Mustaa valkoisella

Hollywoodin nykyistä sotaelokuvien tarjontaan seuratessa ei voi kuin valittaen todeta, että kriittinen ja psykologinen ote tuntuu olevan lähes kokonaan pannassa. Katsojille on syydetty lähinnä toinen toistaan karmeimpia patrioottisia toimintarainoja, jotka heijastelevat loistavasti nykyistä levotonta maailmanpoliittista tilannetta. Poikkeuksiakin toki löytyy. Tv-sarjojen puolella on saatu nauttia ihan kelvollisella Taistelutoverit-minisarjalla. Suoraan dvd:lle ilmestynyt Hart’s War poikkeaa myös sisältönsä puolesta aika tavalla muusta keskivertotarjonnasta. Toisen maailmansodan sotavankileirin tapahtumia tarkastelevassa elokuvassa toiminta on jätetty täysin sivuun ja pääosaan nousevat sotilaiden keskinäiset ristiriidat ja jännitteet.

© 2002 Metro-Goldwyn-MayerLuutnantti Thomas Hart (Colin Farrell) joutuu saksalaisten vangiksi aivan sodan loppuvaiheessa. Sotavankileirillä hän tutustuu vankien edusmiehiin kuuluvaan eversti William McNamaraan (Bruce Willis), joka on miehiensä kanssa suunnittelemassa pakoretkeä leiriltä. McNamara suhtautuu epäluuloisesti hieman pehmeänoloiseen Hartiin, joka ei todellisuudessa ole viettänyt päivääkään juoksuhaudoissa. Miesten välit kiristyvät entisestään, kun leirille saapuu pari alasammuttua mustaihoista hävittäjälentäjää. Rasistisilla asenteilla läpikyllästetyt valkoiset sotilaat suhtautuvat kiihkeän vihamielisesti mustiin sankareihin, jotka sijoitetaan samaan parakkiin muiden vankien kanssa. Vähitellen tilanne riistäytyy käsistä ja kohta toista heistä syytetään valkoisen kersantin murhasta. Saksalaisten avustuksella amerikkalaiset järjestävät irvokkaan oikeudenkäynnin, jonka tahdit ovat ennalta määrättyjä.

© 2002 Metro-Goldwyn-MayerGregory Hoblitin ohjaama Hart’s War on monella tapaa varsin rohkea ja ennakkoluuloton tavassaan käsitellä ammattisotilaiden ei niin välttämättä kauhean idealistista maailmankuvaa. Yksilön voi uhrata, jos sillä voidaan palvella suurempaa tarkoitusta. Usein kerrottu totuus sodasta tapahtumana, joka tuo esiin ihmisten hyvät ja huonot puolet ei elokuvassa esitetyn sanoman mukaan pidä paikkaansa. Sota ei tuo mukanaan mitään hyvää, se vain vääristää ja tuhoaa jaloinakin pidetyt periaatteet lopullisesti. Hart’s War haalistaa mielenkiintoisella tavalla hyvän ja pahan välistä raja-aitaa. Itse asiassa sotavankileirillä komentoa pitävä komendantti toimii yllättävän samalla lailla kuin McNamaran kaltaiset amerikkalaiset sankarit.

Hart’s War on katsomien arvoinen, erilainen sotaelokuva vaikka moitittavaakin löytyy. Mustan ja valkoisen miehen välistä syvää juopaa käsitellään ihan mallikkaasti, mutta iänikuisten oikeussalidraamojen varjo tuntuu lankeavan kansalaisoikeustaistelua korostavan pohjavireen ylle. Loppuratkaisu on myös kliseisen tavanomainen ja arvattava. Sotaelokuvan leimasta huolimatta Hart’s War ei tarjoa räjähtävää toimintaa kuin juuri nimeksi.

Pahaksi onneksi itsekriittisillä tutkiskeluilla ei tällä hetkellä nakuteta dollarisuonta elokuvamarkkinoilla. Haalistuneen konseptin maku tuntuu myös dvd:n oheismateriaalin tavanomaisessa tasossa: kommenttiraitaa riittää, poistettuja kohtauksia trailereiden yhdessä muun oheissälän kera. Ei siis mitään sellaista, mikä pitäisi keskivertokatsojan kiinnostuksen yllä.

* * * *
Arvostelukäytännöt