Sodankylän elokuvajuhlat 2017: Ikääntyvistä tähdistä nostalgiseen mykkähuumoriin


Torstaipäivä alkaa koulun täpötäydessä liikuntasalissa Hanna Schygullan aamukeskustelulla, jonka aluksi esitetään Anne Imbertin dokumentti tämän urasta. Seuraavaksi puhelias näyttelijätär kertoo tarkemmin muun muassa karusta lapsuudestaan sotatraumoista kärsineen isän tyttärenä, päätymisestään elokuva-alalle sekä kuuluisista yhteistyökumppaneistaan – näistä keskeisimpänä tietysti ohjaaja Rainer Werner Fassbinderista (1945–1982).

Katson perään esimerkin Schygullan Fassbinder-aikojen jälkeisestä tuotannosta, Ettore Scolan ohjaaman historiallisen draaman Hyvää yötä, majesteetti (1982). Elokuvassa Ranskan suuren vallankumouksen jaloista pakenee ryhmä yläluokkaisia ihmisiä, joukossa Schygullan esittämä kreivitär. Komiikkaa ja loppua kohden myös synkempiä sävyjä sisältävä teos jaksaa viihdyttää ennen kaikkea Marcello Mastroiannin esittämän parhaat päivänsä nähneen Casanovan ansiosta. Pilvettömältä taivaalta paistavan auringon kuumentama teltta tukaloittaa katsomiskokemusta.

Pikaisen ruokajonotuksen jälkeen hankin lipun koululle katsomaan ystäväni suosittelemaa Bertrand Bonellon The Pornographeria (2001), joka osoittautuukin parhaaksi festivaalilla toistaiseksi näkemäkseni elokuvaksi. Ikääntyvästä, pojastaan vieraantuneesta aikuisviihdeohjaajasta kertovan teoksen pääosaa esittää jäljittelemättömään tyyliinsä ranskalaisen uuden aallon ikoni Jean-Pierre Léaud. Aitoja akteja ja viipyilevää taiteellisuutta yhdistelevä elokuva kuvaa haikean kauniisti keski-iän haparointia, idealismin karisemista ja luovan työn vaikeutta. Näkemästäni innostuneena päätän katsastaa myös Bonellon huomisen aamukeskustelun.

Illalla Isossa teltassa näkemäni Élise Girárdin Strange Birds (2017) kertoo puolestaan Pariisiin muuttavasta nuoresta Maviesta, joka rakastuu kirjakauppaa pitävään vanhempaan mieheen. Taivaalta putoilevien lokkien kaltaista absurdia huumoria sisältävä romanttinen komedia on kaikessa lyhyydessään ja yksinkertaisuudessaan mukavan kevyttä katsottavaa kohtalaisen raskaan elokuvaputken jälkeen, mutta ei toisaalta tarjoa sen enempää pureskeltavaa.

Päivän päätteeksi minulla käy tuuri: onnistun ostamaan viimeisen saatavilla olevan lipun illan mykkänäytökseen, Juho Kuosmasen Romu-Mattilaan ja kauniiseen naiseen (2012) ja Salaviinanpolttajiin (2017)! Kyseessä ovat vieterikameralla kuvatut autenttisen näköiset, Kaurismäki-henkiset tragikoomiset mykkälyhärit, joista jälkimmäinen perustuu sittemmin kadonneen ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan synopsikseen. Säestyksestä vastaava Ykspihlajan Kino -orkesteri äänitehosteet loihtivine foley-artisteineen täydentää ainutlaatuisen elämyksen.

Elokuvien jälkeen yhtye soittaa vielä useamman tilanteeseen sopivan nostalgisen iskelmän, ja eipä aikakaan kun teltan etuosa täyttyy tanssijoista – riehakas lopetus muodostaa oivan päätöksen ensimmäiselle kokonaiselle festivaalipäivälleni.



Comments are closed.