Season Film Festival 2018: Luonnonvoima musiikissa


Season Film Festivalin ohjelmiston dokumenttipuolelta nousee esiin kaksi henkilökuvaa: Sophie Fiennesin ohjaama Grace Jones: Bloodlight and Bami ja Stephen Nomura Schiblen Ryuichi Sakamoto: Coda.

Mittavan uran tehneiden muusikkojen henkilökuvat keskittyvät käsittelemään päähenkilöidensä nykyhetkeä ja heidän luomisprosessiaan. Sakamoto on palannut sävellystyönsä ääreen pitkällisten syöpähoitojen jälkeen ja Jones taas levyttää uutta albumia aina kun keikkarupeamaltaan kerkeää. Muusikkojen vahva side luontoon ja kotiseutuun yhdistää dokumentteja, vaikka artistit monessa suhteessa eroavat merkittävästi toisistaan.

Energinen ja lavoja karismallaan hallitseva Grace Jones on korkean työmoraalin ja hallitun imagon esikuva. Rautainen ammattilainen osaa vaatia sitä, että hänen ideansa ja äänensä kuullaan, mutta diivan rooli on varattu vain lavoja varten. Lavashow on viimeisen päälle mietitty kehys, jonka sisällä Jones voi vapaasti ilmaista itseään. Kun hänen imagoaan yritetään viedä väärään suuntaan, nousee suojelunhalu esiin. Hienosti tämä käy esiin ranskalaisen televisio-ohjelman tyylittömän tanssiesityksen kohdalla, joka antaa Jonesin esitykselle täysin vääränlaisen kontekstin. Jones hoitaa velvollisuutensa, mutta ei säästele sanojaan, kun ohjelman edustaja ei ymmärrä vähäpukeisten tanssijoiden problemaattista kuvaa.

Dokumentti nostaa esiin myös Jonesin suhteen perheeseensä ja Jamaikan luontoon. Lapsuudessa koettu kova kuri näkyy juuri oman julkisuuskuvan hallitsemisessa, ei hänen suhteessaan omiin lapsiin. Katkeruutta ei Jonesista löydy. Uskonnollisesta kasvatuksesta pulppuaa myös hänen tapansa kanavoida tunteet musiikkiin. Tämä kaikki kuuluu ja näkyy luonnonvoiman astuessa estradille esiintymään.

Ryuichi Sakamoton tarinassa side kotiseutuun ei ole yhtä kulttuurisidonnainen kuin Grace Jonesin. Hänen sävellystyölleen inspiraationa toimivat luonnonäänet ja muodot. Taiteilija tutkii seikkaperäisesti, miltä sade kuulostaa eri pintoja vasten tai miten tsunamin runtelema piano soi vesivahinkojen jälkeen. Sakamoto on täynnä lapsenomaista uteliaisuutta ja iloa, kun hän löytää uusia lähestymistapoja sävellystyöhönsä ja samalla intohimolla hän heittäytyy ydinvoimaavastustavaan aktivismiinsa. Kunnioitus luontoa kohtaan ja sen suojeleminen ovat säveltäjän mukaan aina kuuluneet hänen teoksissaan.

Sakamoton paluu sävellystyöhön tapahtuu pitkällisten syöpähoitojen jälkeen. Andrei Tarkovskyn Solariksen musiikkia ja sen suhdetta muistoihin ihailevalla miehellä on tarkoitus rakentaa teos, jossa sekoittuvat Sakamoton omat muistot ja luonnon puhtaat äänet. Melankolisessa henkilökuvassa Sakamoto pohtii, minkälaisen kuvan hän haluaa jälkipolville työllään jättää. Testamentinomainen henkilökuva valottaa taitavasti sävellystyön monimutkaista maailmaa.

Dokumentit tarjoavat kummatkin erilaiset näkökulmat taiteilijoiden työhön. Grace Jonesin esiintyessä hän valtaa lavan, kun Ryuichi Sakamoto taas liukenee osaksi musiikkiaan. Jones luo pikkutarkasti suunniteltuja kokonaisuuksia, kun Sakamoto etsii yllätyksiä ja antaa niiden johdattaa hänen työtään. Korkea työmoraali ja omaperäisyys yhdistävät artisteja, jotka monessa asiassa ovat hyvin erilaisia. Dokumenteissa onkin hienostu tartuttu hetkeen, mikä tuo muotokuviin syvyyttä. Tarinat kahdesta luonnonvoimasta muodostavat hienon vastaparin.

Grace Jones: Bloodlight and Bami

Ryuichi Sakamoto: Coda



Comments are closed.