Sä toveri kallis!
Sosialistisen realismin isänmaallinen eetos kokee kolauksen ohjaaja Andrei Konchalovskyn elokuvassa Rakkaat toverit / Dear Comrades! (Dorogie tovarishchi!, 2020). Kylmän sodan suurvaltasuhteiden kuumentuessa äärimmilleen vuonna 1962 koettiin myös Neuvostoliiton sisällä Novotšerkasskin kaupungissa kesäkuun ensimmäisinä päivinä väkivaltaan eskaloitunut konflikti puoluejohdon ja kansalaisten välillä.
Paikallisen kommunistisen puolueen aluekomiteaan kuuluva Ludmila (Julia Vysotskaya) todistaa elintarvikepulaa ja palkkojen leikkauksia vastustavien sähköveturitehtaan työläisten laajentuvaa mielenosoitusta, joka päätetään tukahduttaa kovin ottein. Kaaoksessa katoaa hänen tyttärensä Svetka (Yuliya Burova), jonka etsintä muuttuu mahdottomaksi tehtäväksi KGB:n pyrkiessä salaamaan kaikki tiedot tapahtuneesta ja siihen osallistuneista valtion vihollisiksi nimetyistä henkilöistä.
Rautaesiripun takaisia ihmisiä ymmärtäväisesti käsitelleen Paweł Pawlikowskin elokuvia sisällöltään ja harkitulta kuvasommittelultaan muistuttava Rakkaat toverit sukeltaa neuvostokansalaisten elämään puoluejohdon sekä kansantason toiminnan kautta. Historiakuvaltaan elokuva on tarkoin tehty, mutta tiettyä rosoisuutta sen kommunistisia ihanteita heijastelevista terävistä kuvista jää uupumaan.
Pohjustuksen jälkeen kansalaisten arki painuu pienemmälle huomiolle suhteessa yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Ludmilan perheen välityksellä eri sukupolvien suhtautuminen sosialistiseen politiikkaan tehdään selväksi. Hänen tyttärensä Svetka on nuori opiskelijakapinallinen ja kuolemaan valmistautuva vanha kasakka isä (Sergei Erlish) politiikalle pitkät haistattava jääräpää.
Ohjaaja Konchalovskyn kunnioittaa elokuvallaan menneitä sukupolvia, mutta näyttää heidän uhrauksensa lisäksi naiivin uskon utopistisen kommunistiseen yhteiskunnan toteutumiseen. Materiaalisia etuja asemastaan komiteassa saava Ludmila on sodan kovettama uranainen ja ideologisesti vahva Stalinin politiikan jatkamisen kannattaja, jonka puolueuskollisuus alkaa vähitellen rakoilla hänen nähdessä oman taipumattoman linjansa kohtalokkaat seuraukset.
Neuvostoliiton kommunistisia lauluja hyödynnetään täydellisesti Ludmilan suhtautumisen muutoksen välittämisessä. Laulut ovat ensin kansallistunnetta nostattavia ja muuttuvat mielenosoituksen tapahtumien jälkeen sanomaltaan ironisiksi kuten Kauriinmetsästäjien (The Deer Hunter, 1978) pysäyttävässä lopetuksessa. Niiden kautta Neuvostoliiton ihannoinnista siirrytään reaalitodellisuuteen, jossa toverien hengillä ei ollutkaan suurta merkitystä.
Mielenosoituksen väkivaltaisessa tukahduttamisessa on lukuisia esikuvia suurvaltojen suhtautumisesta omien kansalaistensa kapinaan esimerkkinä Manchesterin hyvin samankaltaiset tapahtumat Mike Leigh elokuvassa Peterloo (2018). Neuvostoliiton sisäisiin kriiseihin liittynyt salailun ilmapiiri rikkoutui Novotšerkasskin tapahtumien kohdalla vasta 1990-luvulla ja Konchalovskyn elokuva tuo tälle vähän tunnetulle tapaukselle oikeutettua näkyvyyttä.
Keskeltä kriisiin johtaneita kehityskulkuja alkavan elokuvan tapahtumat tuntuvat jatkuvan myös tarinan päätyttyä, mikä sitoo sen hienosti laajempaan ajalliseen jatkumoon. Entisten naissotilaiden siviilielämän traumojen kuvauksena Beanpolen (Dylda, 2019) kaltaiseen vangitsevuuteen Rakkaat toverit ei aivan yllä. Suomessa Yle Areenan laajemmin esittämän elokuvan dvd-julkaisun tasoa laskevat tekstityksestä puuttuvat kirjaimet.
Ihmetystä aiheuttaa se, kuinka näin selkeästi Neuvostoliiton ja KGB:n rikokset paljastava sekä nykyiseen Venäjän demokratialiikehdintään selkeästi vertautuva Rakkaat toverit on saatu tehtyä maan kulttuuriministeriön tuella samalla, kun nykyaikaan sijoittuvissa elokuvissaan hallintoa kritisoineiden ohjaajien toimintaa on rajoitettu. Historiallinen etäisyys ja puolueuskolliselta vaikuttava päähenkilö ovat kenties vaikuttaneet tällä kertaa vapauttavasti.
Seuraava:
Dune
Dyyni astuu rohkeasti kentälle, joka on täynnä yrittäjiä ja kriitikoita, mutta ympäröivä kohina estää sitä saavuttamasta päämääräänsä.
Edellinen: Spirit Untamed
Tytön ja villihevosen kumppanuudesta kertova Spirit Untamed on kelpo kokoperheen seikkailuelokuva.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta