Elokuvan nimen suomennos Brownin murhamysteeri johdattaa jännitystä etsivän videonvuokraajan harhaan. Niitä murhia kyllä tapahtuu, kun aikansa odottaa. Rikosten syy- ja seuraussuhteet käyvät kuitenkin katsojalle pitkästyttäviksi, vaan eivät jännittäviksi, seurata. Elokuvan mysteeriksi muotoutuu se, miten runsaslukuisen henkilökavalkadin jäsenet liittyvät toinen toisiinsa. Vai liittyvätkö ollenkaan?

Päähenkilö, juoppo yksityisetsivä Fritz Brown (ärsyttävän uskottavasti roolissaan rohiseva Michael Rooker) hapuilee kyynisesti lain ja laittomuuksien välimaastossa. Alkoholismi, turhautuminen ja menneisyyden kirot piinaavat dekkariamme. Jo elokuvan alussa selviää, että nyt liikutaan tummien värien, varjojen, siivilöityvän valon, nuhruisten toimistojen ja korruption maailmassa. Tämähän viittaa film noiriin!

Ennakko-odotuksia elokuvalle kasaa videon kannesta komeasti paistava James Ellroyn nimi. Tällä dekkarikirjailijalla on vivahteikas menneisyys: isän kuolema, äidin selvittämätön murha, viinaa, huumeita, Los Angelesin kadut… ’Aineistonkeruu’-vaiheensa jälkeen Ellroy paneutui terapoimaan kokemaansa rikosromaanien muotoon. Brown’s Requiem ilmestyi vuonna 1981. Brownin murhamysteerissä tapahtumia selittävän, whiskyn raapaiseman voice-overin myötä elokuvaa tuleekin katsottua kirjailijan omaelämätilityksenä.

Kaksi Oscaria saanut L.A. Confidental (1997) perustuu niin ikään Ellroyn tekstiin. Ei siis mikään pieni haaste käsikirjoittaa ja ohjata samaisen tyypin dekkarista elokuva. Aiemmin lyhytelokuvien parissa työskennellyt Jason Freeland otti urakakseen työstää ensimmäisen pitkän elokuvansa Brown’s Requiem -kirjasta. Freeland on onnistunut ihan kelvollisesti, mutta lajityypin sinänsä kunniakkaita perinteitä masentavan uskollisesti kopioiden.

Elokuvaan on tietenkin ympätty ’syväunimainen’ subjektiivisesta näkökulmasta kuvattu sekavuusjakso. 1940-luvun yksityisetsiväfilmien tyylisuuntaukselle sopivaan tapaan. Rakenneratkaisuna takautuman käyttö muistuttaa sekin film noir -konventioista. Kapakassa istuvaa Brownia pohdituttaa, mitenkäs hän oikein alkoikaan ryypätä. Murhamysteerin seuraavat puolitoista tuntia kertovat parin edellisen kuukauden tapahtumat. Brown on potkut saanut poliisi, joka yksityisetsiväksi heittäydyttyään saa koputuksen toimistonsa ovelle ja Tehtävän. Läski-piski Baker (William Sasso) palkkaa Brownin suojelemaan pikkusiskoaan (’femme fatalena’ Selma Blair), joka on ikäisekseen turhan hemaiseva ja majoittunut irstaan mafioson suojiin. Pariskunnan toimia seuratessaan Brown ajautuu lähikontaktiin tyypin jos toisenkin kanssa. Elokuvaan ei olisikaan tarvittu ihan näin paljon porukkaa. Joka kolmannessa kohtauksessa huomion vie juonen kannalta tarpeeton, omituinen sivuhenkilö.

Vaihtelevat kuvakulmat ja sutjakka kamerankäyttö ovat tallentaneet todentuntuisia viipaleita urbaaneista näkymistä. Viipyilevät kuvat L.A.-maisemista ja neonvalojen halkomat yöotokset eivät kuitenkaan riitä täyttämään katsojan odotuksia. Mieluummin katson aidon, vanhan dekkarifilmin kuin mielikuvituksettomasti toteutetun uuden filmatisoinnin! Brownin murhamysteeri tarjoaa kliimaksitonta, turvallisen tasaista kerrontaa. Niin tasaista, että nopeasti unohtaa ylipäätään nähneensä koko elokuvan.

* *
Arvostelukäytännöt