The Thirteenth Floor / 13. kerros - © 1999 TriStar PicturesTodellisuuden olemassaoloa on science fictionissa pohdiskeltu lukemattomin eri variaatioin. Viime aikojen tieteiselokuvista Matrix on varteenotettavimmin kutkuttanut mieliä todellisuuden luonteesta. Onko maailma ympärillämme totta vai harhaa? Keitä tai mitä me itse asiassa olemme? Kysymykset eivät ole pelkästään tieteistematiikasta temmattuja, vaan ne ovat kiehtoneet ihmistä ajattelevana yksilönä jo pitkään.

13. kerros ei välttämättä ole houkuttelevin tarjokas videohyllyjen kasettiriveistä. Valkokankaalla ei elokuvaa ole Suomessa nähty ja kansikin antaa vaikutelman lähinnä huterolta videotuotannolta, kun kantta vielä on lätkäisty koristamaan tarra: "sisältää HIM:n listaykkösen Join Me". Itse asiassa mainoskikka puree, sillä mielenkiinto elokuvaa kohtaan kumpuaa juuri Join Me -kappaleen videossa nähdyistä leffapätkistä: millainen elokuva mahtaakaan olla? Pelkät HIM-fanit tuskin elokuvasta jaksavat innostua, sillä se on hidastempoinen ja vaikeaselkoinen ja hittibiisikin soi vasta lopputeksteissä, mutta elokuvanystävä, joka on vielä hurahtanut piirun scifin suuntaan, on innoissaan - vilpittömästi.

The Thirteenth Floor / 13. kerros - © 1999 TriStar PicturesTarina nivoutuu murhan ympärille. Poliisi epäilee Douglas Hallia (Graig Bierko) vanhemman kollegansa ja pomonsa Hannon Fullerin (Armin Mueller-Stahl) murhasta. Hall ja Fuller ovat työskennelleet virtuaalimaailman luomisen parissa ja sieltä löytyy myös vastaus murhaan ja paljon suurempaankin kysymykseen. 13. kerros on hillitty ja se vie tarinaansa eteenpäin varovasti pitäen katsojan mielenkiintoa hyvin yllä. Korvia riistävää musiikkia ja näyttävää ammuskelua ja pullistelua ei ole, vaan kerrankin on keskitytty pelkästään aiheeseen.

The Thirteenth Floor / 13. kerros - © 1999 TriStar PicturesDaniel F. Galouyen romaanista Roland Emmerichin ilmeinen oppipoika Josef Rusnak on taiteillut elokuvana hyvin toimivan sovituksen todellisuuden kyseenalaistamisesta. Pienistä raameistaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) 13. kerros on huomattavasti vakuuttavampi kuin Matrix. Nykyhuumassa on tarkoituksenmukaista pohtia virtuaalimaailmaa, sen luonnetta ja siinä piilevää voimaa ja vaaraa. Milloin virtuaalisesta maailmasta tulee todellisuutta vai onko se jo todellisuutta vai voidaanko virtuaalisesta maailmasta saavuttaa se todellisuus? Ajatus siitä, miten maailmamme olisi jonkun meidän kaltaisemme luoma virtuaalinen maailma, on kutkuttava. Ihmiselle valta olla itsensä jumala alkaa olla yhä konkreettisempaa.

The Thirteenth Floor / 13. kerros - © 1999 TriStar PicturesTodellisuuden ja virtuaalisen maailman ajatelmia kannattelevana ja eteenpäin vievänä elokuvana 13. kerros on poikkeuksellisen varteenotettava ja vakuuttava. Kyyniselle katsojalle loppuratkaisu voi olla pettymys, mutta osaltaan loppuratkaisu istuu kerrottuun tarinaan ja vieläpä hyvin: join me in reality.

* * * *
Arvostelukäytännöt