Venetsian elokuvajuhlat 2018: Rennoilta elokuvajuhlilta väkivaltaiseen viidakkoon


Venetsian etelärajan muodostavalle Lidon saarelle saapuessa pääsee pois turistikaupungin vilinästä perinteisempään italialaiseen ympäristöön. Kuhina alkaa vasta Biennaali-alueella sijaitsevien elokuvateatterien luona juuri ennen näytösten alkua ja jatkuu niiden loppumisen jälkeen lämpimässä syysillassa.

29.8.–8.9.2018 järjestetyiden maailman arvostetuimpiin elokuvatapahtumiin kuuluvan Venetsian 75. elokuvajuhlien kilpasarjassa 21 elokuvaa tavoitteli pääpalkintoa Kultaista leijonaa. Nimekkäiden Netflix-tuotantojen lisäksi historialliset elokuvat, kuten Ensimmäisenä kuussa (First Man, 2018) muodostivat suuren osan kilpasarjan elokuvista, joista kävin katsomassa elokuvat The Nightingale (2018), Capri-Revolution (2018) ja Zan (Killing, 2018).

Kohua ainoana kilpasarjaan hyväksyttynä naisohjaajana saaneen Jennifer Kentin indiekauhu The Babadookia (2014) seurannut uusin elokuva The Nightingale sijoittui historiallisen -ja kosto elokuvan lajityyppiin. Tyyliteltyä realismia kapealla kuvasuhteella 1.33:1 luovassa elokuvassa, kuten samalla tavoin intensiivisessä László Nemesin Son of Saulissa (2015), rakennettiin kuva brittien rangaistusvankisiirtolana toimivasta Tasmaniasta vuonna 1825. Jo elokuvan ensimmäisissä kuvissa katsojalle esiteltiin päähenkilö Clare (Aisling Franciosi) tukahduttava tilanne luutnantti Hawkinsin (pahiksen roolissa irrotteleva Sam Claflin) hirmuvallan alla olevana ex-vankina. Claren laulusta, josta elokuva ottaa nimensä, muodostui väkivaltaiseksi yltyvän tarinan tunteellinen keskus.

The Nightingalen alun shokeeraavat tapahtumat johtavat Claren jahtaamaan uudelle komentopaikalleen matkaavaa Hawkinsia viidakon läpi apunaan aboriginaali jäljittäjä Billy, jota esittävä Baykali Ganambarr palkittiin roolistaan elokuvajuhlien Marcello Mastroianni palkinnolla parhaana nuorena näyttelijänä. Aluksi Billy vaikuttaa stereotyyppiseltä aboriginaalien edustajalta, jolla pyritään yhteiskunnalliseen kommentaariin, johon yhdistyy hahmon toiminnan tahaton humoristisuus. Kuitenkin Billyn suhde Clareen ja heidän yllättävän yhteneväiset kokemuksensa luovat hahmoon lisää syvyyttä, joka lopun kehityskaaren emotionaalisen ja väkivaltaisen kulminaation kanssa tekee hänestä yhden elokuvan tärkeimmistä henkilöistä.

Kent hyödyntää edellisten kauhuelokuviensa Monsterin (2005) ja The Babadookin elementtejä Claren painajaisunien esittämisessä. Muuten The Nightingalen tarina on tapahtumiltaan Kentin ensimmäisiä elokuvia isompi vaikkakin tiukasti rajattu kuvasuhteensa lisäksi ja henkilöhahmoiltaan keskittyen näiden välisiin suhteisiin, joista tärkeimmät ovat Claren ja Billyn lisäksi helposti ärsyyntyvän Hawkinsin ja tämän seurueen muun muassa nuoren pojan Eddien (Charlie Shotwell) väliset monitasoiset suhteet.

Elokuva shokeerasi historiallisesta kontekstistaan nousevalla väkivallalla, joten se vaikutti elokuvan näytöksissä katsojiin kannanottoina ja uloskävelyinä. Väkivaltaisuuden lisäksi The Nightingalen genre-elementit ja kosto tarinan suoraviivaisuus eivät riittäneet Kultaisen leijonan voittoon, joka meni meksikolaisohjaaja Alfonso Cuaronin henkilökohtaisen tunteelliselle elokuvalle Roma (2018). The Nightingale kuitenkin ansaitsi festivaalin Special Jury Prizen, joten vaikeasta aiheestaan huolimatta elokuvan vahvasta kerronnasta pidettiin sekä tuomariston että yleisön keskuudessa.

Paikallista ja kansainvälistä elokuvaa ja niiden tekijöitä

Paikallista väriä kilpasarjaan, jos Luca Guadagninon Suspiriaa (2018) ei lasketa, toi Mario Martonen ohjaama Capri-Revolution (2018), joka keskittyi Napolin lahdella sijaitsevasta Capri saaresta historiansaatossa muodostuneisiin merkityksiin siellä asuneille erilaisille ihmisille. Elokuva sijoittui vuoteen 1914 juuri ennen ensimmäisen maailmansodan alkua. Samaan aikaan, mutta Budapestiin sijoittui myös kilpasarjassa ollut Nemesin uusin elokuva Napszállta (Sunset, 2018). Capri saaren paikallisten ja saarelle majoittuneen taiteilijaintellektuellien muodostaman kommuunin jäsenten ja saaren muun väestön elämän kuvaukseen keskittyvä elokuvasta teki kiinnostavan sen yhteiskunnallisen ja historiallisen kontekstin käsittely.

Tarina kerrotaan perheestään elokuvan aikana itsenäistyvän Lucian (Marianna Fontana) ja Caprille saapuvan lääkärin Carlon (Antonio Folletto) näkökulmasta. Carlon ja kommuunin johtajan Seybun (Reinout Scholten van Aschat) tieteellispolittiisten keskusteluiden värittämä elokuva sortui osassa hahmoistaan karikatyyreihin, sekä kuvaamaan kommuunin jäsenten henkisen yhteyden saamista luonnon kanssa tanssilla ja meditaatiolla, johon katsojana oli vaikea samaistua kameran tallentamista Caprin upeista maisemista huolimatta.

Japanissa pitkän uran näyttelijänä ja ohjaajana tehneen Shinya Tsukamoton uusin samuraielokuva Zan (Killing, 2018) toi kilpasarjaan kansainvälisempää tunnelmaa. Edo kauden lopulle 1800-luvun Japaniin sijoittuva tarina seuraa pieneen maaseutukylään pysähtynyttä isännätöntä samuraita Mokunoshin Tsuzukia (Sousuke Ikematsu), jota raastavat psykologinen ja moraalinen tuska tappamisesta, mikä elokuvassa esitetään audiovisuaalisesti Katanan ja metallista lähtevän äänen avulla. Mokunoshin rauhallinen elo maanviljelijä perheen parissa keskeytyy, kun kylään saapuu vanhempi samurai Jirozaemon Sawamura (ohjaaja Shinya Tsukamoton itse) värväämään hänet taistelemaan Edoon. Samalla lainsuojattomien samuraiden ryhmä saapuu ahdistelemaan kyläläisiä.

Poikkeuksellisen pienimuotoisena ja subjektiivisesti kerrottuna samuraielokuvana Zan vain viittaa Edo-kauden lopun suuriin mullistuksiin ja konflikteihin luottaen ennemmin usein käsivaralta ja lähietäisyydeltä kuvattujen hahmojen seuraamiseen luonnon keskellä. Musiikin ja ääniefektien käytöltään voimakas elokuva etenee lyhyestä kestostaan huolimatta rauhallisesti, jonka katkaisevat graafisiksi verilöylyiksi yltyvät taistelut, jotka on visualisoitu erikoisefekteiltään ja koreografialtaan hienosti.

Elokuvan nuoret päänäyttelijät näyttelijät Sousuke Ikematsu, Yu Aoi ja Tatsuya Nakamura ovat lähinnä Japanissa tunnettuja, mikä teki heidän näkemisestään elokuvajuhlien yleisön joukossa luonnollisempaa kuin kansainvälisten tähtien kävelyn seuraaminen punaisella matolla, josta sai käsityksen niin heidän fanien jättämien nimikirjoitusten kuin tähtien elämää kuvaavien elokuvien kuten Vox Luxin (2018) ja A Star Is Born (2018) kautta.

Ohjaaja Shinya Tsukamoto on näyttelijänä paremmin tunnistettavissa länsimaisellekin yleisölle muun muassa Martin Scoresesen elokuvasta Silence (2017). Zanin yleisönäytökseen paikalle saapunut ohjaaja saikin pitkään jatkuneet aplodit ennen ja jälkeen elokuvan, mikä kertoi paitsi tyylitellyn elokuvan laadusta myös ohjaajan arvostuksesta lisäten kiinnostusta hänen aikaisempia elokuviaan kohtaan.



Comments are closed.