Rakkautta & Anarkiaa 2021: Stanley Kwanin historia


Rakkautta & Anarkiaa antoi mahdollisuuden katsastaa Hongkongiin. Sen asukkaat ovat joutuneet parin viime vuoden aikana kärsimään vapauksiensa riistosta Kiinan takia. Elokuvakulttuurikin otti takapakkia, kun Kiina on ruvennut käymään vanhoja Hongkong-elokuvia lävitse turvallisuusrikkomusten takia. Tämä meinaa sitä, että vanhat klassikot voivat joutua sensuurin kohteeksi.

Yksi tapa estää tätä kansainvälisesti on tuoda esille erilaisia tekijöitä. Festivaaleilla nähdäänkin nykypäivän tuotoksista antologia elokuvia Septet: The Story of Hong Kong (2020). Mutta menneisyyttä ei myöskään pidä unohtaa ja siksi on tärkeää, että vanhoja tekijöitä, kuten: Wong Kar-waita, Patrick Tamia, Ann Huita ja Tsui Harkia katsotaan. Muuten heidän jättämä kulttuuriin ei jää eloon. Meille onneksi tarjottiin mahdollisuus nähdä Stanley Kwanin kolme omalaatuista elokuvaa.

Rouge (1987), Center Stage (1991) ja Lan Yu (2001) loivat kokonaisuuden, jossa menneisyys ja nykyisyys keskustelevat keskenään. Kaikkein perinteisemmin tämä tapahtuu Lan Yussa, jossa kahden miehen rakkaustarina, joka kestää melkein yli kymmenen vuotta Kiinan historiaa, joutuu kohtaamaan muuttuvan ajan. Rougen aavetarina taas muistuttaa aika ajoin melkein satiiria Romeo ja Juliasta. Rakkauden ikuisuus ja kuolema ei olekaan lopullista. Tietyt asiat unohdetaan, kun teemme jotain uutta tilalle. Viisikymmentäkolme vuotta on ihmisille pitkä aika ja kaikki voi olla unohdettu jo siinä ajassa.

Hienoin näistä elokuvista oli silti ylivoimaisesti Center Stage. Elämäkerta Ruan Lingyusta muuttuu dokumenttimuodon ja fiktion sekoituksella miltei eeppiseksi katsaukseksi kansakunnan paikallishistoriaa. Maggie Cheung tulkinta nuorena kuolleesta tähdestä on sekä herkkä ja koskettava mutta myös aidon tuntuinen. Dokumenttikuvaus näyttelijöiden ja tekijöiden haastatteluineen lisää kokemukseen eikä missään nimessä vähennä sen arvoa tai siitä mitään temppuilevaa sekamelskaa. Hienosti elokuvassa uudelleen näytellään jo kadonneita elokuvia sekä sekoitetaan arkistokuvaan oikeista säilyneistä elokuvista. Tällöin Lingyu on oikeastaan elokuvan päähenkilö enemmän kuin Cheung itse.

Kiinan kuuluisimman mykkäkauden näyttelijä on osa aikakautta, joka on jo kadonnut. Koko elokuvaa painostaakin taakka tulevaisuudesta, mitä Lingyu ei koskaan päässyt todistamaan ja siitä, miten koko kansakunnan kohtalo määräytyy. Tavallaan näyttelijättären elämä voidaan nähdä tietynlaisena aikakauden kuvauksena ja menetyksenä. Kiina ja samalla Hongkong tulee määräytymään näiden tapahtumien perusteella.

Rakkaus on toinen asia, mikä yhdistää näitä teoksia. Center Stagen käsittely siitä on kaikkein onnistunein, sillä muissa näytetyissä elokuvissa sen merkitys oli välistä ehkä turhan alleviivattua yhteiskunnan muutokseen. Ruanin elämän tapahtumat ja politiikka tuntuvat kulkevan käsikädessä muttei liian ilmiselvästi. The Goddess (1934) ja New Women (1935) ovat kumpikin väkeviä teoksia aikansa naisista. Nämä mykkäelokuvat ovat katsaus sen ajan ihmisten toimintaan ja politiikkaan. Kontrastoimalla ne heidän tulevaisuuden kohtaloon sekä tekijöiden omaan dokumenttimateriaaliin Kwan saa aikaan erittäin tarkan kuvauksen historiasta ja sen merkityksestä.



Comments are closed.