Kotipesä sekaisin
Vietnamin sodan jälkeen kesti monta vuotta ennen kuin Hollywood uskalsi tarttua kotiin palaavien veteraanien ongelmiin. Irakin sodassa kaari on ollut lyhyempi. Mahtipontinen 9/11 -jälkeinen uho on amerikkalaisessa elokuvassa kääntynyt Irakin ja terrorismin vastaisen sodan kritiikiksi. Elokuvateollisuus seuraa ajan henkeä, ja kun yleinen mielipide on kääntynyt sotaa vastaan, on kriittisille äänenpainoille taas tilaa. Poliittisesti suuri osa filmikaupungin elokuvaväestä on muutenkin keskivertoamerikkalaisia monta piirua liberaalimpia.
Sodanvastaisuudella on kysyntää, ja tarpeeseen vastasivat Robert Redford (Lions for Lambs) sekä Crash -elokuvallaan vakuuttanut Paul Haggis. In the Valley of Elahin tarina on yksinkertainen: Poika on palannut Irakin sodasta, mutta ei palaakaan vanhempiensa luokse. Eläkkeellä oleva sotilas-isä (Jones) lähtee selvittämään poikansa olinpaikkaa ja kohtaloa. Samalla aukeaa kulma Irakin sodan todellisuuteen ja isän periamerikkalaisen perheen elämänarvoihin.
Kokonaisuuden kantavana voimana on Tommy Lee Jones, jonka karu tulkinta poikaansa etsivästä sotilaasta iskee luihin ja ytimiin. Koko ikänsä amerikkalaiseen unelmaan ja sotilaskunniaan uskonut isä joutuu kyseenalaistamaan oman arvomaailmansa perusteet. Sotilaan vankka patriotismi ja sen asteittainen mureneminen kuvataan pienin, vakuuttavin ja koskettavin elein. Jonesin näyttelemisessä pieni on suurta.
In the Valley of Elah on niin sanottu laatuelokuva, mutta se voisi olla vielä parempi, jos yritys laatuelokuvaksi ei olisi niin päällekäyvää. Haggisin alleviivaava tyyli häiritsi hetkittäin jo Crashissa, mutta nyt punakynää käytetään vieläkin raskaammalla kädellä. Haggis haluaa profiloitua yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi ohjaajaksi. Hyvä niin, mutta tavoitteen elokuvallinen keinovalikoima vaikuttaa välillä itsetarkoitukselliselta. Mark Ishamin päällevyöryvä musiikki ja Haggisin viivyttelevä kuvakerronta luovat tarinalle raskaan yleisilmeen. Ohjaaja näyttää jääneen saman ahdistuksen valtaan kun päähenkilönsä.
In the Valley of Elahin todellinen arvo punnitaan vasta, kun Hollywood on toden teolla tarttunut Irakin sotaan ja sen aiheuttamaan turhautumiseen kotirintamalla. Aika näyttää, onko se syväluotaava katsaus Irakin sodan traumaan vai omaan vakavuuteensa tukehtuva aikalaisanalyysi.
Saattaa olla, että pitkässä juoksussa In the Valley of Elahilla on aikalaiskuvauksena enemmän kulttuurihistoriallista kuin elokuvataiteellista painoarvoa. Joka tapauksessa se pohdiskelevana pikkufilminä poikkeaa jo nyt selvästi edukseen tasapäisestä valtavirtatuotannosta. Hitaasti etenevä elokuva tuo sekä rakenteensa että sisältönsä puolesta muistumia amerikkalaisen elokuva kriittiseltä 1970-luvun kaudelta. Sen loppukuva tiivistää sattuvasti elokuvan keskeisen sanoman. Kotipesä on liattu.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 7 henkilöä
Seuraava:
Erämaan armoille
Arvostelu elokuvasta Into The Wild / Erämaan armoille.
Edellinen: Michael Clayton
Arvostelu elokuvasta Michael Clayton.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta