Sodankylä: Pedro ja Juho

Lauantai 19.6.2010

Saavun kolapullo kourassa keskustelutilaisuuteen ja löydän itselleni paikan kolmannesta rivistä. Vieressäni istuva vanhempi naishenkilö kysyy minulta tiedänkö minkä ikäisestä ohjaajasta on kyse. Yhtä riviä edempää kuuluu vastaus 51. Harmaahiuksisen Pedro Costan ilmestyessä paikalle nainen kommentoi tämän olevan komea.

Costa kertoo hieman uneliaan oloisena elokuvantekemisen menetelmistään. Hänen estetiikkansa on edennyt elokuva elokuvalta yhä minimalistisempaan suuntaan. Kuvausympäristönä on toiminut nyt jo purettu Portugalin Fontainhasin slummialue, jonka asukkaat ovat hänen elokuviensa näyttelijöitä. Elokuvansa digitaalisella kameralla itse kuvaava Costa kertoo vierastavan isoja kuvausryhmiä, joiden touhuja hän pitää koomisena keikarointina. Keskustelun päätyttyä vieressäni istunut nainen kommentoi Costan olleen hänen mielestään liian pessimistinen.

Seuraavana edessä on Cannesin elokuvajuhlilla palkitun lyhytelokuvan Taulukauppiaat (2010) ohjanneen Juho Kuosmasen haastattelu. Valmistelen haastattelua varten kysymykset ja lähden tapaamaan Kuosmasta pubiteltalle. Istumme numikolle jutustelemaan Taulukauppiaista ja kotimaisen elokuvan tilasta. Haastattelu etenee rennosti ja ilmestyy luettavaksi juhannuksen jälkeen.

Napsautan sanelukoneen kiinni ja kiiruhdan kaupan kautta Lapinsuun elokuvateatteriin, jossa esitetään seuraavaksi Costan Fontainhas -trilogian finaali Colossal Youth (2006). Jälki on muuttunut huomattavasti trilogian avanneesta Ossoksesta (1997), joka vaikuttaa seuraajaansa verrattuna harjoitustyöltä. Colossal Youth on ikään kuin äärimmilleen tyylitelty dokumentti ilman narratiivia. Toiminnan sijaan se keskittyy tarkastelemaan ihmisen suhdetta ympäröivään tilaan. Upeat valaistukset, kiehtovat zombimaiset näyttelijät ja pitkät otokset muodostavat yhdistelmän, jollaiseen en ole aiemmin elokuvassa törmännyt. Jokainen kohtaus on itsenäinen ja huokuu määrittelemätöntä ilmauksellisuutta.

Kaksi ja puoli tuntia kestävä tarinaton tunnelmointi on vieressäni istuvan popcornpariskunnan lisäksi noin 50 ihmisille liikaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joka kolmas minuutti joku nousee penkistä, astelee ulos ovesta ja päästää kirkkaan valotulvan sisälle saliin. Itse poistun elokuvan jälkeen intoa puhkuen seuraavaan näytökseen, joka on Jean Rouchin ja Edgar Morinin cinéma véritén hengessä tekemä dokumentti Ranskalainen päiväkirja (1961). Ranskalaista elämää kartoittava elokuva on aikoinaan saattanut olla kiinnostava tapaus, mutta nyt sen katsominen on kohtalaisen triviaali ja pitkästyttävä kokemus.

Illan viimeiseksi elokuvaksi valikoituu kehutun iranilaisohjaaja Bahman Ghobadin neljäs kokopitkä Half Moon (2006). Elokuva kuvaa vanhojen patujen muodostaman kurdistanilaisen muusikkoseurueen yritystä päästä keikalle Iranista Kurdistaniin. Sinäänsä hyviä aineksia sisältävän elokuvan humoristisuutta tavoitteleva tyyli on makuuni suorastaan ärsyttävä. Näyttelijät näyttelevät yli ja vitsit eivät uppoa. Aiemman lukemani ja kuulemani perusteella odotin Ghobadilta vakavampaa ja hienovaraisempaa ilmaisua.

Jälleen on aika hivuttautua kohti viimeisiään vetelevän Nuorisotalon varsin tutuksi tullutta painipatjaa. Matkaani tulee kuitenkin vielä puolen tunnin mittainen poikkeama, kun aiemmin päivällä haastattelemani Juho Kuosmanen huikkaa minulle Hotelli Sodankylän terassilta ja lupaa tarjota oluen. Kuosmasen seurassa oleva espanjalainen ohjaaja Javier Rebollo esittelee tyhjää viinipulloa, jonka hän oli saanut ranskalaisen baarin omistajalta kuusi vuotta sitten. Pullo oli tarkoitus viedä Aki Kaurismäelle, joka kuvasi samassa baarissa tehdessään elokuvaa Boheemielämää (1992) ja joi samalla useamman pullon kyseistä viiniä. Rebollo oletti tapaavansa Kaurismäen vihdoin Sodankylässä, mutta Kaurismäki ei päässyt paikalle. Niinpä Rebollo oli päättänyt tyhjentää pullon itse.

Poistuessani ovella astelee vastaan Pedro Costa. Innostun kehaisemaan Colossal Youthia, mihin hän vastaa lakoniseen tyyliinsä ”kiitos”. Tämän jälkeen suuntaan unille, joiden saapumista ei tarvitse neljän takana olevan festaripäivän jälkeen kauaa vartoa.