Ihon alla kotikatsomo

Nuorna miehen kuolla kuuluu, hurmehella peittää maa - mutta entäs nuoren naisen? Varsinkin kun kuolema niittää viljaa perhepiiristä? Carine Adlerin ohjauksen keskiössä ovat nuoren aikuisuuden kasvukivut, palasista rakentuneen identiteetin mureneminen ja matka kohti tasapainoa. Mausteena on annos arthouse-seksiä.

Asetelma suorastaan huutaa "olen pienen budjetin taiteellinen laatudraama", ja sitähän Ihon alla pitkälti on. Kyynisesti voisi jopa ajatella, että elokuvaa varten on tietoisesti ympätty maksimaalinen annos niitä elementtejä, joilla tunnustusta ja palkintoja heruu oikeilta tahoilta. Niiltä, jotka nyrpistävät nenäänsä isomman budjetin yhdysvaltalaiselokuvien niin sanotulle laskelmoivalle kaupallisuudelle.

Yksi elementti on tiedostavasti naisohjaaja, mielellään vähän eksoottinen tai omaperäinen sellainen. Brasiliassa tsekki- ja unkarilaisvanhemmille syntynyt esikoisohjaaja Carine Adler täyttää kriteerit.

Toinen elementti on paljaan pinnan heittäminen lihatiskille taiteellisuudella perusteltuna. Seksismistä syytetyissä Hollywood-jäteissä ei tulisi kuuloonkaan näyttää alastomuutta ja seksiä samoissa mitoissa. Toisaalta, mikäs se nuoren Iris-neidon (Samantha Morton) panokohtauksia, paljasta pintaa ja masturbointia katsellessa. Kuuluuhan se varmasti juoneen, kun äitinsä menettänyt neitonen kerran niin kovasti itseään etsii, yleensä vieraiden ukkojen sylistä. Muutenkin kovasti ahdistaa ja päässä viiraa, ennen kuin Iris voi kirmata merenrannalla entistä ehyempänä persoonana.

Lapsinäyttelijänä uransa aloittanut, myöhemminkin draamapuolella kunnostautuneen Samantha Mortonin valkokangasdebyytti on kuitenkin varsin intensiivinen. Mortonin suoritus ahdistuneena ja henkisesti yhä epätasapainoisemmaksi muuttuvana Iriksena on vakuuttavan aito verrattuna vaikkapa sivuosassa puupökkelöivään Stuart Townsendiin. Townsend on koivuhalon karismalla varustettu nätti poika, joka onneksi ei päätynyt myöhempinä vuosinaan pilaamaan tärkeämpiä elokuvia kuten Tarua Sormusten Herrasta. Townsend oli jo palkattu Aragorniksi, johon onneksi saatiin Viggo Mortenson.

Townsendista viis, sillä Morton on kameran keskipiste. Mortonin ansiokkaan roolisuorituksen alle ei kuitenkaan peity se tosiasia, että Ihon alla on lähinnä pikkunäppärä perusdraama, jossa ensin muhitaan kunnolla ja sitten kypsytään paremmiksi ihmisiksi. Kuin vanha juusto konsanaan.