Harmony Korinen uusimman elokuvan Trash Humpersin näkeminen eilisyöänä elokuvateatteri Grandissa oli hämmentävä kokemus. Salissa istui kourallinen ihmisiä, joista puolet poistuivat kesken esityksen, mikä on hyvin ymmärrettävää. Trash Humpersia on nimittäin todella vaikea luokitella. Elokuvasta oli mahdoton olla pitämättä, mutta toisaalta siitä oli myös mahdoton pitää. VHS-kameralla kuvattu tarina kasvonsa polttaneista ihmisistä, joiden intohimona oli yhtyminen roskalaatikoiden kanssa oli jotain, mihin ei kovin usein valkokankaalla törmää.
Harmony Korinesta olin kuullut paljon, mutta elokuva oli ensimmäinen kosketus miehen tuotantoon. Eivätkä ennakkoaavistukseni kovin harhaan osuneetkaan. Jotain tämän tapaista kuvittelinkin sen olevan. Häiritsevää elokuvakerrontaa, johon on hyvin vaikea päästä sisälle. Herää kysymys, miksi tällaisia elokuvia tehdään ja miksi niitä katsotaan. Mutta toisaalta, ei Trash Humpersia voi olla katsomattakaan. Heti kun valot salissa eilen sammuivat ja kankaalle lävähti ensimmäinen kuva, tiesin, että elokuva on katsottava loppuun.