Perjantai 18.6.2010
Tyynyn alle taiteltu takki parantaa huomattavasti viiden nukutun tunnin laatua. Aamukeskustelussa Terence Davies valloittaa omalaatuisella olemuksellaan. En ole nähnyt kenenkään puhuvan yhtä suurella antaumuksella äänestä. Davies kertoo muun muassa pitäneensä nuorena radion merisäätä erittäin eroottisena kokemuksena. Yksin elävä 65-vuotias homoseksuaali tuntee vierautta nykyistä elokuvamaailmaa kohtaan. Hän ei harrasta seksiä, ei käytä huumeita, eikä pidä rockista. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan brittiläisen Robert Hamerin klassikkokomedian Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949).
Aamukeskustelun jälkeen valmistelen omat kysymykseni tulevaa Daviesin haastattelua varten. Puoli tuntia ennen haastattelun alkua tiedottaja Eero Tammi soittaa, että paikalle oletettu toinen toimittaja on perunut tulonsa. Jännitysmomentti kasvaa aavistuksen korkeammaksi, mutta haastattelu sujuu lopulta oikein hyvin. Davies on puhelias ja materiaalia kertyy kahdessakymmenessä minuutissa paljon. Haastattelujuttu tulee alustavien suunnitelmien mukaan ulos juhannuksen jälkeen.
Daviesin jälkeen edessä on kaksi Chris Markerin lyhytelokuvaa. Bagh alustaa elokuvia kertomalla, että julkisuutta karttava Marker on vieraillut Sodankylässä kahdesti – salaa. Ensimmäisenä esitetään yhdessä Alain Resnaisin kanssa syntynyt napakka elokuvaessee Patsaatkin kuolevat (1953). Aikaa hienosti kestänyt elokuva käsittelee taiteen paikallisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Kuvamateriaalia hallitsevat afrikkalaiset patsaat ja puunaamiot. Toisena näytetään stillkuvien varaan rakennettu postapokalyptinen tunnelmointi Kiitorata (1962). Omaperäinen kuvakerronta ja hieno ääniraita tekevät vaikutuksen. Terry Gilliam uutti Kiitoradasta inspiraatiota elokuvaansa 12 apinaa (1995).
Ranskalaisten elokuvien sarja jatkuu Claire Denisin ohjaustyöllä 35 Shots of Rum (2008). Yasujiro Ozun loistavalta Myöhäiseltä keväältä (1949) asetelmansa napannut seesteinen draama tarkastelee junankuljettajan ja tämän luona asuvan opiskelijatyttären välistä suhdetta. Pakottoman kerronnan varassa kulkeva elokuva on helppoa ja miellyttävää katsottavaa.
Astellessani kohti Cherbourgin sateenvarjojen (1964) jonoa törmään Film-O-Holicin Sakari Lehtoseen, joka saa aikaan muutoksen illan suunnitelmissa. Innostun lähtemään Porttikoskelle lehdistölle ja henkilökunnalle järjestettyy iltatapahtumaan, jossa kallistellaan boolia ja keskustellaan elokuvista. Metsän keskelle on saapunut myös ohjaaja Pedro Costa, jota en harmikseni ehdi mennä jututtamaan.
Paluumatkalla Porttikoskelta juonimme Niin & näin -lehden toimittaja Jaakko Beltin kanssa nauttivamme vielä Hotelli Sodankylässä yhdet oluet ennen viideltä yöllä esitettävää film noir -pätkää Rikosten pyörteissä (1950). Kun elokuva huolellisten odottelujen jälkeen lopulta alkaa, ehtii Jaakko nähdä siitä ensimmäiset viisi minuuttia. Itse totean puolen tunnin kohdalla hienoisen väsymyksen kolkuttelevan nurkan takana. Niinpä päätän suunnata kohti Nuorisotaloa, jossa odottavat neljän tunnin yöunet ennen Costan aamukeskustelua.