First Man kotikatsomo

Ohjaaja Damien Chazellen kaksi ensimmäistä suuren budjetin elokuvaohjausta ovat liittyneet musiikkiin: Whiplash (2014) kertoi nuoresta jazzrumpalista ja La La Land -musikaali (2016) kuvasi muusikon ja näyttelijän suhdetta. Ensimmäisenä Kuussa -elokuvan myötä aihepiiri vaihtuu, ja ohjaustyöt saavat jatkokseen historiallisen henkilökuvauksen. James R. Hansenin kirjoittamaan elämäkertaan perustuva elokuva seuraa Neil Armstrongia NASAn koelentäjästä Apollo 11 -lennon komentajaksi ja ensimmäiseksi Kuun pinnalle astuneeksi ihmiseksi.

Vaikuttaa siltä, että nykyään lähes jokaisen vähänkään huomiota saavan elokuvan on läpikäytävä jonkinlainen kohu kuin siirtymäriittinä valkokankaalle. Ensimmäisenä Kuussa -elokuvaa ehdittiin jo ennen elokuvan varsinaista ensi-iltaa syyttää epäamerikkalaisuudesta, sillä elokuvassa ei ole kohtausta, jossa Yhdysvaltain lippu pystytetään Kuuhun.

Vaikka lipunpystytykseen takertuminen on ensisijaisesti oire kulttuurista, jossa kuvitellaan, että taiteen sisällöistä ja aiheista päätetään huutoäänestyksellä internetissä, syytöksessä on pieni ripaus totuutta. Ensimmäisenä Kuussa ei ole elokuva amerikkalaisesta erityislaatuisuudesta, eikä se esitä Neil Armstrongia kiiltokuvamaisena Kapteeni Amerikkana, joka johdattaa maailman voimakkaimman valtion voittoon pahasta Neuvostoliitosta.

Suurvaltojen valtapelin sijaan Ensimmäisenä Kuussa keskittyy Gemini- ja Apollo-avaruusohjelmien astronautteihin ja kuvaa työtä, uhrauksia ja päättäväisyyttä, jota ihmisen vieminen Kuuhun vaati. Näiden ponnisteluiden keskellä astronautit ovat kaikkea muuta kuin Yhdysvaltojen etuja ajavia, haavoittumattomia supersankareita. Kuulentojen saavutusta vasten asettuvat sekä Armstrongin henkilökohtaiset menetykset että koko NASAn avaruusohjelmien kokemat traagiset vastoinkäymiset. Ensimmäisenä Kuussa onkin kiinnostunut ennen muuta hauraan ihmisyyden ja avaruustutkimuksen korostaman kosmisen järkähtämättömyyden suhteesta.

Mittakaavojen jännite läpäisee koko elokuvan. Ihmisiin keskittyvät kuvat ovat usein hyvin tiiviisti rajattuja, ja laajoissa asetelmissakin henkilöhahmot jäävät toistuvasti oviaukkojen, ikkunoiden tai vain pimeyden kehystämiksi ja ympäröimiksi. Koelennoilla ja testeissä astronautit ovat pieniä ihmisiä lähes yhtä pienissä metallipurkeissa. Kiiltävien ja kliinisten avaruuslaivojen sijaan alukset ja moduulit ovat mutteririvien ja hitsaussaumojen raidoittamia. Räminän, kolinan, pölyn ja kipinöiden keskellä astronautit eivät niinkään ohjasta avaruusaluksia kuin pitävät vain kiinni ja toivovat, että suunnitelma kaikista riskeistä ja ongelmista huolimatta toimisi. Laajaa ja järkähtämätöntä on vain Kuun pinta ja sitä ympäröivä pimeys.

Limittämällä avaruusohjelman etenemisen ja Armstrongin perheen arjen Ensimmäisenä Kuussa onnistuu vangitsemaan ihmisyyden ytimessä olevan oudon, sovittamattomalta vaikuttavan ristiriidan. Onnellisetkin elämät ovat menetysten täyttämiä, ja harkitenkin käytetyt päivät haalistuvat hiljalleen joukoksi välähdyksen kaltaisia muistoja. Luonnonlait ovat anteeksiantamattomia, ja kaikista ihmisten traditioista, protokollista, kokeista ja laskutoimituksista huolimatta kontrolli on parhaimmillaankin väliaikaista ja rajallista. Saavutuksista suurimmatkin ovat vain pienten ihmisten tekemiä.

On surullisen ironista, että vielä puoli vuosisataa Armstrongin ensimmäisten askeleiden jälkeen kuulennot ja avaruuden tutkiminen yritetään alistaa poliittisen vallankäytön ja isänmaallisuuden välineeksi. Juuri kuulennot ja avaruustutkimus ovat kiistattomalla tavalla näyttäneet tällaisen ajattelun pikkusieluisuuden. Näkökulma avaruudesta muistuttaa jostain, joka meidän pitäisi tietää mutta jota maan pinnalla on helppo olla ajattelematta.

Kuun suunnasta maapallo on pieni, ja silti kaikki, mitä ihmisille ja ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut, on tapahtunut tällä pimeyden ympäröimällä sinisellä pisteellä. Olemme pieniä mutta osa jotain itseämme isompaa, valtavaa ja silti rajallista.