Tampereen elokuvajuhlat 2018: Lyhyestä leffa kaunis


Tampereen kansainvälinen elokuvafestivaali, eli tutummin filkkarit, olivat mitä onnistunein kokemus. Siitä lankeaa kiitos koko Tampereen elokuvajuhlien organisaatiolle. Palvelu pelasi ainakin omalta kohdaltani moitteettomasti. Esitykset alkoivat ajallaan, eikä tekniikkakaan pettänyt.

Yhtenä elämyksen ja kokemuksen vahvistajana oli Tampereen keskustassa sijaitseva Finlaysonin alue, joka on mitä parhain paikka isolle festivaalille. Kaikenlainen filkkaritoiminta oli keskitetty helposti hahmotettavalle alueelle, ja Finnkinon Plevnan elokuvateatterisaleissa riitti tilaa ja kokoa. Ruokaa, juomaa ja asialle vihkiytynyttä keskusteluseuraa juhlavieraat saivat lukuisista viereisistä ravintoloista. Tunnelma oli leppoisa, innostunut ja inspiroitunut.

Itse keskityin tänä vuonna erityisesti katsomaan kotimaisen kilpailusarjan näytöksiä, joista ehdin nähdä yli puolet kolmen festivaalilla vietetyn päivän aikana. Sarjoissa nähdyt kotimaiset lyhytelokuvat olivat suurimmaksi osaksi täyttä rautaa – jos toki koostenäytöksiin mahtui mukaan muutama pettymyskin.

Tampereen elokuvajuhlien yli 30-minuuttisen sarjan pääpalkinnon voitti Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama dokumenttielokuva Tokasikajuttu (2017). Samaisen sarjan erikoispalkinnon sai 23. maaliskuuta kaupallisen teatteriensi-iltansa saava Virpi Suutarin Yrittäjä (2017),  jonka myös festivaaliyleisö äänesti suosikikseen. Suutarin dokumentti nappasi myös Kirkon mediasäätiön jakaman palkinnon. Kumpaakaan edellä mainituista en valitettavasti ehtinyt filkkareilla näkemään.

Alle 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien pääpalkinnon sekä 40. kerran jaetun Risto Jarva -palkinnon voitti Marja Helanderin ohjaama Eatnanvuloš lotit – Maan sisällä linnut (2018), jonka onnistuin näkemään. Yhdyn tuomaristojen valintaan täysin rinnoin. 11-minuuttisessa lyhytelokuvassa kaksi saamelaista tanssinopiskelijaa, Birit ja Katja Haarla, tanssivat läpi pohjoisen maiseman halki aina Lapin lumilakeuksilta Helsinkiin, kirjaimellisesti suoraan vallan portaille, eduskuntatalolle.

Lyhärin kuvat ovat silmiä hivelevän kauniita ja harkittuja. Valkoisissa trikoissa ja tutuissa esiintyvät nuoret tanssijat tuovat tietysti mieleen Joutsenlammen. Kansallislintuja muistuttuvat tanssijat kantavat elokuvan vahvaa viestiä, joka puolustaa Lapin luontoa ja maata ja näiden omistusoikeuksia. Kaunista elokuvaa katsellessa aika kuluu kuin joutsenen siivillä, ja leffan haluaisi heti nähdä uudestaan.

Alle 30-minuuttisten elokuvien erikoispalkinnon voitti Teppo Airaksisen Katto (2017). Erittäin sujuva ja hienosti näytelty lyhäri toimii kuin se kuuluisa junan vessa. Avioerokurimusta kesämökillä karussa olevan Olavin (Juho Milonoff) katto romahtaa niin alas, että kulkea voi vain kumarassa. Ystävänsä avuksi ja tueksi rientävälle Tuomakselle (Pekka Strang) tämä on kauhistus, mutta Olavi ei moisesta välitä. Siinä sitten saunotaan ja selvitetään, kummalla olikaan niitä ongelmia. Katto on hienoa fiktiivistä kotimaista lyhytelokuvaa ja äkkiväärästi hauskaa draamaa parhaimmillaan. Katon voi katsoa vielä tällä hetkellä Ylen Areenasta: https://areena.yle.fi/1-3691727

Kaikki palkitut elokuvat löytyvät Tampereen elokuvajuhlien kotisivuilta tästä linkistä.

Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat 2018 on siis eletty ja koettu, ja kilpailusarjojen palkinnot jaettu. Paljon lyhäreitä ja pari pidempääkin nähty. Ja voi, niin monta jäi myös näkemättä. Elokuvakulttuurinnälkä on osittain tyydytetty, mutta toisaalta, ruokahalu lyhyisiin ja tiivistetympiin tulkintoihin on vasta herätelty. Tätä lisää, kiitos!



Comments are closed.