt eikä ole edelleenkään ansainnut - valitettavasti.

Hopkinsin esittämä antropologi Ethan Powell luovutetaan Ruandasta Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiä varten hänen tapettua kaksi riistanhoitajaa. Nuori kunnianhimoinen psykiatri Theo Caulder (Gooding siis) kiinnostuu apinaa jo ulkoisestikin muistuttavan miehen tapauksesta, sillä näkee tämän pääsylipukseen maineeseen ja mammonaan. Powell on löytänyt sisäisen rauhan gorillojen parista ja hänen mullistavia uusia teorioitaan Caulder aikoo avata kaikelle kansalle. Koko ajan on selvää, että mieleltään järkkyneen tohtorin ideat eivät niin sekavia olekaan ja tämä viekin tarinalta uutuudenviehätyksen pois saman tien. Ei saanut Turteltaub aikaan hyvää "hullu tiedemies" -elokuvaa (tosin kertokaa, kuka joskus olisi) meriiteiltään kerrassaan erinomaisesta näyttelijäkaartista huolimatta.

Hopkinsin Powellista olisi saanut helposti psykoottisia elementtejä lisäämällä kelpo kelmin, semminkin, kun tutkijan ilmiselvä oivallus on suosia gorilloja ihmisten kustannuksella. Suuren osan käyttökelpoisesta riehumisajasta Hopkins kuitenkin käyttää hiljaa kyyhöttämiseen tukka silmillä. Miksi tällainen osio täytyy sisällyttää jokaiseen Powellin ja Caulderin väliseen keskusteluun? Turteltaubin kyvyt tulisivat paremmin esille, jos hän vain jatkaisi romanttisten komedioiden ohjaamista.

Ilmiselvistä puutteistaan huolimatta Instinct ei sinällään ole laaduttomasti tehty. Pidin hyvinkin Turteltaublin visiosta kuvata vankilaelämää epätoivoisten asukkien näkökulmasta, vaikka John Ashtonin verenhimoinen vanginvartija kovin stereotyyppinen onkin. Amerikkalainen vankila, sellainen, joka ei vielä ole ehtinyt hyväntahtoisten sosiaalitätien huomaan, voisi hyvinkin olla juuri tuollainen synkkä ja vihreässä keinovalossa kylpevä betonikolossi.