Tampere Film Festival 2020: Vuosikertafilmeistä tuoreisiin tekijöihin


Viideskymmenes kerta lyhytelokuvaa Tampereella. Filkkareita voi tituleerata keski-ikäiseksi, hienosti ikääntyneeksi, ikinuoreksi ja viriiliksi tapahtumaksi. Plevnan festarikuplassa oli jälleen kerran ihastuttava tunnelma, joka tuntui väistävän kaikkea arkista ja ahdistavaa. Seitsemäs taide tarjosi pakoreitin pois koronaviruksen ja karanteenien kurjistamasta todellisuudesta.

Sampsa Huttunen: Toinen Linja (2018)

Juhlavuoden kotimaisessa kilpailusarjassa oli hienoja yksittäisiä kohokohtia, monta koskettavaa ja ajankohtaista tarinaa kerrottuna lyhyesti ja ytimekkäästi. Koskettavimmaksi omassa tunneskaalassa nousi Sampsa Huttusen ohjaama 29-minuuttinen dokumentti Toinen linja (2018). Se kertoo karua tarinaa huumeriippuvuudesta ja sitä vastaan taistelemisesta, terveysneuvontapiste Vinkin avusta suonensisäisten huumeiden käyttäjille ja siitä, mitä tapahtuu Vinkin menettäessä rahoituksensa. Kenen vastuulla kilpailutetaan palveluja, joita tehdään suureksi osaksi vapaaehtoisvoimin yhteiskunnan heikoimmille jäsenille? Ja kuka pitää huolta auttajista?

Toisella tapaa koskettava oli Minna Rainion ja Mark Robertsin ohjaama dokufiktio To Teach a Bird to Fly (2020). Dokumentti- ja näytelmäelokuvaa jännästi yhteen sulauttava teos ottaa ikään kuin tulevaisuudesta kantaa ilmastonmuutokseen, luonnonsuojeluun ja ihmisen tekojen vaikutuksiin maapallolla. Tulevaisuudesta kuultava kertojanääni, nuori nainen, kysyy elokuvan lopussa, että mitä jos hänen isoäitinsä sukupolvi ei olisi tehnytkään ilmastonmuutokselle mitään – ajatelkaas, ei mitään! Elokuva voitti tämän vuoden filmijuhlien Risto Jarva -palkinnon.

Teemu Niukkanen: Onko sulla nälkä (2019)

Filkkarien kotimaisessa kilpasarjassa oli mukana useita lyhäreitä, jotka käsittelivät lasten ja vanhempien välisiä suhteita. Teemu Niukkasen ohjauksessa Onko sulla nälkä? (2019) vanhemman huoli teini-ikäisestä lapsestaan on tunnistettavan todellista, vaikka tarina onkin vedetty riemukkaasti yli. Elokuva palkittiin alle 30-minuuttisten lyhytelokuvien sarjassa erikoispalkinnolla. Merja Maijasen ohjaama Kiltti tyttö (2019) kertoo perheväkivallasta koskettavasti lapsen näkökulmasta. Teppo Airaksisen Keppi (2019) on tarina kiireisten vanhempien lapsesta, joka haluaa koiran mutta saa harjoitusulkoilutettavakseen kepin. Tarina on hauska, hyvin tehty ja opettavainen kaikille vanhemmille. Tommi Seitajoen ohjaus Explosionen av en badring (2019) pistää perheen hajalle kymmenessä minuutissa. Nimensä mukaisesti uimarenkaan räjähdykseen päättyvä, yhdellä otolla kuvattu elokuva on loppujen lopuksi pelottava esimerkki vanhemmista, joilla ei ole edes lomalla aikaa lapselleen.

Niki Lindroth von Bahr: Något att minnas (2019)

Juhlavuoden filkkarien hulvattominta antia oli kahden ruotsalaisanimaattorin, Niki Lindroth von Bahrin ja Joanna Rytelin, retrospektiivi. Lindroth von Bahrilta nähtiin hänen kaikki neljä animaatiotaan, joita jokaista voi luonnehtia loistavaksi. Aikaa vievällä stop motion -tekniikalla elokuvia tekevä Lindroth von Bahr on useampaan kertaan maailmalla palkittu animaattori ja taiteilija. Tampereella hänen viimeisin animaationsa Något att minnas / Jotakin mitä muistaa (2019) osallistui kansainväliseen kilpailuun ja voitti parhaimman animaation kategoriapalkinnon. Elokuvaa on luonnehdittu tuutulauluksi katoavalle maailmalle ennen suurta katastrofia.

Niki Linroth von Bahrin nukkeanimaatioiden tarinat ovat arkipäiväisen absurdeja todellisuuden peilikuvia. Pikkutarkan realistisissa, yksityiskohtia vilisevissä kulisseissa esiintyvät ihmismäiset eläinhahmot ovat kerrassaan mahtavia. Hieman kaurismäkeläisittäin replikoivat, ilmeettömästi ja kiireettömästi käyttäytyvät hahmot saavat jo itsessään hymynkareen suupieliin. Linroth von Bahrin kotisivuilla voi käydä katsomassa animaatioiden trailereita ja kokonaisuudessaan 14 minuuttisen lyhytelokuvan Simhall / Kylpylä (2014), jossa uimahallissa sattuu ja tapahtuu.

Retrospektiivikoosteen toisen ohjaajan, Joanna Rytelin, tyyli on täysin toista maata. Rytelin naisen seksuaalisuutta ja vanhemmuutta luotaavat elokuvat ovat kuin avokämmenisku kasvoihin. Rytel on feministi, joka kyseenalaistaa äitiyden olemuksen ja purkaa äitimyyttiä hillittömässä savianimaatiossaan Äidit tulessa / Moms on Fire (2016). Animaation rujo tyyli ja kaunistelematon tarina puhuttelivat rohkeudellaan ja rehellisyydellään.

Rytelin Stay Ups (2017) osoittautui oudommaksi tapaukseksi. Elokuvassa nelikymppinen ”puuma” odottaa nuorta miestä treffeille kotiinsa ja yrittää saada lapsensa jotenkin pois näkyvistä. Näytelmäelokuvan tapaan kuvatussa lyhärissä äidistä näkyy vartaloa vain vatsasta alaspäin, siis jalat. Pikkulapsi esiintyy puolestaan suuri paperimassapää hartioillaan. Rytel luo oudon, suorastaan ahdistavan tunnelman, jossa äidin ja lapsen dialogi on absurdia väittelyä siitä, miten lapsen pitäisi käyttäytyä, kun rakastaja saapuu vierailulle. Elokuva haastaa katsojansa monella tasolla. Jos Joanna Rytel alkaa kiinnostaa, kannattaa tutustua hänen kotisivuihinsa.

Tarkemmat tiedot kilpailusarjojen voittajista löytyy filkkareiden kotisivuilta.

Filkkareilla nähtyjä ja palkittujakin lyhytelokuvia voi katsella Yle Areenasta:

Sampsa Huttunen Toinen linja

Teemu Niukkanen Onko sulla nälkä?

Teppo Airaksinen Keppi

Marika Harjusaari Kotimatka



Comments are closed.