Atomic Blonde kotikatsomo

Atomic Blonde perustuu Antony Johnstonin ja Sam Hartin sarjakuvaan The Coldest City, jonka pohjalta käsikirjoituksen on muokannut Kurt Johnstad. Elokuvan tapahtumat on sijoitettu 1980-luvun lopun Berliiniin, jossa Neuvostoliiton hajoamisprosessin aiheuttamat seismiset värähtelyt aiheuttavat repeämiä kuuluisassa muurissa, jonka Yhdysvaltain silloinen presidentti Ronald Reagan kehotti repimään alas. Vakoojat pelaavat omaa peliään muurin molemmin puolin ja valtablokkien vavistessa kaikki yrittävät hyötyä tilanteesta jollain lailla. Opportunistisimmat tajuavat, että tieto on paitsi valtaa, myös keino ansaita nopeasti kerrankin kunnon palkkapussi.

Lorraine Broughton (Zharlize Theron) on naispuolinen James Bond, vakooja ja viettelijä vailla vertaa, MI6:n palkkatappaja. Hänet lähetetään Berliiniin etsimään tulenarkaa listaa, josta käy ilmi kaikkien erittäin salaisten agenttien henkilöllisyys. Aisaparikseen Lorraine saa kenttäagentti David Percivalin (James McAvoy), joka tuntee Berliinin kujat ja klubit kuin omat lederhosenin taskunsa. Mukana kuvioissa pyörii tietenkin liuta vastapuolen agentteja sekä myös kaunis mutta kokematon ranskalainen naisagentti (Sofia Boutella).

Elokuvan ohjannut David Leitch todisti John Wickin myötä osaavansa ohjata kovaa toimintaa, ja sitäkin Atomic Blondesta tietysti löytyy, runsaalla ja ilkeän näköisellä – joskin sarjakuvamaisella – väkivallalla silattuna. Lorrainen melko hoikka naiskeho ottaa vastaan sellaisen määrän murjomista, että siitä välittömästi toipuminen menee jo naurettavuuksiin. Realismia ei ole enää mukana edes siteeksi, kun Lorrainea potkitaan ja hakataan eikä mikään tunnu miltään. Jason Bournekin jo hengästyisi moisesta höykytyksestä. Sarjakuvallisuus paistaa läpi hetkittäin melko selvästi. Ehkäpä pieni irtiotto kirjallisesta alkuperästä olisi ollut paikallaan.

Atomic Blonden juonta keritään auki takaumarakenteen avulla kuulustelutilanteissa, joissa Lorraine joutuu selittelemään esimiehilleen, mitä Berliinissä oikein tapahtui. Sinänsä tämä takaumarakenne toimii, mutta lukuisat jutusteluhetket rikkovat hieman elokuvan rytmiä jos ajatellaan elokuvaa toiminnan kautta. Atomic Blonde on kyllä tyylikkäästi lavastettu ja kuvattu, mutta tarinan juonelliset käänteet ovat sen verran kömpelöitä ja ennalta arvattavia, että mistään juonivetoisesta agenttitarinasta on turha puhua. Kaikki kusettavat kaikkia voisi toimia elokuvan mottona.

Tomas Alfredsonin ohjaama vakoilutrilleri Pappi lukkari talonpoika vakooja (Tinker Tailor Soldier Spy, 2011) oli malliesimerkki siitä, kuinka ulkoinen toiminta voidaan rajata minimiin, jos tarina itsessään on uskottava ja kiinnostava. Atomic Blonde jää pintakiillon asteelle ja silkaksi säntäilyksi. Elokuvasta ei välity se pakahduttava tunne, että eletään vaarallisia aikoja, historian lehdet kääntyvät silmiemme edessä, ihmisten ja kansakuntien kohtaloita muokataan. Edes hieno soundtrack ei onnistu pelastamaan tilannetta. Tämä elokuva voisi yhtä hyvin tapahtua Tampereella kuin Berliinissä.

Atomic Blonde on myös kirvoittanut ihastuneita arvailuja siitä, josko kyseessä olisi jonkinlainen feministinen tulkinta agenttihahmosta, emansipaation uljas airut, onhan kyse naisesta, joka hallitsee suvereenisti perinteisen miehisten miesten agenttipelin ja kyvyt kuten tappamisen ja toisten agenttien viettelyn. Jos feministiseen tulkintaan riittää se, että James Bondin kliseet siirretään suoraan naispuoliseen hahmoon, ollaan kyllä mielestäni hakoteillä, mutta jokainen tekee tietenkin tulkintansa omista lähtökohdistaan. Se, että Lorraine valitsee sukupuolisen halunsa kohteeksi saman sukupuolen edustajan, ei tue feminististä tulkintaa, vaan kertoo vain ja ainoastaan Lorrainen seksuaalisesta suuntautumisesta, joka ei suinkaan ole manifesti minkään puolesta.

Atomic Blonde ei sarjakuvaan pohjautuvana elokuvana onnistu pinnistämään samaan kategoriaan tyylitellyn ilmeen suhteen kuin vaikkapa Frank Millerin sarjakuvaan pohjautunut Sin City (2005). Ja vaikka siitä ei olekaan vakavasti otettavaksi vakoilujännäriksi eikä myöskään varsinaiseksi toimintaelokuvaksi, on todettava Atomic Blonden kuitenkin olevan hyvin kestonsa ajan viihdyttävä paketti.