Hiiriä ja ihmisiä kotikatsomo

John Steinbeckin suuri amerikkalainen kertomus Hiiriä ja ihmisiä on filmattu useampaan otteeseen. Mieleen muistuvat ainakin Lewis Milestonen versio vuodelta 1939 ja iranilaissyntyisen Reza Badiyin tv-elokuva vuodelta 1981. Siitä on jo aikaa, kun olen ne nähnyt, mutta muistaakseni olivat pirun hyviä ja koskettavia molemmat. Viimeksi mainittua kymmenen vuotta myöhemmin aiheeseen tarttui yleisesti paremmin näyttelijänä tunnettu Gary Sinise, joka toteutti pitkäaikaisen nuoruuden haaveensa filmata Steinbeckin lamakauden korkea veisu yhdessä Oscar-palkitun käsikirjoittajan Horton Footen kanssa.

Rakkaus suureen tarinaan näkyykin kouriin koskettavalla pieteetillä, mutta tekee tulkinnasta samalla hieman persoonattoman. Toisaalta mitään yllätystä ei jää kaipaamaan - tai sellaista ei edes osaa kaivata, eikä tarvitsekaan. Tämä on yleissivistyksellistä ruisleipää, jonka maun tietää mutta johon aina pakko välillä tarttua. Syvä paneutuminen aiheeseen korvaa kyllä omaperäisyyden puutteen, ja Gary Sinise on tiennyt, miten säilyttää tarinan puhtaus. Hänen ohjauksessaan roolihenkilöt sanovat juuri ne sanat, joita heiltä sopiikin odottaa. Yllätyksettömyyden lakaisee maton alle viimeisen päälle hiotut näyttelijäsuoritukset. Sinisen versio on alkuperäiselle tarinalle suorastaan jääräpäisen uskollinen, ja hyvä niin. Siksi elokuva onkin laadulle, henkiselle perinnölle ja asialle omistautumisen hiljainen, nöyrä voitto, vailla ilman mitään konstailuja. Se on uskallusta luottaa yksinkertaisen kerronnan suoraan voimaan. Tällaista asennetta saa nykyään kangeta kivien alta.

Älykkään ja suurisydämisen Georgen (Sinise) ja ison, hyväsydämisen röhmymäisen Lennien (Malkovich) traaginen ystävyys jaksaa nostattaa tunteet pinnalle. Haave omasta tuvasta ja luvasta sekä parista peltoeekkeristä ja kaneista on niin tuttu kuin olla voi, mutta sitä on taas kerran sulaa vahaa ihmisyyden perusoppien edessä. Lopullinen kiitos lankeaa tietenkin edelleen ja aina itse kirjailijalle, joskin tänä päivänä Steinbeckin tarinan näkee paljon mustempana kuin joskus ennen. Pienet unelmat suurentuvat mielikuvituksessa myyttisiin mittoihin, jotka karussa todellisuudessa eivät ole viljahyppysellisenkään arvoisia. Ihmisen kokoa ei mitata kuin sydämen suuruudessa, mutta sen jumalaton maailma on unohtanut jo ajat sitten. Hyvyys on suhteellinen käsite, jos käsite ollenkaan. Ja parhaallakin ystävyydellä on aina hintansa. Pyyteettömän kumppanuuden viimeinen inhimillinen ele keskittyy sormeen, joka puristaa aseen liipaisinta.