Sodankylän elokuvajuhlat 2017: Festarivalmistautumista ja kaksi erikoista elokuvaa


Keskiviikkoaamuna matka käynnistyy Turusta kohti Helsinki-Vantaata, Rovaniemen lentokenttää ja reilun puolentoista tunnin bussiyhteyden päässä lopulta odottavaa Sodankylää. Festivaalille matkustaminen on itselleni tuttua puuhaa, sillä olen osallistunut tapahtumaan neljästi aiemmin talkoolaisena. Tänä vuonna on mielenkiintoista kokea elokuvajuhlat ensimmäistä kertaa vieraan ominaisuudessa.

Mikä saa itseni palaamaan Sodankylään kerta toisensa jälkeen? Vastaus piillee festivaalin pienimuotoisuudessa ja välittömässä tunnelmassa: tapahtuma on eräänlainen filmihullujen kesäleiri, missä kuuluisat vieraat kulkevat yleisön seassa ja katsojan on mahdollista kulkea näytöksestä toiseen vuorokaudenajasta riippumatta arjen sulkeutuessa ulkopuolelle. Ympäri vuorokauden paistava aurinko tuo asiaan vielä oman erikoisen lisänsä.

Haittapuoliakin löytyy: Sodankylän majoitus- ja ruokailumahdollisuudet ovat rajalliset sekä matka sinne on pitkä. Perillä vallitseva jatkuva valoisuus myös sekoittaa katsojan unirytmin tehokkaasti – toisaalta voisi ajatella, että juuri näihin seikkoihin tapahtuman viehätys oikeastaan perustuu. Festarirasitusta keventääkseni olen itse nyttemmin vaihtanut junan lentokoneeseen ja koulurakennuksen lattian läheisen asuntolan sänkyyn.

Linja-auto kaartaa viimein Sodankylän keskustaan, ja yllätyksekseni havaitsen ulkona olevan yli 20 astetta lämmintä. Noudettuani pressipassini koulun infoluokasta sekä vietyäni matkatavarani parin kilometrin päässä sijaitsevaan asuntolaan päätän vielä vuokrata matkan varrelta polkupyörän nopeuttamaan kulkemistani. Palaan vauhdikkaasti kaupungin keskustaan ruokailemaan ja valmistautumaan tulevien päivien katsomisrupeamaan.

Festivaalin tämän vuoden päävieraiden, espanjalaisohjaaja Carlos Sauran ja saksalaisnäyttelijätär Hanna Schygullan, elokuvat ovat minulle jo entuudestaan jossakin määrin tuttuja, mutta muut paikalla olijat Bertrand Bonello, Per Fly, Gabe Klinger ja Kai Wessel ovat sitä vastoin uusia tuttavuuksia. Tavoitteena olisi joka tapauksessa katsoa jokaiselta vieraalta vähintään yksi teos sekä lisäksi kuunnella kahdelta ensiksi mainitulta perinteisesti kiinnostavat aamukeskustelut.

Vieraiden elokuvien lisäksi aion panostaa ennen kaikkea festivaalilla esitettäviin uusiin elokuviin: olen varannut liput esimerkiksi Élise Girárdin Strange Birdsiin, Mohammad Rasoulofin Man of Integrityyn, Kogonadan Columbusiin sekä Oliver Assayasin Personal Shopperiin. Ajan ja jaksamisen puitteissa tarkoituksenani on perehtyä myös ohjelmiston erikoisnäytöksiin, kuten mestariluokkiin, säestettyihin mykkänäytöksiin sekä leffakaraokeen.

Ensimmäinen katsomani elokuva on yhdysvaltalaisen Kelly Reichardtin Montanaan sijoittuva episodielokuva Certain Women (2016). Kyseessä on kolmen Maile Meloyn novellin filmatisointi, joiden naispääosissa loistavat Laura Dern, Michelle Williams ja Kristen Stewart. Arkisten ja vähäeleisten kertomusten teho perustuu pitkälti dialogin yksityiskohtiin, joista osa menee valitettavasti hieman ohi korvieni tekstityksen puuttuessa. Hienovireinen teos on ajatuksia herättävä, mutta jää lopulta etäiseksi.

Vaihdan liikuntasalin penkin elokuvateatteri Lapinsuun pehmeämpään istuimeen. Venäläisen Soaringin (2007) juoni keskittyy lentokoneonnettomuuden tutkinnan ympärille, mutta tämän enempää siitä on vaikea sanoa: unen logiikalla etenevässä tarinassa tutkija onkin välillä osa koneen henkilökuntaa, kuolleet miehistön jäsenet ”elossa” ja niin edelleen. Kyse on mahdollisesti jonkinlaisesta poliittisesta allegoriasta, jonka merkitys jää kuitenkin itselleni hämäräksi. Valitettavasti myös teoksen ohjaaja Aleksandr Mindadze on joutunut perumaan tulonsa festivaalille.

Kahden katsotun elokuvan jälkeen on aika hypätä punaisen Jopon selkään ja siirtyä asuntolaan huilaamaan kello kymmeneltä alkavaa Hanna Schygullan aamukeskustelua varten.



Comments are closed.