Chef kotikatsomo

Carl Casper (Jon Favreau) on maineikas kokki, joka tekee tasaista työtään losangelesilaisessa ravintolassa. Casperin suhde ruokaan on intohimoinen, mutta hänen luovuuttaan rajoittaa ravintolan klassikkoihin rutinoitunut omistaja. Viimeinen niitti Casperille on kuuluisan ruokakriitikon huono arvostelu illallisesta, jonka sisältöön kokki ei saanut haluamallaan tavalla vaikuttaa.

Siispä Casper irtisanoutuu työstään ja lähtee kotiseudulleen Miamiin entisen vaimonsa ja poikansa seurassa. Inezin (Sofia Vergara) kannustamana Casper valjastaa käyttöönsä ruokarekan, jossa hän saa viimein toteuttaa itseään valmistamalla kuubalaisia herkkuja. Ja kuten odottaa saattaa, kotimatkalla mantereen halki eheyttää hän myös itsensä sekä perhesuhteensa.

Isän ja pojan välinen suhde muotoutuu sukupolvien välistä kuilua kaventaen yksittäisistä yhteisistä hetkistä yhteiseksi tekemiseksi. Isän intohimoinen suhde ruokaan tarttuu myös pieneen poikaan, josta kuoriutuu mainio kokki.

Ruuanlaiton sielukkuuteen keskittynyt elokuva vääntelehtii vaivaannuttavasti nostalgian ja nykyajan välillä. Ruokakriitikolle näpäyttääkseen Casper hankkii poikansa avustuksella Twitter-tilin, mutta osaamattomuutensa vuoksi päätyykin möläyttämään asiansa tuhansille ihmisille. Yksi koominen some-tempaus olisi riittänyt mainiosti, mutta minuuttien mittaiset keskustelut siitä, miten erilaiset sosiaalisen median kanavat toimivat, tuntuu suorastaan idioottimaiselta jatkolta tälle.

Käsikirjoitus asettaa teemat selkeärajaiseen vastakkainasetteluun, mikä saa tarinan tuntumaan melko päälleliimatulta ja teennäiseltä. Ruuanlaitto edustaa tunteikkuutta, sielukkuutta ja autenttisuutta, siinä missä kylmä ja kolkko internet asettuu nykyajan turhakkeeksi.

Visuaalisesti Chef on ihastuttava. Ruuanlaittokohtaukset tuovan suorastaan veden kielelle, lämmin tunnelma vallitsee läpi tarinan sortumatta kuitenkaan turhan painokkaaseen sentimentaalisuuteen. Värikylläiset kuvat ja riemastuttava musiikki tukevat päähenkilön hahmon rakentumista koko sydämellään rakastavaksi mieheksi.

Olkoonkin nykyaikaa, ruudussa vilistävät facebook-sivut ja lennähtelevät twitter-viestit syövät tätä herkkärakenteista lämminhenkisyyttä. Loppua kohden alun rakastettava tunnelma latistuu, hahmojen raamit alkavat häivyttyä juoneen limitetyn somekurssin jalkoihin ja ruuastakin tuntuu katoavan maku.

Favreun käsikirjoitus onnistuu ollessaan ”hyvän mielen” asialla, mutta sosiaalisen median ihmeellisyys on aikaansa auttamatta jäljessä. Riisumalla tarinan hölmöistä ja sinänsä irrallisista Twitter-linnun sirkuksista jäljelle olisi jäänyt mainio, iloinen, mutta koskettava ihmissuhdedraama.