Coma kotikatsomo

Eräänä aamuna arkkitehti Viktor herää vuoteessaan levottomia unia nähtyään ja huomaa maailman muuttuneen peräti kummalliseksi. Maailma ei muodostu enää yhtenäisestä tilallisesta jatkumosta, vaan kaikki on kerta kaikkiaan vinksin vonksin. Taivaalla näkyy ylösalaisin olevia rakennuksia ja jostain ilmestyy musta, hahmoaan muutteleva hirviö.

Tilanteeseen puuttuu muutama taistelutehtävissä olevan oloinen ihminen, jotka vievät Viktorin leiriinsä. Alkaa vaikuttaa siltä, että unet ovat muistikuvia todellisesta ja ehkä järjestetystäkin auto-onnettomuudesta, ja kaikki hänen leirissä tapaamansa ihmiset ovat todellisuudessa koomapotilaita. Näkyvä ympäristö koostuu koomassa olevien ihmisten tietoisuuksien toisiinsa sekoittuneista muistikuvista ja jopa materialisoituvista unista.

Venäläinen, maansa mittapuulla kohtalaisen suurella budjetilla tehty ja pitkään työn alla ollut Coma on näyttävä, suurieleisesti tietokonegrafiikkaa käyttävä tieteistoimintaelokuva. Sen ohjaaja on aiemmin tehnyt nimenomaan visuaalisia erikoisefektejä ja onkin elokuvassa keskeisessä osassa olevaa, erikoisen näköistä maailmaa ohjatessaan omalla alueellaan. Kuva on niin voimakkaasti manipuloitu, että katsomiskokemus muistuttaa alkupuolellaan tarinaelokuvaa enemmän peliä. Dali-tyylinen surrealismi myös tulee kuvien tasolla mieleen. Samoin amerikkalainen avaruustaiteilija Robert McCall ja hänen The Prologue and the Promise -muraalinsa arkkitehtoniset visiot ovat ehkä antaneet vaikutteita varsinkin loppujaksoon.

Vähitellen Viktorille – joka ei, kuten muutkaan, muista nimeään ja paljon muutakaan – alkaa hahmottua peruskuviot omasta ja hänen uuden maailmansa tilanteesta. Hän päättelee ennen onnettomuutta olleensa valtavirrasta poikkeava arkkitehti, joka on saanut tilauksen kummalliselta kultilta. Hän ja kaikki kohtalotoverit tuntuvat olleen yhteiskunnassaan jonkin sortin luusereita, jotka vasta koomassa pystyvät osoittamaan, mihin pystyvät. Joillekin kehittyy jopa supervoimia eri aloille.

Elokuvan aihe on kohtalaisen omaperäinen, vaikka toki samantapaisia ideoita on tieteisfiktiossa käsitelty aiemminkin. Aiheen looginen kehittely ja itse tarinan kuljetus ovat hiukan onnahtelevia ja päähenkilöiden romanssi tarinan sisäisissä oloissa epätodennäköinen. Elokuva jakaantuu toiminnalliseen alkupuoleen, jossa stalkeroidaan vaaroja täynnä olevassa maisemassa, ja tietoisuuden olemusta pohdiskelevaan, hidastempoisempaan – siis Solarismaisempaan – loppupuoleen.

Coma pyrkii loppupuolellaan pohtimaan, haluavatko ihmiset pysyäkin koomassa ja uppoutua mieluummin keinotekoisiin maailmoihin kuin perinteiseen todellisuuteen. Muistojen ja unien jälkeen tulee mielikuvitus, jossa kaikki on mahdollista. Sen suuruudenhullu kulttijohtaja haluaa valloittaa, rakennuttaa sinne linnansa ja hallita siellä yksin jumalana. Koomatilassa oleva sankaripariskunta pyrkii heräämään ja herättämään muutkin, jotta he voisivat estää nämä pyrkimykset ja päästä pois kiirastulen kaltaisesta tilastaan.

Elokuvan tarinasta voikin helposti löytää tieteisfiktion perinteiden mukaisesti yhteiskuntakritiikkiä. Onnistumisena voi pitää, kun se vaikuttaa väliin jopa ennakoivalta. Alun perin venäjänkielisestä elokuvasta tarjolla on englanninkielinen versio, joka on ihan asiallisesti toteutettu, mutta latistaa kumminkin jonkin verran tunnelmaa Moskovastakin tuttujen rakennusten vilahdellessa kuvassa.