Alkuperäiset naapurin puremat teinit

Matkiminen on imartelun korkein muoto, kuuluu vanha sanonta. Siinä tapauksessa elokuvabisnes on silkkaa imartelua, sillä remaket, reboottaukset ja re-mitkäliet ovat saaneet yhä enemmän jalansijaa 2000-luvulla. Perinteisenä metodina on ottaa joku vanha kasarikulttielokuva ja tehdä siitä latteahko ja hengetön uusintaversio.

Fright NightNäin kävi muun muassa vuonna 1985 tehdylle Fright Night – Kauhun yölle, josta nähtiin pliisu kahden tähden arvoinen uusioversio vuonna 2011. Otsikoin silloisen arvioni nimellä Naapurin puremat teinit. Nyt ovat kyseessä alkuperäiset naapurin puremat teinit, sillä aito ja ensimmäinen Fright Night on julkaistu ensi kertaa suomeksi bluray-formaatissa.

Ajan hammas ei ole purrut liiaksi vampyyrin hammasta, sillä tarina teinipoika Charley Brewsterin (William Ragsdale) naapuriin muuttavasta aitoamerikkalaisesta verenimijästä Jerry Dandrigesta (Chris Sarandon) pitää edelleen pintansa. Elokuvan tiivis tunnelma ja oivallinen roolitus muodostavat hyvän yhtälön, ja nykypäivänä yleisiin ADHD-silppuleikkauksiin verrattuna verkkaisen pitkät kohtaukset antavat tarinankerronnalle enemmän tilaa.

Fright NightVaikka naapurin verenhimoista setämiestä vastaan asettuukin teinikolmikko, ei elokuva kuitenkaan seuraa liiaksi aikakautensa teinikauhuleffojen konventioita vaan painottaa säpsy- ja säikyttelykohtausten sijasta enemmän tunnelmanluontia ja trillerinomaisuutta. Tätä tukee myös aikalaismusiikki, joka melko kornia diskokohtausta lukuun ottamatta osuu kohdalleen.

Sarandonin virnuilevan pahaenteisestä hymystä ja komeasta ulkomuodosta tulee mieleen pikemminkin Ted Bundy kuin epäkuollut mörkö. Vasta lopussa Dandrige alistetaan efektien armoille, sitä ennen on pitkään vaihe, jossa hän on lähempänä karismaattista sarjamurhaajaa kuin yliluonnollista uhkaa. Ylipäätään ajatus naapurissa piilevästä ihan tavallisesta kauhusta ja arkielämän uhkasta on aina hyytävämpi kuin yliluonnolliset hirviöt.

Fright NightElokuvan loppuvaihe kärsii hieman siitä, että juonikuviot menevät hieman säntäilyksi ja perinteisemmäksi kauhutoimintaryskeeksi, mutta paketti pysyy silti kasassa. Lopputekstien koittaessa Kauhun yö valkenee aamuksi ja jäljellä on edelleen pintansa pitänyt 1980-luvun vampyyrielokuva, joka syö suihinsa valtaosan 2000-luvun kollegoistaan. Jossain pimeydessä kaikuu edelleen ilkikurinen nauru ja ikoninen repliikki: Oh, you're so cool, Brewster!

* * *
Arvostelukäytännöt