A Street Cat Named Bob kotikatsomo

James Bovenin yhteistyössä Garry Jenkinsin kanssa kirjoittama kirja A Street Cat Named Bob (Katukatti Bob – kissa joka muutti elämäni, 2014) valloitti englanninkielisen lukevan maailman 2012. Nyt kirjan pohjalta tehty elokuva A Street Cat Named Bob saa Suomen ensi-iltansa videolevityksessä. Onneksi edes näin, sillä elokuva olisi kyllä enemmän kuin ansainnut päätyä valkokankaalle.

Rutinoitunut veteraaniohjaaja Roger Spottiswoode, joka muistetaan ehkä parhaiten Bond-filmatisoinnista Huominen ei koskaan kuole (1997), on aiemminkin urallaan ohjannut eläinnäyttelijää. Elokuvassa Turner ja Täystuho (Turner & Hooch, 1989) Tom Hanksin aisaparina toimi massiivinen mastiffi. Nyt ohjattavaksi on päässyt arvonsa tunteva kissaherra Bob, joka on tottunut poseeraamaan yleisön keskipisteenä katusoittajan oivana apurina Lontoossa.

Elokuvan alussa ollaan varsin lohduttomissa tunnelmissa, kun koditon ja huumeista irti pyristelevä James Bowen (Luke Treadaway) elää kädestä suuhun katusoittajana Lontoon kaduilla. Onneksi Jamesin sosiaalityöntekijä Val (Joanne Froggatt) haluaa antaa Jamesille vielä sen kuuluisan yhden tilaisuuden päästä katuelämästä ja huumeista kuiville, ja hommaa tälle asunnon.

Jamesin lojuessa pitkästä aikaa lämpimässä kylvyssä hän kuulee kauhukseen murtovarkaan ääniä asunnostaan. Onneksi varas on vain oranssiturkkinen raidallinen kissa (Bob-kissa näyttelee itse itseään), joka natustelee Jamesin muroja keittiössä. Kissa on löytänyt tiensä asuntoon avonaisesta ikkunasta, eikä oikein tunnu haluavan lähteä minnekään. James päättää etsiä kissan omistajan seuraavana päivänä, mutta kun sellaista ei löydy, päättelee James kyseessä olevan kulkukissan, jota päättää auttaa.

Kissa, joka saa nimen Bob naapurin mukavalta tytöltä (Ruta Gedmintas), alkaa vähitellen hivuttautua Jamesin elämään seuraamalla tätä joka paikkaan, ja Bobista tulee Jamesin tärkeä työtoveri katusoittokeikoilla ja lehtiä kadulla myydessä, sekä samalla Jamesin paras ystävä. On kuin kissa vaistoaisi, että James tarvitsee jonkun vähän tukemaan ja tuuppimaan eteenpäin, ja myös toisen elävän olennon, josta kantaa huolta ja vastuuta. James on alussa auttanut kissaa hoitamalla sen tulehtuneen haavan ja antamalla ruokaa ja suojaa, mutta nyt kissa auttaa Jamesia löytämään jo miltei kadonneen elämänlangan. Sen se tekee olemalla oma itsensä, rakastettava kissaherra Bob.

Se mikä tekee elokuvasta erityisen, on usko tosielämän tarinan vahvuuteen ja kerronnan maanläheinen suhde kuvattaviin kohteisiinsa. Tarina etenee lineaarisesti, uskottavasti ja vähäeleisesti, nyt ei tarvita Hollywood-tyyppisiä väen väkisin mukaan ympättyjä viime hetken täpäriä tilanteita ja ylimääräistä dramatiikkaa, jolla paikattaisiin tarinan aukkopaikkoja, kodin löytäneen Bobin ja James-isännän tosielämän tarina on itsessään tarpeeksi ihmeellinen ja dramaattinen. Elokuva onnistuu olemaan sekä dramaattinen että rakastettava sortumatta kliseiseen kerrontaan tai siirappisuuteen. A Street Cat Named Bob jättää hyvän mielen, jonka jokainen eläimen kanssa joskus asunut ja elämänsä ilot ja surut jakanut tunnistaa varmasti välittömästi.