Musta on nyt uusi musta

Myönnettävä on, että juoni kuulostaa enemmän kuin puhki kulutetulta. Seurusteleva pari lähtee visiitille tytön vanhempien luokse. Mies ei ole aivan innoissaan. Eikä ihme, sillä jos olet afroamerikkalainen ja naisesi ei ole, jännitteitä on ilmassa – varsinkin jos vanhemmille ei ole etukäteen kerrottu ihan kaikkea. Ja tietysti tyttöystävä unohti, että juuri tuona samana viikonloppuna perheen sukutilalla pidetään jokavuotiset suuret ja umpivalkoiset juhlat.

Get OutOman kumppanin vanhempien kohtaamisesta on revitty huumoria enemmän ja – usein ikävä kyllä – vähemmän onnistuneesti. Jenga on otettu milloin ihonväristä, milloin liberaalin ja konservatiivisen arvomaailman törmäämisestä. Get Out ammentaa näistä kaikista, mutta ei tehdäkseen Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967) tai Painajainen perheessä (2004) kaltaista komediaa, vaan harvinaisen omaperäistä kauhua.

Get Out on ohjaaja-käsikirjoittaja Jordan Peelen esikoisohjaus, ja varsin vakuuttava näyttö kokonaisuuden hallinnasta. Peele kuljettaa tarinaa alusta asti intensiivisesti, ilman harhapolkuja ja joutavuuksia. Voisi melkein sanoa, että elokuva on oppikirjaesimerkki siitä, miten liki jokaisella kuvalla, ilmeellä, äänellä ja esineellä on merkitystä kokonaisuuden kannalta – jopa siinä määrin, etteivät kaikki nyanssit tahdo ensimmäisellä katselukerralla aueta. Peele noudattaa klassista romaani- ja elokuvataiteen ohjetta, jonka mukaan ase on jossain vaiheessa laukaistava, jos sellainen yleisölle alussa esitellään.

Get OutKun päähenkilö, afroamerikkalainen Chris (Daniel Kaluuya) lähtee pahaa-aavistamatta tyttöystävänsä Rosen (Allison Williams) kanssa tämän vanhempien luokse, vaikeudet alkavat jo matkalla. Tiellä auton nokkaan jysähtävä peura ei jää vain metsänreunaan makaamaan, vaan palaa Chrisin mieleen uudestaan ja uudestaan. Irralliselta vaikuttavassa onnettomuudessa on jotain, mikä resonoi hänen muistojensa kanssa. Paikalle saapuvan poliisin käytös tekee selväksi senkin, että toiset ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Peelen varmuudesta ohjaajana ja käsikirjoittajana kertoo jotain se, miten hän uskaltaa pelata kliseillä ja stereotypioilla aivan kuin härnätäkseen katsojaa. Totta kai Chris on herkkä ja taiteellinen valokuvaaja, kun taas Rosen yläluokkaisista vanhan rahan vanhemmista isä on neurokirurgi ja äiti psykiatri. Luonnollisesti Chris on ainoa lapsi, jonka yksinhuoltajaäiti on jo kuollut, eikä isästä ole koskaan ole ollut tietoakaan. Rose on kasvanut ydinperheessä yhdessä kaikesta yltäkylläisyydestä humaltuneen arvaamattoman veljensä kanssa. Ja tietysti Chrisillä on pahe, tupakointi, josta Rosen terveyttä ja ikinuoruutta palvova perhe haluaa auttaa hänet irti – halusi hän sitä tai ei.

Get Out

Rosen vanhempien (loistavat Bradley Whitford ja Catherine Keener) ammatit eivät ole sattumaa. Ja se, kuinka paljon he juhliin kerääntyneen ystäväjoukkonsa kanssa palvovatkaan nuoruutta ja vetreyttä, selviää Chrisille tavalla, jonka rinnalla vaivautunut tunnelma ja hätkähdyttävän rasistisiin kysymyksiin vastaaminen oli lasten leikkiä.

Elokuvan kantava voima on Peelen ohjauksen lisäksi Chrisiä näyttelevän Daniel Kaluuyan silmät. Pehmeän, mutta hivenen epävarman ja väistävän katseen muuttuminen asteittain epäuskoiseksi peloksi, paniikiksi ja lopulta raivoksi oman selviytymisen puolesta on nautittavaa katsottavaa. Samalla se avaa myös uuden, syvästi ihmisyyteen liittyvän kysymyksen: miten selviytyä voittajana, jos on tottunut jo häviämään?

Get Out on poliittisen keskustelun herättäjänä myös perinteisempi kasvutarina. Chrisillä on menneisyydessä menetyksestä syntynyt trauma, jota hän ei ole käsitellyt, ja joka nyt peurakolarin kautta aktivoituu uudelleen. Tätä tyttöystävän perhe yrittää käyttää hyväkseen, mutta eivät osaakaan arvata toimintansa seurauksia. Koskaan ei ole liian myöhäistä lakata väistämästä, ja tarpeeksi ahdistettuna jokaisen sisältä löytyy ainostaan selviytymään pyrkivä peto.

Get OutKoska kyseessä on kauhutrilleri, ei paljon enempää voi ilman juonipaljastuksia kertoa. Elokuvan ilmeisin lukutapa liittyy vähemmistöjä mitätöivään käytökseen sekä ihonvärin ja kulttuuritaustan synnyttämään sortoon valtaenemmistön ja "noiden muiden" välillä. Get Out kuitenkin väistää näin yksiselitteisen tulkinnan ja tarjoaa muitakin vaihtoehtoja. Entäpä jos pahuuden ja julmuuden taustalla ei aina olekaan jokin ismi tai päähän juntattu oppi, vaan tyyni väliinpitämättömyys toisia ihmisiä ja koko ihmisyyden käsitettä kohtaan? Silloin toiset nähdään ainoastaan välinearvon kautta, kirjaimellisesti.

Jos puhdas pahuus onkin tuollaista, ei sen vaihtuvaa suuntaa ja seuraavaa kohdetta voi kukaan arvata. Tai niin kuin yksi elokuvan henkilöistä Chrisille juhlissa hymyillen toteaa: "Musta on nyt muodissa." Ja huomenna kohde voi olla joku aivan toinen.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,8 / 5 henkilöä



Lue myös