Koska välillä on tärkeää tuntea olevansa alkuihminen, juutuin muutama aika sitten sohvalle katsomaan ruotsalaista huippujääkiekkoilua. Niin, Elitserienin runkosarjan päätöskierrosten lisäksi ei muuta urheilua ollut edes maksukanavilla tarjolla. ”Valitsemani” ottelu oli melko mitätön, mutta toisella erätauolla jysähti.
Tauon lopuksi siirryttiin toiselle paikkakunnalle, Örnsköldvikiin. Paikallisen MoDo-seuran ikoni ja ruotsalainen superpelaaja Peter Forsberg oli puuttunut illan kierroksen kokoonpanoista ja syy selvisi nyt. Parantunut vakava jalkavamma ei ollutkaan parantunut. Forsberg ilmoitti erittäin lakonisessa tilaisuudessa ykskantaan kautensa jäävän siihen saakka pelaamaansa pariin otteluun. Todennäköisesti ura on sekin sitten tässä, ”Foppa” jatkoi.
Lähetys siirtyi takaisin illan varsinaisen ottelun kolmanteen erään. Selostajakaksikko oli Forsberg-uutisesta tyrmistynyt. Tai ei oikeastaan uutisesta, vaan tavasta jolla se kerrottiin. ”Tässä sarjassa on kaksitoista huippujoukkuetta ja jokaisessa kaksikymmentä pelaajaa”, he nihkeilivät.
”Tarvitseeko sieltä nyt nostaa yhtä yksilöä tuolla tavalla”.
Olin tukehtua mellanöliini. Kulttuuriero naapurin ja meidän välillä oli yhtäkkiä revennyt intergalaktisiin mittoihin. Muistin Raimo Helmisen kuukausia jatkuneet jäähyväiset kotoisesta SM-liigasta. Ei niitä kukaan kyseenalaistanut! Totta kai Raipen pitikin saada kunnon juhlat, paljon enemmän kuin joku pressitilaisuus jonkun jäähallin palkintovitriinin edessä.
Kai Ruotsissa on sitten oltava kaikilla koko ajan yhtä kivaa. Maassa, jossa tuotetaan liukuhihnalta ahdistavampaa rikoselokuvaa kuin missään ja vähän hitaammalla hihnalla ahdistavampaa Roy Anderssonia kuin missään, on varmasti tarvekin vastareaktioon. Palmen murha unohtuu, nuorisomellakat unohtuvat, Malmön ongelmalähiöt ja Zlatanin viimeisimmät kiukuttelut unohtuvat kun kansalaiset ovat kansankodin mediamaastossa samalla viivalla, Forsbergit, Pettersonit ja Holmenit kaikki yhtä kivoina lagom-kansalaisina.
Todella hienot puolensa ruotsalaisuus kuitenkin näytti viime viikonloppuna. Kun kaveri joutuu vaikeuksiin, häntä todellakin sympataan, psyykataan jaksamaan. Tukholman AIK:n nuori suomalainen futismaalivahti Tomi Maanoja katkaisi pari viikkoa sitten jalkansa hirvittävän näköisessä yhteentörmäyksessä toisen pelaajan kanssa.
AIK:n seuraavassa harjoitusottelussa mitään aavistamaton, kainalosauvoihin nojaava Maanoja nieleskelikin sitten kentän laidalla kyyneleitä. Joukkueen jokaisen pelaajan rinnassa oli iso kirjain. Asettuessaan ennen ottelua riviin he muodostivat tekstin ”Tomi Maanoja”. Jokaisen pelaajan paitaan oli vielä lisätty suomenkielinen teksti ”pelaan sinun vuoksesi”.
En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista kuin tuo tempaus. Kyllä! Jag är en svensk! Ottakaa minutkin sinne Ruotsiin, olen kiltti ihminen!