Psykopaattipsykiatrin pohjanoteeraus

Naisetkin osaavat siinä missä miehet – nimittäin tehdä luokatonta toimintaroskaa vailla juonta, mielenkiintoa ja persoonallisuutta. Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn eli lyhyemmin Birds of Prey on kerronnallisesti löyhää, temaattiselta kiinnostavuudeltaan olematonta, visuaalisia jippoja puuduttavasti ylitarjoavaa, tuotanto- ja viihdearvoissaan välttävää ja lähinnä näyttäviin koreografioihin nojaavaa ajan- ja rahanhukkaa.

Birds of PreyElokuvaa on kovasti mainostettu naistekijöillään, ovathan muun muassa käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosanesittäjät naisia. Jos naisvertailuja haluaisi hakea, niin ohjaaja Cathy Yanin musiikkivideomainen ja persoonaton linja jää valovuosien päähän Wonder Womanin (2017) ohjanneen Patty Jenkinsin luontevasta lähestymiskulmasta.

Toisaalta Birds of Preyta on aivan turha vertailla erikseen naisten tekemiin elokuviin, sitä on syytä vertailla tasa-arvoisesti kaikkiin moderneihin supersankarigenren elokuviin. Vertailussa petolintulauma putoaa orrelta ja jää pahnan pohjimmaiseksi sekä laatutasoltaan että yleisömenestykseltään. Esimerkiksi toinen DC-elokuvauniversumin teos Aquaman (2018) keräsi lippuluukuilla lähes miljardin verran enemmän tuottoa. Selkeää näkemystä ei tunnu DCEU-elokuvien taustalla olevan, eikä myöskään ymmärrystä siitä, mikä tekee supersankarielokuvasta ja ylipäätään elokuvasta laadukkaan.

Ainakaan sitä ei tee onneton juonentapainen. Suicide Squadin (2016) tapahtumien jälkeen Jokeri on jättänyt minihameisen käkättävän sekopääheilansa Harley Quinnin (Margot Robbie). Psykopaattipsykiatri muka emansipoituu känniriehumalla väkivaltaisesti, kunnes kuvioihin tulee usean tahon jahtaama varastettu timantti.

Birds of PreyKaiken pahan takana ja kaikenvärisiä naisia vastassa on jo puuduttavan tyypillisesti se helpoin vaihtoehto eli keski-ikäinen valkoinen mies. Ewan McGregor on ikävä sadomasokonna Black Mask. Hänen oikeana kätenään toimii isäntäänsä mustasukkaisesti suojeleva sarjamurhaaja Victor Zsasz (Chris Messina). McGregor ja Messina tuntuvat lähes ainoina tajuavan koko touhun älyttömyyden. Härskisti ylinäyttelevä kaksikko pistää homman reilusti läskiksi, ja heidän haistakaa paska -asenteella toteutetut edesottamuksensa tarjoavat elokuvan ainoat hauskat hetket.

Paradoksaalisesti naisenergiaa korostavassa elokuvassa naishahmot jäävät lattean valjuiksi. Birds of Prey -ryhmän sankarit ovat tästä hyvä esimerkki. Isoimpien sarjakuvasankarien, kuten Batmanin kohdalla valkokangas on luontevin paikka, mutta tuntemattomammille hahmoille tv-formaatti on monesti elokuvia parempi. Esimerkiksi Huntress (Mary Elizabeth Winstead) ja Musta Kanarialintu (Jurnee Smollett-Bell) on ajat sitten nähty ja tehty telkkarin puolella paremmin.

Birds of PreyErityisesti Musta Kanarialintu toteutettiin aikoinaan jo Smallville-sarjassa (2001–2011) onnistuneesti. DC:n Arrowverse-sarjoissa, kuten Arrowissa (2012–2020) useat hahmot ovat käyttäneet samaa supersankarinimeä, mikä on mahdollistanut luovan identiteettileikittelyn ja muutoksen. Birds of Preyssa hahmon ainoa muutos on pinnallinen ihonvärin muutos, sillä kaikkien platinablondien esikuvasta on tehty Beyoncé-klooni.

Näyttelijävalinnoilla tai heidän etnisillä taustoillaan ei ole olennaista väliä, mutta sillä on väliä, jos roolihahmo on ontto statisti ja täysin alisteinen Harley Quinnin puuduttavan itsetarkoitukselliselle sekoilulle. Naisten tasa-arvoisesta tiimistä ei ole puhettakaan, vaikka sarjakuvissa Birds of Prey -ryhmä on nimenomaan ryhmä eikä yhden jäsenen soolospektaakkeli.

Ainoastaan nuorta Cassandra Cainia esittävässä Ella Jay Bascossa on hieman särmää. Silti sarjakuvien lähes mykästä ja huippukuntoisesta lähitaistelumestari-Cainista on tehty alati pulputtava, sohvaperunana viihtyvä taskuvaras. Roolihahmo on kuin käänteinen versio X-Men Origins: Wolverinen (2009) ensimmäisestä Deadpool-elokuvatulkinnasta, jossa sutkauksistaan tunnetusta läppäveikosta oli tehty huulistaan kiinni ommeltu mykkä mörkö.

Birds of PreyMitään hahmoa ei tietenkään pidä siirtää orjallisesti toiseen formaattiin. Välillä silti mietityttää, että luetaanko tiettyjen supersankarielokuvien tuotantoportaassa ainuttakaan sarjakuvalehteä hahmoista, joiden nimillä he ratsastavat? Jos sijoittaa lähes sata miljoonaa dollaria sarjakuvahahmoihin perustuvaan franchise-elokuvaan, niin kannattaisi toteuttaa hahmot edes sinne päin. Tosin tuskin sekään olisi pelastanut Birds of Preyn kaltaisen tunkkaisen tusinatekeleen pyrstösulkia kastumasta, mutta ehkä nokka ei olisi mennyt pinnan alle.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä