Blood Diamond - veritimantti kotikatsomo

Ohjaaja Edward Zwickilla on muistissani erittäin pahamaineinen kaiku. Viimeksi Viimeinen samurai (2003) oli niin tylsämielisen teennäinen tekele, että se vieläkin kaivelee hampaiden välissä. Tom Cruisen narsismilla voideltu propagandistinen elostelu ja paatoksellinen patsastelu kävi jo melkein rikoksesta Kurosawan Kagemushan (1980) kaltaisia oikeita suuria elokuvia kohtaan viimeisten samuraiden kohtalon päivistä.

Zwick kuuluu Hollywoodin paatuneimpaan ja sensaatiohakuisimpaan tusinamaakareitten kaartiin, joka mielellään taivastelee ja piehtaroi globaalisissa yhteiskuntapoliittisissa aiheissa ilman sen vakavampaa päämäärää merkityksellisen aiheensa kriittisestä käsittelystä. Zwick heristelee etusormellaan puolihuolimattomasti sinne tänne ja keskittyy suurimmalla innolla vastenmielisesti motivoimattoman väkivallan näyttämiseen orjatyövoimalla kaivettujen timanttien ja irtihakattujen käsivarsien hinnalla.

Loisteliaan Uskollisen puutarhurin (2005) jälkeen Blood Diamond aiheuttaa vain kitkerän jälkimaun, ei pistoksia omassatunnossa. Se, että elokuva saa edes jonkun havahtumaan elokuvan esiintuomiin epäkohtiin, saattaa ehkä jossakin mielessä riittää hyväksi perusteluksi Blood Diamondin olemassaololle. Lopun kuittaus 200 000 lapsisotilaasta on kuitenkin mauton ja halpahintainen yritys vedota katsojan tunteisiin ylipitkän räjähdekavalkadin jälkeen.

Sopia kysyykin, että onko Blood Diamond vakava ja järkyttävä elokuva? Minusta se järkyttävästi epäonnistui tässä suhteessa. Ennen elokuvan tekoa tulisikin ratkaista seuraava kysymys: onko tarkoitus viihdyttää vai onko tarkoitus tehdä kriittinen poliittinen kannanotto? Näiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi on hyvin vaikeaa. Globaalista vastuuntuntoa löytää vain harvasta elokuvasta ja sellaisen änkeminen toimintaelokuvaan on jotenkin jo lähtökohtaisella tavalla virhe. Ehkä Afrikan tilanteen kuvaamiseen edes "nykyaika" ei ole sinänsä otollinen, vaan olisi mentävä syvemmälle pimeyden sydämeen, moraalisen maaperän lopulliseen murtumiseen, siirtomaa-aikaan, johon Blood Diamond ohimennen viittaakin.

Mitään aitoa kannanottoa Zwickin tekeleestä on kuitenkin vaikea löytää ja viihteeksi se on myös armottoman ylipitkä. Yksi valopilkku onkin hieman yllättäen tiukkaa pääosaa entisenä sotilaana vetävä DiCaprio, joka on aikuisemmalla iällään reippaasti miehistynyt, ja uskonkin, että hänellä ovat näyttelijänä parhaat vuodet vasta edessä. Elokuvan ainoa aito timantti, joskin vielä hiomaton.