Torstai 11.6.
Kuskien keskuudessa aamuvuorot ovat halutuimpia. Näin jää eniten aikaa katsella elokuvia sekä hoippua festaritunnelmissa. Päätän asennoitua työvuoroihin kuten Pariisissa käyskentelyyn: lakkaan taistelemasta vastaan ja alan nauttia siitä mitä eteen sattuu tulemaan.
Teen siis pääsääntöisesti iltapäivä- ja yövuoroja. Tämän aikataulutuksen ehdottomana etuna on se, että pääsen osallistumaan päävieraiden kanssa käytyihin ja Peter von Baghin johtamiin aamukeskusteluihin. Ensimmäisenä vuorossa on ranskalainen ohjaaja Robert Guédiguian. Vaikka kaksituntiseksi venähtävä tilaisuus alkaakin paikoittain puuduttaa, virittää se mukavasti marseillelaiseen tunnelmaan. Suuntaankin seuraavaksi katsomaan samaisen tekijän elokuvan La ville et tranquille Lapinsuun elokuvateatteriin. Teatterin kahviosta saan neuvoteltua itselleni kupin kahvia saliin mukaan. Teos on väkevin kuvin rakennettu mosaiikki erilaisista peloista eteläeurooppalaisessa maisemassa. Keskustelu ja elokuva yhdistettynä muodostavat kuitenkin sen verran tyhjentävän paketin, että ranskalaisen elokuvan kiintiö tulee täyteen.
Ennen työvuoron alkua pääsen Fatih Akinin Sodankylässä esitettävän tuotannon kimppuun. Miehen saapuminen elokuvajuhlille on sekä minulle että Pascalille miellyttävä yllätys. Cannesissa palkittu Taivaan reunalla tuli Ranskassa esitykseen samaan aikaan kun tutustuimme Nantesissa. Turkkilaistaustaisen Akinin elokuvien uuden eurooppalaisen identiteetin teemoihin meillä oli paljonkin kosketuspintaa. Suomalaisen ja korealaistaustaisen saksalaisen yhteinen kieli napapiirin kylmemmällä puolella voi nimittäin olla ranska.
Solino on ensimmäinen elokuva, jonka Akin teki yhdessä, myöskin Sodankylään saapuneen, hovikuvaajansa Rainer Klausmannin kanssa. Tarinan keskiössä on kahden kulttuurin puristuksessa elävä italialainen perhe, joka muuttaa Saksaan II maailmansodan jälkeen uuden alun toivossa. Solino keskittyy kuvaamaan kulttuurierojen lisäksi perheen nuorimman pojan pyrkimyksiä kohti unelmaansa tehdä elokuvia.
Näytöksen jälkeen Akin ja Klausmann saapuvat suoraan Rovaniemen lentokentältä Lapinsuun elokuvateatteriin. Vastaanotto lienee lämmin, sillä Sodankylässä yleisö taputtaa poikkeuksitta näkemilleen elokuville. Akin vastaa lyhyesti muutamiin elokuvan herättämiin kysymyksiin. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Solino ei juuri ole menestynyt Italiassa. Elokuvan näyttelijät kun on castattu eri puolilta maata eivätkä murteet näin ollen sovi yhteen. Sodankylässä tuollaiset pikkujutut eivät juuri menoa haittaa. Eurooppalainen identiteetti kun tässä on nyt muutenkin liikkeessä.
Tagit: Sodankylän elokuvajuhlat