Pornoilua ja prinsessaunelmia

Joseph Gordon-Levitt on kasvanut vuosien myötä lupaavasta lapsinäyttelijästä lahjakkaaksi aikuiseksi näyttelijäksi. Gordon-Levitt ei kuitenkaan tyydy tähän vaan haluaa ilmaista itseään elokuvan keinoin vielä laaja-alaisemmin. Tästä hyvänä esimerkkinä on elokuva Don Jon, jonka Gordon-Levitt on käsikirjoittanut ja ohjannut pääroolin näyttelemisen lisäksi. Teos on rakenteeltaan kompakti, sujuvan hallitusti ja varmasti toteutettu esikoisteos, jonka temaattinen runko on selkeä ja roolihahmot luontevia sisäisissä ristiriitaisuuksissaan.

Don JonRomanttisen draamakomedian ytimessä on viriili nuori mies Jon (Gordon-Levitt), joka on Kummelin Panomies-sketsiä mukaillen hieno mies ja kova panemaan. Jon käy ahkerasti salilla ja kirkossa, siivoaa asuntoaan ja huolehtii itsestään, vierailee perheensä luona ja pystyy normaalisti poimimaan sänkyynsä suuren osan yöelämässä kohtaamistaan naisista.

Seksi vain ei enää tunnu oikein miltään, eikä tosielämä vedä vertoja pornolle, jonka suurkuluttaja Jon on. Pornossa kaikki näyttää ja kuulostaa elämää suuremmalta, pornopätkien naiset tekevät mitä tahansa ja mielikuvitus päihittää yhden yön kohtaamiset. Elokuva tavoittaa aivan oikein sen pornon aspektin, josta toisinaan halutaan vaieta, eli kyllähän hyvä porno aina huonon seksin voittaa. Lisäksi porno kompensoi monessa kuihtuvassa parisuhteessakin sitä, etteivät arjen tarpeet enää kohtaa mutta halua pettämiseen tai uskallusta kissan nostamiseen pöydälle ei ole.

Don JonPäällisin puolin Jon vaikuttaa pornoaddiktiosta kärsivältä, mutta Gordon-Levittin käsikirjoituksen monipuolisuus menee pintaa syvemmälle kahden olennaisen seikan myötä. Ensinnäkin Jon ei ole addiktoitunut pornoon sillä porno on vain seuraus, ei syy. Syy on Jonin haluttomuudessa sitoutua toisiin ihmisiin ja vaikeudessa avautua kokonaan kumppanille. On helpompaa jättää yhden yön suhteet aamulla ja jatkaa pornopätkien parissa kuin altistaa itsensä sille haavoittuvuudelle, joka syvemmistä ihmissuhteista aina seuraa.

Don Jonin ongelmiin ja tilanteisiin on helppo samaistua. Gordon-Levittin hienovarainen tulkinta saa hahmon vaikuttamaan sympaattiselta silloinkin, kun Jon vaikuttaa itsekeskeiseltä, kärsimättömältä pintaliitäjältä. Erona tosielämään on toki se, että tosielämän ihmissuhdeongelmaiset eivät saa automaattisesti seksiä aina halutessaan hehkeiltä rotunaisilta, jos nyt saavat ollenkaan mikäli ankeat pubiruusut eivät innosta. Seuraksi saattaa jäädä vain pelkkä porno, mutta hyvä kun jää edes se.

Don JonToinen, vielä tärkeämpi aspekti Don Jonin tarinassa on kolikon toinen puoli eli naisnäkökulma. Scarlett Johanssonin esittämä Barbara vaikuttaa aluksi täyden kympin naiselta, joka ei päästä Jonia pöksyihinsä niin vain ja jonka rakkauden eteen Jonin on tehtävä rajusti töitä sekä muutettava elämäntapojaan. Varsinkin porno on pannassa, koska Barbara ei siitä pidä.

Porno on eittämättä erittäin epärealistinen näkemys ihmisten välisestä suhteesta, mutta niin on myös naistenlehtien parisuhdeoppien ja siirappiromanttisten, kliseisten romanttisten komedioiden tarjoama haihattelufantasia, mikä on Barbaralle yhtä suuri henkinen riippakivi kuin mitä Jonille pornon katselu. Niin sanottu prinsessa-syndroomahan on kuvitelma siitä, että nainen on oman elämänsä prinsessa, jolla on pakkomielle kirjata yhä uusia vaatimuslistoja omasta päänsisäisestä Excel-taulukostaan, johon on kirjattu päädirektiivi muokata puoliso mieleisekseen. Barbara haluaa Jonin kasvavan ihmisenä, mutta Barbara kaipaa muutosta omilla ehdoillaan ja omalla aikataulullaan, ei Jonin tarpeita huomioiden.

Don JonElokuva luotaa hienovaraisesti mutta selkeästi kahden eri ääripään ajattelumallin luomaa henkistä painolastia, jota nyky-yhteiskunnan polarisoiva ja pinnallinen, kauniita ja rohkeita ihmisiä ylikorostava ilmapiiri entisestään lisää. Toisessa päässä naiset ovat kiimaisia, tahdottomia seksikoneita, toisessa päässä miehet ovat unelmaprinssejä, joiden on täytettävä mahdottomimmatkin ja keskenään ristiriitaiset vaatimukset. Gordon-Levittin ja Johanssonin roolisuoritukset heijastavat mainiosti henkilöhahmojen sisäisiä konflikteja eikä käsikirjoitus tarjoa kliseisen helppoja ratkaisuja.

Kokonaisuutena Don Jon on harvinaisen kypsästi toteutettu ja ajatuksia herättävä esikoisohjaus, jonka näennäisen provokatiivisen ulkokuoren alla piilee tärkeitä teemoja ihmisten kyvystä ja kyvyttömyydestä kohdata toista ihmistä sekä näiden seurauksista. Teos tarjoaa myös humaania armoa. Vaikka ihmiset usein olisivat kuin laivat, jotka kohtaavat yössä, niin useimmiten sentään laivatkin saapuvat satamaan.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,9 / 8 henkilöä


Powered by Preview Networks