Furi ja maaginen metsä kotikatsomo

Myyrät ovat sähäkän sinisiä, mutta eläinten ja kasvien kyky puhua on ainoa todella maaginen elementti Furi ja maaginen metsä -elokuvassa. Metsä ei ole sen kummempi kuin muukaan ympäristö. Kartanolla asustavat eläimet ja pihan koristepuu puhuvat yhtä lailla kuin metsän väkikin. Puhekyvystä huolimatta etenkin puut jäävät persoonattomiksi. Puita ei edes yksilöinä erota toisistaan, vaikka niiden on tarkoitus edustaa jopa eri lajeja. Metsä on näyttävä kulissi, mutta elävä se ei ole.

Euroopan ensimmäinen tietokoneella tehty täyspitkä elokuva Furi ja maaginen metsä ei ole toimivinta mahdollista animaatiota; matka amerikkalaisen nykyanimaation tasoon on pitkä. Pioneerille antaisi tekniikan osalta pienet puutteet anteeksi, mutta tarinakaan ei vakuuta. Juoni aliarvioi lapsikatsojankin, vaikka elokuvan on tarkoitus sopia sekä lapsille että aikuisille. Tasokkaampaa viihdykettä koko perheelle saa avaamalla telkkarin. Timonia ja Pumbaa, Karhuherra Paddingtonia ja Pupu Pitkäkorvaa katsoo aikuinenkin mielellään.

Furi-myyrän tarina on sataan kertaan nähty. Furin veljet ja siskot joutuvat ihmisten vangitsemiksi, ja heidät viedään D’Abondon kartanoon, jonka emäntä haaveilee myyräpuuhkasta. Arkuudestaan ja korkeanpaikankammostaan piittaamatta Furin on lähdettävä pelastamaan rakastettuaan Lindaa ja muita lajitovereitaan. Elokuvan alkuosa junnaa paikallaan värikkäässä metsässä ja varsinaiseen koitokseen taaperretaan sangen myöhään. Lindasta ja muista myllertäjistä ehtisi tulla turkista moneen kertaan. Etenkin kun vaarallisimmilla hetkillä Furi ei suinkaan laita turbovaihdetta päälle, vaan herkistyy haaveilemaan rakastetustaan. Lopun itsensä voittamiseen päästään tuskastuttavan hitaasti.

Suloisen Furin arvo sankarina on vaatimaton, sillä hän ei seikkailun kuluessa joudu lainkaan käyttämään omaa osaamistaan. Uuden ongelman ilmaantuessa ilmaantuu aina myös uusi auttaja. Käsikirjoituksessa onkin menty siitä, mistä aita on matalin. Käänteitä on rakennettu keksimällä joukon jatkoksi uusia hahmoja sen sijaan, että jo kuvioissa olevat saisivat lihaa luiden ympärille. Hahmot porskuttavat yhden ilmeen varassa, mikä onkin osuvaa, sillä henkilöt kaiken kaikkiaan ovat varsin yksiulotteisia. Hyvät ovat hyviä ja pahat ovat pahoja. Tyhmä koira on fiksun kissan höynäytettävissä. Mustavalkoinen maailma ei hämmennä lapsikatsojiakaan, mutta ei se liioin saa kiintymään kaavamaisiin eläinsankareihin koko sydämellä.

Elokuvan pahiksia ovat ihmiset. Metsän väen hyvän päivän toivotus onkin "Ole suojassa ihmiseltä". Ihmisten ilkeyden, typeryyden ja keskinäisen epäsolidaarisuuden vastapainoksi eläimet tukevat toisiaan. Furi ja maaginen metsä opettaa kunnioittamaan ihanteelliseksi kuvattua luontoa. Todellisuus pysyy kaukana tästä idealismista. Myyrät eivät elokuvassa myllää kukkapenkkejä, eikä kissa syö hiiriä.

Helpoista ratkaisuistaan huolimatta Furi ja maaginen metsä vetoaa luultavasti lapsiin, samaan tapaan kuin teletapit. Lapset ovat haltioissaan, mutta aikuisella ei ole aavistustakaan, mikä olioissa viehättää. Aikuisellekaan söpö elokuva ei aiheuta pahaa mieltä tai päänsärkyä. Itse asiassa elokuvalle on mainio käyttötarkoituskin: se toimii hyvänä unilääkkeenä. Unohda siis kuuma maito, aromaterapia ja yömyssy. Katso Furi ja maaginen metsä!