Pahaa oloa

Aku Louhimiehen mielenkiintoisimmissa elokuvissa hyvinvointiyhteiskuntaa ruoskitaan ilman säälin häivääkään. Ihmiset ovat rappiolla tai muuten vain psykologisesti vaurioituneita. Toivo on kortilla ja automaatti rikki.

8-pallo8-pallo (2013) on ikään kuin rikollinen episodi Vuosaaresta (2012). Ex-narkkari Pike (Jessica Grabowsky) haluaa aloittaa alusta taaperonsa kanssa. Etsivä Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) yrittää auttaa. Entinen poikaystävä Lalli (Eero Aho) lähinnä alistaa ja rikastua.

Marko Kilven romaaniin pohjautuvassa Jari Rantalan käsikirjoituksessa Suomella menee päin helvettiä. Ainakin jos mittarina pidetään heikko-osaisten asemaa. Niin sanotuille tavallisille ihmisille suunnattu normiyhteiskunta on kyllä ajoittain näkyvissä, mutta pikemminkin ilkkuvana taustatekijänä kuin relevanttina vaihtoehtona.

Loskainen syksykuvasto peilaa synkeää mielenmaisemaa, jota Louhimiehen karu kuvakieli tukee. Tuska tuodaan iholle. Seksuaalinen kiihko viedään iljettävyyteen saakka ja siitä tulee suurempi uhka kuin pistoolin piipusta. Jälkimmäinen tarjoaa ulospääsyä, moni muu vaihtoehto murskaavaa nöyryytystä.

8-palloAjoittain varesmaista velmuilua harrastava dialogi ei onneksi liiaksi pehmennä tunnelmaa. Rumuus pysyy läsnä hauskoinakin hetkinä ja lakoniset heitot on kirjoitettu pääosin vain kehäkettu Kaskelle. Hänenkin kohdallaan huumori osoittautuu lähinnä henkiseksi pakokeinoksi maailmasta, jota hän ei haluaisi tuntea omakseen.

Keskiöön nousee kysymys vastuusta. Alkuun valtio näyttäytyy vähät välittävänä byrokratiapesänä, mutta ainakin se tekee jotain. Yksilöt nimittäin ovat vähintään yhtä paljon ongelma kuin ratkaisu. Jos ei ole onnekas, niin totaalisen romahduksen jälkeen vastassa on enemmän polviin potkijoita kuin auttajia.

Hilton! (2013) ja Reindeerspotting – Pako joulumaasta (2010) ovat tuoneet valkokankaalle todellisuuden, jonka kanssa 8-pallolla on paljon yhteistä. Näkemyksessä on samaa inhorealismia kuin Nicolas Winding Refnin tyrmäystipan teholla iskevässä Pusher-trilogiassa (1996–2005). Louhimies tunkeutuu yksilön avulla väkisin hyvinvointiyhteiskunnan varjoihin.

8-palloInhimillisesti kokonaisuus ajoittain hapuilee, lähinnä osittain turhien sivusäikeidensä vuoksi. Päätarinan juonellinen mitäänsanomattomuus sen sijaan kääntyy elokuvan vahvuudeksi. Nämä pikkurikolliset eivät todellakaan pyöritä mitään erikoista logistiikkaa. Tapanäpistely on kaukana järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Aku Louhimies on jälleen siunannut hahmoilleen pehmoilevan loppuratkaisun, joka haastaa sekä uskottavuuden että sävyn. Niin sanottu onnellinen päätös kurjuudelle on kädenlämpöinen ojennus yleisölle, joka on joutunut katsomaan kaksi tuntia kärsimystä.

Vaikka alussa kuultavat valtiontaloutta käsittelevät radiokommentaarit lataavatkin rekisterin täyteen politiikkaa, ei elokuvasta nauttiakseen tarvitse lukea vapaa-ajallaan valtio-opin perusteoksia. Kompakti rikostarina on näppärä lisäys viime vuosien skandinaavisten rötös- ja murhapätkien genreen.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,1 / 7 henkilöä


Powered by Preview Networks