Chick Fight kotikatsomo

Aussitaustaisen Paul Leydenin (Come Back to Me, Cleaners-sarja) työt eivät ole välttämättä kovin tunnettuja meillä Pohjolassa, mutta hänen uusin ohjaustyönsä Chick Fight sai hivenen turhan geneerisen komedian kaltaisesta alustaan huolimatta kaltaiseni niuhon mustasydämen jopa kyyneliin.

Anna Wyncomb (Malin Åkerman) on elämäänsä jokseenkin ryytynyt kahvilayrittäjä, jolle staattinen epäonnistuminen tuntuu olevan vakio. Kun hän poliisiystävänsä (ihanan rehevä ja rivo Dulcé Sloan) kautta tutustuu salaiseen naisten vapaaottelukerhoon, hän löytää siitä yllättävän yhteyden elämäänsä.

Elokuvan ethos ei ole väkivallassa hauskanpitovälineenä vaan länsimaisen naisen voimaantumisessa ja pakona tukahduttavista roolimalleista. Nainen mättää turpaan, oppii itsestään ja elämästään sekä voimaantuu. Väkivalta toimii kontrastina, myös suhteessa maskuliinisuuteen juopohtavan otteluvalmentajan (Alec Baldwin) muodossa.

Chick Fightin komedia-arvo pääsee parhaimmin esille seksuaalisuuden kautta, jolla ei revitellä liikaa mutta jolla tarjotaan hersyvän härskejä kommentteja ja ilottelua noh, stereotyyppisenkin queer-kulman kautta. Väkivaltakohtaukset häkissä näyttävät intensiivisiltä ja on pakko myöntää, että naisten välinen häkkitappelu on silmäkarkkia setämiehelle jo ihan tekniikkaseikkojen takia. Goreleffasta ei ole kyse, myöskään tisseillä ei revitellä ja näin on totisesti hyvä. Nainen on naiselle myös susi, senkin me saamme oppia, mutta kaiken pelastaa lopulta urheilukunnia.

Chick Fightin hienous kaiken kaikkiaan on, että se on väkivaltainen elokuva naisista kaikille. Tälle kyllä uskaltaa antaa ihan varauksetta kolme klovnia. Pojat, näyttäkää tämä sisarillenne ja puolisoillenne.