Menestyssarjan voittokulku jatkuu
Game of Thronesin suosio jatkuu. Aloitin sarjan katsomisen hieman myöhään, vasta pari kuukautta sitten, hieman ennen kuudennen kauden alkua. Sain lähes päivälleen kuukaudessa katsottua kaikki ensimmäiset viisi kautta.
Viides kausi vie jälleen mukanaan upeille ja uskottaville kuvauspaikoille, esittelee vanhoja ja uusia hahmoja luotettavien ja ammattitaitoisten näyttelijöiden turvin sekä tarjoilee kohtauksia, jotka tuottavat katsojille sydämentykytyksiä ja juonenkäänteitä ensimmäisestä jaksosta alkaen kauden hengästyttävään päätökseen.
Game of Thrones on edelleen vahvasti ja viekkaasti rakennettu ja käsikirjoitettu. Juoni on pysynyt jännittävänä, eikä laadun heikkenemistä ole havaittavissa. Välillä tuntuu, ettei sarja noudata minkäänlaista kaavaa, vaikka kaava on silti oikeastaan koko ajan näkyvissä. Suurten, sarjaa mullistavien tapahtumien jälkeen kaikki jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin tapahtuu myös elämässä.
HBO Nordicin jälkeen tuntuu surrealistiselta katsoa viidettä kautta blu-raylta, loistavalla kuvalaadulla ja suuremmalta ruudulta. Blu-rayn vahvuuksia on tietenkin myös runsaat ja mielenkiintoiset lisämateriaalit, joiden ikäväksi miinuspuoleksi jää, ettei niitä ole suomennettu. Tämän tasoinen julkaisu olisi kaivannut sitä ehdottomasti, sillä sarjan fanikunta on niin laaja, että mukana on varmasti ihmisiä, jotka eivät englantia osaa.
A Day in Life -dokumentissa seurataan sarjan kuvausten pystyttämistä, kuvauspaikan rakentamista ja avustajien pukemista. Kuinka ihmiset ympäri maailmaa ovat matkustaneet Espanjan kuvauspaikalle saadakseen mahdollisuuden vilahtaa sarjassa avustajana. Sarjan tekeminen todella käy työstä.
Kaksiosaisessa dokumentissa The Real History of The Game of Thrones, maailman luonut kirjailija George R.R. Martin ja historian asiantuntijat keskustelevat sarjaa inspiroineista todellisista tapahtumista. Ruusujen sodan paljastetaan olevan sarjan suurin inspiraation lähde, mutta todetaan, ettei siitäkään pysty vetämään loppuun asti täydellisiä yhtäläisyyksiä. Yksi haastateltava kuvaakin Martinin napanneen todellisuudesta paljon, mutta muuttaneen historiallisia tositapahtumia nerokkaasti ja keräillyt kiinnostavia palasia pitkin historiaa.
Yksi kiinnostavimmista dokumenteista on Anatomy of an Episode: Mother's Mercy, jossa seurataan kauden vavisuttavaa päätösjaksoa askel askeleelta. Siinä esimerkiksi kuullaan näyttelijöiden ja työryhmän pohdintoja, näytetään kuinka armeijat ja erikoisefektit luodaan ja esitellään kuvauspaikkoja kameroiden takaa. Oli osuvaa valita juuri Mother's Mercy tähän dokumenttiin, onhan se yksi käänteen tekevimpiä ja parhaimpia jaksoja koko sarjan historiassa.
Jakso ja sarja paloitellaan raa'asti osiin, mikä on erityisen kiehtovaa katsottavaa. Näistä kaikista eri dokumenteista huomaa kuinka valtava koneisto joka ikisen jakson takana on. Sen osaa ehkä mieltää, mutta sitä ei välttämättä pysty käsittämään.
On kiinnostavaa verrata Game of Thronesia ja toista laatusarjaa House of Cardsia keskenään. Kuinka erilaisia ja toisaalta niin samanlaisia teoksia vallasta voi saada aikaiseksi. Erilaisia vallankäytön välineitä voi sarjoista etsiä ja soveltaa vaikka omaan elämään. Tämän sarjan fantasiamaailma saattaa olla kaukainen meidän todellisesta maailmastamme, mutta hahmot ovat hyvinkin tunnistettavia ja todellisia. Jos sarjan kaltaisia tapahtumia voi löytää historiasta, onko poissuljettua löytää niitä vielä tänä päivänä?
Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä
Lue myös
Seuraava:
Crimson Peak
Arkkitehtuurisen mestarinäytteen sisältö ei ole lähelläkään lavasteiden tummanpuhuvaa hehkua.
Edellinen: Takaisin pintaan
Upea ja puhutteleva kuvaus ainutlaatuisesta pelastusoperaatiosta.