Rakkautta & Anarkiaa 2021: Drag-skenen ytimessä New York Cityssä


Paris is Burning on eittämättä kuuluisin dokumentti, joka käsittelee New Yorkin ainutlaatuista sateenkaarivähemmistöjen kulttuuria ball-tapahtumineen, drag queeneineen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöineen. Eikä suotta. Se rakentaa katsojalle mehukkaita hahmoja, iloa, surua, vihaa ja toivoa.

Samoja tunnetiloja rakentaa myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla nähty P.S. Burn This Letter Please. Toisin kuin Paris is Burning, tämä palaa vielä kauemman skenen syövereihin vuosikymmeniä taaksepäin, aloittaen aina 1950-luvulta.

2014 löytyi sattumalta joukko kirjeitä, jotka olivat osoitettu Reno Martinille. Hän oli säilönyt kaikki yhteen paikkaan, ja kirjeiden pohjalta syntyi tämä dokumenttielokuva. Niistä pääsee rakentamaan yhtälailla huikeita hahmoja, joiden luonteet, toiveet ja arki pääsevät eloon kirjeiden ääneen lukemisen myötä. Omaksi suosikiksi nousee äkkiä hauska, oivaltava ja omaperäinen Daphne, joka pääsee suureen ääneen kirjeiden myötä.

P.S. Burn This Letter Please
P.S. Burn This Letter Please

Osa tuohon aikaan eläneistä ja esiintyneistä drag queeneista – tai naismiimikoista, kuten he itseään kutsuivat – pääsee ääneen myös omana itsenään, harmaahapsisena 80-vuotiaana mutta edelleen eloisana vanhuksena. Muistot nostavat kasvoille niin hymyn kuin surun, ja juttua riittää kerrottavaksi niin paljon, että heistä katsoisi mielellään vaikka kokonaisen sarjan.

P.S. Burn This Letter Please ajelee katsojien tunteella vuoristorataa. Välillä hymy valtaa kasvot korvasta korvaan, kunnes jotain vakavaa tapahtuu ja ilme vakavoituu katsojallakin. Pohjalle päästäessä sydäntä riipaisevat koskettavat tapahtumat, josta taas noustaan hauskan ja ilon äärelle. Joukkoa on selvästi yhdistänyt intohimo esiintymiseen, jopa vankilaan joutumisen uhalla.

Joukkio myös perusti Club 82:n, joka toimi kokoontumispaikkana ennen Stonewallin tapahtumia. Ytimekkäästi dokumenttiin osallistunut vanha drag queen sanookin, että he luulivat kamppailevansa omista oikeuksistaan, mutta taistelivatkin myös tulevien sukupolvien puolesta. Olemme ison kiitoksen näille tasa-arvon pioneereille velkaa.

Dokumentti on hyvin rytmitetty, ja pitää koukussa loppuun asti. Värikkäästi kerrottu peruukkitapaus pääsee myös oikeuksiinsa sekä kuvien että kerronnan myötä, ja aiheuttaa ääneen nauramista sekä itsessäni että muissa katsojissa. Asennetta ei ainakaan ole puuttunut. Mutta entäs Daphne, joka tuntuu olevan se suurin sähikäinen dokumentissa esitellyissä kirjeissä? Kannattaa katsoa loppuun asti, niin selviää, mitä kullekin drag queenille tapahtui.



Comments are closed.