Sodankylän tapahtuman kauneus löytyy osittain sen karuudesta. Elokuvajuhlien ympärille ei ole kehittynyt mitään ylimääräistä. Satojen kilometrien päässä ”virallisesta” Suomesta juhlitaan vain ja ainoastaan elokuvaa. Viisi päivää, kolme salia ja noin 70 elokuvaa. Yhtään tilapäistä kebabkojua ei Sodankylän pääraitin, Jäämerentien, varrelta löydy.
Elokuvajuhlat pyörivät pitkälti talkoolaisvoimin. Edellisenä iltana Kitisenrannan koulun urheilusaliin rakennettuun katsomoon oli pakkautunut arviolta 250 vapaaehtoista, enemmän tai vähemmän leffoihin hurahtanutta ihmistä. Joukossa myös toimituksemme erikoismies JP Jokinen.
Keskiviikko 10.6.
Koska kyseessä on festivaalin avajaispäivä, minulle on tiedossa myös ensimmäinen työvuoro. Kuskit päivystävät joka päivä kuuden tunnin vuoron Sodankylä-hotellin aulassa. Kyseessä on melkoisen optimaalinen paikka päästä kurkistamaan legendaarisen valonjuhlan kulisseihin. Itse pääsin todistamaan taiteellisen johdon sekä päävieras John Boormanin saapumista. Juhlavieraiden, henkilökunnan ja tavaran kuljetuksen lisäksi kuskit ovat vuosien mittaan toteuttaneet hieman vaativampiakin logistisia tarpeita. Sodankylästä on muutamaankin otteeseen haettu taiteelliseen makustandardiin sopivia sikareita.
Työvuoron aikana festivaali oli pyörähtänyt toden teolla käyntiin. Tutustuimme JP:n kanssa perinteikkään Seitapaarin menyyseen, jonka jälkeen ryhdyimme tarkastamaan festivaalin elokuvatarjontaa. Seuraamme liittyi myös saksalaisvahvistus Pascal, joka ainoana meistä oli aiemmin saanut paikan myös Point Blankin avausnäytökseen. Ensimmäisenä oli vuorossa Steve McQueenin esikoisohjaus, IRA-aikoihin sijoittuva vankilatarina Hunger.
Elokuvan jälkeen jallupullo narahtaa ja matka jatkuu kohti Boormanin Kahden miehen helvettiä. Lee Marvinin tähdittämässä Robinson Crusoe -mukaelmassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta taisteluväsymys alkaa iskeä päälle. Näytöksen jälkeen väsynyt kolmikko kulkee valoisassa Lapin yössä kohti majoituskoulua. Retkipatjalla ei tarvitse kauaa unta odotella.