Agentti 000 ja kuoleman kurvit kotikatsomo

Mistä yleissivistävästä olenkaan jäänyt paitsi, kun en ole aikaisemmin nähnyt legendaarisen Visa Mäkisen kalkkunoita. Agentti 000:n ja kuoleman kurvien (1983) perusteella en nähtävästi mistään. Kämäisesti kuvattu Bond-parodia on aivan liian turvallinen: siinä ei ole jälkeäkään oikeiden roskaelokuvien hulvattomasta ja kaikkia elokuvan sääntöjä uhmaavasta logiikasta. Siitä ei välity aito tekemisen rakkaus, joka olisi suotavaa kaikille elokuville roskaelokuvan leimasta huolimatta. Ainakin itsetietoisesti kehnoksi tehdyltä elokuvalta sellaista on lupa olettaa.

Agentti 000 (Ilmari Saarelainen) on Suopon häpeäpilkku, toivoton tunari, joka sotkee niin työ- kuin naisasiansakin. Kun salaperäinen mielenvikaisuus alkaa vaivata vallanpitäjiä ja agentteja kadota, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähettää agentti 000 ratkaisemaan mahdoton tehtävä.

Koska roskaelokuva ei voi loistaa hienoilla tuotantoarvoillaan eikä mahtavalla juonella tai henkilökuvauksella, sen on tukeuduttava epäloogisuuden viehätykseen. Suuri osa arvostetuista roskaelokuvista on kaiken kaikkiaan niin järjettömiä, että ne tarjoavat jotain uutta ja virkistävää, mitä ei tavallisilta elokuvilta saa.

Tällä osa-alueella Agentti 000 ja kuoleman kurvit epäonnistuu ja tuhoaa täten mahdollisuutensa olla roskaelokuvamaisen viihdyttävä. Bond-parodia ei todellakaan ole mikään uusi ilmiö, vaan kyynisesti kierrätetty tapa kerätä pahaa-aavistamattomia katsojia. Bond-elokuvien kliseet vain luetellaan eikä niistä saada revittyä mitään aidosti oivaltavaa. On naisia, muhinointia, superroistoja ja vempeleitä, mutta mitä niistä, jos perustus on homeinen ja hutera.

Suomalainen kulttuuriperintö ja ympäristö olisivat voineet tuoda paljonkin lisäarvoa muuten kehnolle komedialle, mutta siihenkään ei anneta mahdollisuuksia. Ainoa pilkahdus tähän on melko mitäänsanomaton, mutta oikeastaan ihan mukava kahden tumpelon pankkiroiston lisäys tarinaan. Mieleen tulvivat ne traumaattiset välähdykset siitä, kun lukion viimeisinä päivinä katsottiin luokassa Studio Julmahuvia. Mäkisen elokuvaan tällaiset urpot sketsihahmot sopivat, sillä ne muistuttavat, että on olemassa ihan tavallistakin, kehnoa suomalaista sketsiviihdettä yli-itsetietoisen ja pieleen menneen roskaelokuvankaltaisen ohella.

Eikä Agentti 000 edes ole niin huono, että se menisi roskaelokuvasta. Roskaelokuva on aidosti huono, ei laskelmoidusti. En näe mitään syytä olettaa, että Mäkinen olisi halunnut tehdä oikeasti hyvän agenttielokuvan. Ei, hän on yrittänyt vain tunkea Uuno Turhapuroa ja James Bondia yhteen, ja suuruudenhulluus näillä resursseilla ja osaamisella kostautuu julmasti.

Loppujen lopuksi Mäkisen elokuvan suurin ongelma on, ettei siinä oikeastaan ole mitään epäloogista. Kaikki on loppuun asti ennustettavaa ja moneen kertaan nähtyä. Roskaelokuvien elinehto on olla uudistushaluisia, näyttää jotakin mihin muut, vakavasti tehdyt elokuvat eivät kykene. Niillä on ainutlaatuinen mahdollisuus venyttää elokuvan tekemisen vakiintuneita kaavoja ja muoto-oppeja, joita kaikki hiemankaan ”vakavampia” elokuvia tekevät orjallisesti noudattavat leimautumisen pelossa. Mutta Mäkinen ei käytä mitään näistä hyväkseen, hän näyttää ainoastaan vesitetyn versionsa James Bondista, joka vaikuttaa siltä, ettei hän edes itse ole uskonut siihen.