300: Rise of an Empire kotikatsomo

Elokuvahistoria tuntee upeita, klassisia meritaisteluita. Se tuntee vähemmän klassisia mutta yhtä kaikki mieleenpainuvia meritaisteluita ja lukuisia ikonisia laivojen kapteeneita aina antiikin ajoista Hornblowerin kautta nykyajan merisotiin. Se tuntee tylsän kliinisesti kuvattuja mutta historiallisesti suurin piirtein oikein meneviä kohtauksia, ja se tuntee näyttävän räiskyviä mutta täysin hatusta vedettyjä dramatisointeja.

Mutta yhtä ei ole elokuvahistoria tuntenut tätä ennen, nimittäin elokuvan 300: Rise of an Empire käsitystä merestä, sotimisesta ja meritaisteluiden strategioista. Teos on yksin omassa luokassaan, omassa sarjassaan, voittamattomana pohjanoteerauksena. Se on ponnettoman onnetonta moskaa, joka yrittää toistaa edeltäjänsä menestyskaavan mutta uppoaa laadullisesti kuin Titanic.

Elokuva perustuu teoriassa tositapahtumiin eli Artemisionin ja Salamiin meritaisteluihin Kreikan ja Persian välisissä sodissa. Mutta samaa roskaa tositapahtumista voisi sanoa, jos joku ohjaisi elokuvan talvisodasta, jossa paljasrintainen lihaskimppu-Mannerheim raivaisi yksin tiensä läpi Summan ja Taipaleen konepistoolit kummassakin kädessä laulaen ja kaksi valkeaa kyyhkystä yllään lentäen. Jälkimmäinen skenaario tosin olisi huomattavasti viihdyttävämmän kuuloinen kuin 300: Rise of an Empire.

Oli luultavasti väistämätöntä, että alkuperäinen 300 saisi jatko-osan. Puiseva sixpack-esittelydemo oli elokuvallisesti ontto, mutta sen tukena oli sentään kolme tukijalkaa, jotka pitivät teosta pystyssä. Siinä oli toimintakohtauksista jotain ymmärtävä ohjaaja, kompaktimpi ja selkeämpi yksittäinen eloonjäämistaistelu sekä riittävästi hyviä näyttelijöitä. Jatko-osassa ei ole juuri mitään näistä. Pari edellisen elokuvan sivuosatähteä käy kääntymässä sen verran, että nimi kehdataan painaa julisteeseen, siinä se. Ilman Eva Greenia uudesta 300-elokuvasta ei jäisi mitään käteen. Nyt jäävät edes tissit.

Eva Green on kyvykäs ja sulokas näyttelijätär, mutta hänen kohtalokseen koituu esittää farssin asteelle vietyä sekopää-dominatrixia, joka lahtaa miehiä ja näyttää tissejä kuin Russ Meyerin teoksissa. Greenin esittämä Artemisia oli oikeastikin ainoa naispuolinen merikomentaja ja kuningatar, joka otti voittoja Persian puolella taistellessaan, mutta historiallisen hahmon kanssa Greenin sähisemisellä ei ole paljoakaan tekemistä.

Miespääosassa on vahvaa kakkosnelosen makua, sillä Sullivan Stapleton esittää pystyyn nostetun seipään karismalla kreikkalaisen komentajan Themistokleen roolin. Themistokles pitää elokuvassa kömpelöitä palopuheita demokratiasta, vapaudesta ja sen sellaisesta, mikä korkeintaan huvittaa kun huomioi, että historiallinen Themistokles aikoinaan tuli kanssakreikkalaistensa pettämäksi ja loikkasi jämptisti Persian myöhemmän kuninkaan leipiin. Strateginen nero ja rohkea komentaja hän yhtä kaikki oli, mutta tuskin nerokasta strategiaa laadittiin mesoamalla ilman paitaa meren rannassa.

300: Rise of an Empiren epähistoriallisuus ja överiksi vetäminen ei sinänsä haittaisi yhtään, jos elokuva olisi viihdyttävä ja edes visuaalisesti uskottavan näköinen, mutta se ei ole kumpaakaan. Viherkankaan edessä heiluminen ja loppumattomien hidastus- ja digitaalikohtauksien vyöry jättävä kylmäksi ja turruttavat jo kauan ennen kuin teos vihdoin loppuu. Sen, minkä esimerkiksi Sin Cityt tekivät tyylillä 300: Rise of an Empire tekee kuin sammumispisteessä oleva juoppo.