Dear Evan Hansen kotikatsomo

Broadway-maailmaa vähänkään seuraavat tunnistavat nimen Dear Evan Hansen. Steven Levensonin käsikirjoittama vuoden 2016 lavamusikaali sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivästä nuoresta, joka koulutoverinsa itsemurhan myötä tulee temmatuksi mukaan jättimäiseen valheeseen, nousi ilmestymisvuotensa yllätyshitiksi. Kiitelty ja palkittu musikaali löysi paikkansa erityisesti teatterinuorten sydämestä.

Liki kuusi vuotta Broadway-debyyttinsä jälkeen ilmestynyt elokuvasovitus saapui koronapandemian riuduttamiin teattereihin. Levenson palkattiin elokuvan käsikirjoittajaksi ja nimiroolista Tony-palkinnon voittanut Benjamin Platt päätähdeksi. Studio luotti menestyksen toistumiseen valkokankailla, mutta toisin kuitenkin kävi. Vastaanotto oli murskaava ja elokuva floppasi armottomasti myös lippuluukuilla. Myös Suomessa suunniteltu teatterikierros vaihtui nopeasti tallennelevitykseen.

Vastaanotto on monella tapaa helppo ymmärtää. Erinomaisesta nuorisodraamasta Elämäni seinäruusuna (The Perks of Being Wallflower, 2012) tunnetun Stephen Chobskyn ohjaaman elokuvasovituksen sisällä sykkii arvokas sydän, mutta sen ympärille on rakennettu laiska kokonaisuus, jota kehystävät laimeat musiikkinumerot, puutteellinen näyttelijätyö sekä sovituksen lukuisat ongelmat.

Musikaalin pohjasanoma ulkopuolisuudesta, kuulumattomuudesta ja nähdyksi tulemisen tarpeesta rakentuu vahvasti Benj Pasekin ja Justin Paulin säveltämien kappaleiden varaan. Ne toimivat väylinä ymmärtää päähenkilön mielenmaisemaa, sisäistä epävarmuutta ja hetkittäisiä toivon kipinöitä. Musikaalin kuuluisin kappale Waving through the window on tästä puhtain esimerkki.

Elokuvaversiossa tämä perustava elementti on täysin riekaleina. Keskeisiä kappaleita on karsittu ja musiikkinumeroiden paikkoja muuteltu, eikä henkilödraamojen parissa profiloitunut Chobsky saa tuotua kohtauksiin mitään eloa. Samalla hämärtyvät hahmokerronnan keskeiset palikat, mikä kostautuu kaikista pahiten elokuvan nimihenkilön kohdalla.

Evan Hansen jää harvinaisen epämiellyttäväksi päähenkilöksi omassa elokuvassaan. Hän on hiljainen mumisija, ärsyttävä kaukohaaveilija ja paikasta toiseen kulkeva heittopussi, joka sortuu toistuvasti kyseenalaisiin ja moraalisesti arveluttaviin valintoihin. Roolistaan ulos kasvanut Platt vetää ulkokultaisen suorituksen, joka koostuu lähinnä hahmon oirekirjon imitoinnista.

Elokuvan kiinnostavin anti jää marginaaliin. Isoveljensä menettänyt sisko, kuolleeseen lapseensa epätoivoisesti yhteyttä tavoittelevat vanhemmat, pojalleen parasta mahdollista tulevaisuutta petaava yksinhuoltajaäiti. Sivujuonteet puhuvat enemmän kuin teoksen haahuileva keskushenkilö. Ongelma on hyvin samankaltainen kuin Levensonin käsikirjoittamassa Netflix-musikaalissa Tick, Tick...BOOM! (2021).

Dear Evan Hansen on lattea, kiusallinen ja epämukava. Arvokas temaattinen pohja ei saa tilaa kasvaa muodottoman keskushenkilön ja vaitonaisen ohjaustyön ristiaallokossa. Ryhti löytyy loppupuolella, jossa murenneista paloista kasataan tyydyttävä, joskin väkinäinen, finaali musikaalille. Matka sinne on kuitenkin pitkä ja turhauttava.