Black Mass kotikatsomo

Eletään 1970-lukua Bostonissa. Gangsterit jylläävät kaupungissa toinen toistaan hakaten ja murhaten. Kaiken keskiössä on pahamaineinen, Bostonin kaduilla syntynyt ja kasvanut, vielä tänäkin päivänä tuomiotaan lusiva James ”Whitey” Bulger. Hänen veljestään on tullut kaupungin johtava poliitikko ja yksi ystävä on päätynyt jopa FBI:n palvelukseen sitten lapsuuden leikkien.

Piiri pieni pyörii, ystävänpalveluksia tehdään ja sopimuksia solmitaan. Kun Italian mafia alkaa saada kaupungista huolestuttavasti otetta, FBI-agentti John Connolly haluaa tehdä liiton Bulgerin kanssa. Tämä liitto on Black Massin keskiössä.

Scott Cooperin ohjauksiin lukeutuu muutaman vuoden takainen toimintapätkä Rautakaupunki sekä komea läpimurtoteos Crazy Heart hiipuvasta countrytähdestä. Varman perinteisesti ohjattu Black Mass on aikaisempien ohjaustöiden tapaan visuaalisesti miellyttävä. Toisaalta maskeerauksesta voidaan olla montaa mieltä, siitä vielä maininta tuonnempana.

Bulgerin tarina on kertomisen arvoinen, mutta kerrontatapa ei valitettavasti ole kovin omaperäinen. Black Massia katsoessa mieleen tulee väistämättä Martin Scorsesen omaleimaiset ja kokeilevat teokset. Scorsesen tai muiden ohjaajanerojen ihailu näkyy, mutta omassa elokuvassa sen ei soisi näkyvän liikaa. Ellei alunperinkin ollut tarkoitus tehdä The Departedin lahtelaista pikkuserkkua. Cooperin ongelma on ehkä siinä, ettei hän ole vielä löytänyt omaa tapaansa kertoa tarinaa.

Seuraavaksi tapaus Johnny Depp. Kun elokuvan kerrottiin tulevan ja ensimmäiset arviot julkaistiin, hurrattiin Deppin paluuta. Periaatteessa yhdyn väitteeseen, että tämä olisi jonkinlainen paluu sille Deppille, joka teki jonkinlaista näyttelijäntyötä, mutta toisaalta Depp tuntui näyttelevän Deppiä näyttelemässä mafiosoa. Siihen lisätään vielä maskeeraus, jotta katsoja varmasti vieraantuisi mahdollisimman paljon elokuvan todellisuudesta. Jälki oli hienosti toteutettu, mutta epäuskottava.

Black Mass ei ole huono, mutta jos se ei jaksa pitää otteessaan edes kahden tunnin kestonsa ajan, voidaan ajatella jonkin menneen vikaan. Elokuvan rytmitys tuntuu paikoin väkinäiseltä ja kesto liian pitkältä. Sen sijaan tuotanto on julisteista lähtien yhtä onnistunut kuin elokuvan kuvaus ja visuaalinen ilme. Toimintafanit saattavat nauttia elokuvasta, mutta ei se genrelleen mitään uutta tuo.