Bad Education kotikatsomo

Vuonna 2002 New Yorkin Long Islandilla sijaitsevan Roslynin koulupiirin kaikkien rakastama koulutarkastaja Frank Tassone (Hugh Jackman) on hyvässä vauhdissa tekemässä high schoolistaan maan menestyneimmän. Kun koulun kirjanpidosta paljastuu ylimääräisiä kulueriä, jäljet johtavat Frankin kollegaan Pam Gluckiniin (Allison Janney). Frank esittää koululautakunnan hallitukselle suunnitelmansa tilanteen korjaamiseksi kaikessa hiljaisuudessa, mutta koulun rahankäytössä ilmetessä yhä suurempia epäjohdonmukaisuuksia joutuu hänen oma toimintansa kyseenalaiseksi.

Ohjaaja Cory Finleyn toinen elokuva Bad Education (2019) keskittyy murhanhimoisia nuoria kuvanneen Thoroughbredsin (2017) jälkeen opiskelijoiden elämää määrittelevien koulunvirkamiesten toimintaan. Käsikirjoitus pohjautuu New York Magazinen The Bad Superintendent -artikkeliin virkamiesten vaivihkaa toteuttamasta kavalluksesta, jossa Roslynin koulupiiriltä varastettiin useiden vuosien aikana kirjanpitovirheiden, laskutusten ja shekkipetosten kautta 11 miljoonaa dollaria. Tapauksella oli pitkäkestoisia vaikutuksia amerikkalaisten koulujen taloudenpidon lisäksi opettajien ja vanhempien välisiin suhteisiin.

Hugh Jackman osoittaa nyanssinsa Frankin monitasoisessa roolissa. Monesti suoraviivaisia sankareita esittänyt näyttelijä tuo jo pelkällä olemuksellaan sympatiaa kiistanalaista hahmoaan kohtaan, jota syvennetään tämän salassa pitämään yksityiselämään paneutumisella. Osa tapahtumista esitetään Frankin perspektiivistä paljastaen hänen dualistisen persoonansa, jonka oppilaistaan välittävän sympaattisen pinnan alta paljastuvat häikäilemätön menestyksen tavoittelu sekä narsistinen omakuvan rakentaminen.

Ylellistä elämää koulun rahoilla viettänyt Pam Gluckin oli tapauksessa keskeisessä osassa, mutta ei saa käsikirjoituksessa paljoa liikkumatilaa vaikka Allison Janneyn patoutunutta vihaa sisältävä rooli on samaa laatua kuin hänelle Oscarin tuoneessa I, Tonyassa (2017). Roslynin The Hilltop Beacon -lehden toimittaja Rachel Bhargavan (Geraldine Viswanathan) muodostaa yhden hengen Spotlight-tiiminsä, jonka moraalisen oikeudentunnon ja intohimon myötä tapaus nousi laajempaan julkisuuteen. Koulun hallintoon keskittyvästä elokuvasta puuttuu kuitenkin Gus Van Santin Elephantissa (2003) keskeinen opiskelijoiden elämän ruohonjuuritason kuvaus.

Yhdysvaltojen julkisessa koulutusjärjestelmässä pyörivät miljoonat sekä koulujen merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus kaupunkien talouteen ja houkuttelevuuteen vaikuttavat suomalaisesta näkökulmasta uskomattomilta. Oppilaiden SAT-testitulokset ja määrät huippuyliopistoihin jatkavista ratkaisevat, ja niihin pyritään keinolla millä hyvänsä, minkä saavuttamisella Frank perustelee toimiaan. Hän suhtautuu silti myös kriittisesti lapsiaan menestykseen väkisin ajavien vanhempien toimintaa kohtaan, mikä purkautuu hiljaisen raivon kautta hienossa kohtauksessa kiihdyttää-sanan käytöstä.

Kuvalliselta ilmaisultaan hillityn rauhallinen elokuva keskittyy draamavetoisiin keskusteluihin, joiden taustalla soivasta klassisen dramaattisesta musiikista huolimatta ei saavuteta shakespearelaisia tai Frankin kohdalla dickensiläisiä yhteiskunnallisen petoksen mittasuhteita. Näyttelijävetoisen elokuvan useat arkisiin tiloihin sijoittuvat staattiset kuvat olisivat kaivanneet rinnalleen enemmän räväkämpää kuvauksellista ja leikkauksellista otetta sekä musiikin käyttöä, kuten Manhattanin puolelle sijoittuvassa Martin Scorsesen pörssipetoselokuvassa The Wolf of Wall Street (2013).

Bad Education toimii hyvien näyttelijäsuoritusten ja teemojensa kautta puolustuspuheena opettajien ja koulunhallinnossa työskentelevien yhteiskunnallisen arvostuksen puolesta. Roslynin kouluhallinnon yhä epätoivoisempia toimia katsoessa voimme olla kiitollisia suomalaiselle koulujärjestelmälle, joka toimii amerikkalaiseen verrattuna vaikeistakin tilanteista huolimatta yhä inhimillisellä tasolla.