Here Comes the Devil kotikatsomo

Uskonto, seksi ja paholainen – vai miksi piruksi sitä pitäisikään kutsua – siinä pyhä kolminaisuus, josta riittää ammennettavaa. Jos on vielä niin onneka,s että on kasvanut katolisessa ympäristössä, voi vain onnitella itseään. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Adrián García Bogliano on kasvanut Argentiinassa ja omaa espanjalaisjuuret, joten katolinen tuska, ahdistus ja synnintunto ovat varmasti hänelle tuttuja, kuten niin monelle muullekin Espanjasta tai latinalaisesta Amerikasta lähtöisin olevalle nykyohjaajalle. Tuolta nimittäin tulevat miltei ainoat kelvolliset ja kiinnostavat kauhuelokuvat nykyjään, kun Hollywood on siirtynyt remake-rahastukseen ja pudonnut 3D:n petolliseen ja upottavaan suohon.

Elokuvassa Here Comes the Devil meksikolainen perhe on lomailemassa Tijuanassa. Lapset haluavat nähdä pahamaineisen vuoren huipulla sijaitsevan luolan, ja saavat vanhemmiltaan luvan kiivetä sinne. Illan pimetessä heitä ei kuitenkaan kuulu takaisin. Lapset kyllä löytyvät seuraavana päivänä, mutta luolassa vietetyn yön jäljiltä jotain on pahasti pielessä. Vanhemmat epäilevät että lapset ovat joutuneet seksuaalisen predatorin uhreiksi. Totuus, jos yhden sellaisen haluaa tulkinnoille avoimesta elokuvasta löytää, on kuitenkin erilainen, pirullisempi.

Pelko murrosikäisen, ja yleensä vielä tytön, heräävästä seksuaalisuudesta on kauhuelokuvien ja kummitusjuttujen parhainta käyttövoimaa. Lapsen vielä indoktrinaatiosta puhdas ja avoin mieli aikuistuvassa kehossa on altis paholaisen houkutuksille, ja ensimmäiseen kuukautisvuotoon liitetään yleisesti maagisia ominaisuuksia. Seksi ja seksuaalisuus valloilleen päästettynä on aina ollut järjestäytyneille uskonnoille pahin uhka, joka on tiukasti suitsittava. Kuka kontrolloi ihmisen seksuaalisuutta, hänellä on valta. Ja katsokaa kuinka ylevästi esimerkiksi katolinen kirkko on tätä valtaansa käyttänyt. Pitäisikö antaa pirulle välillä vetovuoro?

Katolilaiseen kulttuuriperimään tuntuu sisältyvän maallistuneessakin versiossa paljon pelkoja seksuaalisuutta kohtaan. Katolilaisuuteen liittyvän mystiikan kautta heijastuneena tuo pelko luo tajunnantiloja, joita luterilaisuudesta henkisen perimänsä ammentavan ihmisen on vaikea täysin ymmärtää. Nämä omituiset värähtelyt luovat kuitenkin sen perusvireen, josta Here Comes the Devilkin ammentaa. Elokuvassa esiintyvä seksuaalinen pohjavire ja siihen liittyvä pelko ja ahdistus ovat jotain, jolla ei ole mitään tekemistä iloisen ja rehellisen aikuisten leikin eli panemisen kanssa. Ehkä syvästi uskonnolliset ihmiset nauttivat seksistä enemmän kuin muut, koska se on aina syntistä ja likaista, sitä ihanan mehukasta kiellettyä hedelmää?

Here Comes the Devil ei ole oikeastaan varsinainen kauhuelokuva, vaikka sitä on hieman nihkeästi koetettu sovittaa riivausgenreen kuuluvaksi. Lapset kyllä ovat riivattuja penteleitä kuin Maissilapsissa (1984) ikään, mutta missä viipyy manaaja? Itselleni tuli elokuvan tunnelmasta enemmänkin mieleen Peter Weirin Huviretki hirttopaikalle (1975), ja varsinkin Nicolas Roegin mestarillinen Kauhunkierre (Don't Look Now, 1973) joka on psykologisen kauhuelokuvan uranuurtajia olematta varsinaisesti edes kauhuelokuva, vaikka pelottava onkin.

Elokuvan hieno ja rosoinen visuaalinen ilme on kuin suoraan kauhuelokuvan toistaiseksi viimeiseltä kultakaudelta eli 1980-luvulta, jolloin kauhu levisi kotisohville videonauhurin ja kuvaputkitelevision välityksellä. Ja aivan turha väittää, että suurempi ja parempilaatuinen kuva jotenkin lisäisi pelkokerrointa. Itseäni miellyttävä kuvaustyyli saa epäilemään, josko ainakin osa elokuvasta olisi filmattu oikealle filmille. Ohjaaja on joka tapauksessa syvällisesti alaan perehtynyt entusiasti, joka tietää mitä tekee.