Rakkautta & Anarkiaa 2019: Matka maailman ympäri ja maailmantuskaa


Rakkautta & Anarkiaa 2019

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalia seuraa tänäkin vuonna kaksi Film-O-Holicin kirjoittajaa.  Alla viime hetken tärpit ja näkökulmat syyskuun elokuvakimaraan

Tuomo Marttila

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla vieraillessani pyrin valitsemaan monipuolisesti erilaisia elokuvia ympäri maailmaa. Näin tarjoutuu mahdollisuus yllättyä positiivisesti sekä aloittaa tutustuminen myös kaukaisempien maiden elokuvakulttuureihin. Jo näkemistäni elokuvista suosituksen saavat viime vuonna Venetsian elokuvajuhlilla säväyttänyt väkivaltainen kostodraama The Nightingale (2018), Sodankylässä salit täyteen vetänyt Tarkovskin henkinen High Life (2018) sekä tämän vuoden kauneimpiin elokuviin kuuluva Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille en feu, 2019).

Parasta on kuitenkin yllättyä aikaisemmin näkemättömän elokuvan seurassa, joten tässä muutamia tärppejä tämän vuoden festivaalilta eniten odottamistani elokuvista.

1. Bacurau

Brasilialainen taide -ja genre-elokuva yhdistelmä tuntuu omaperäiseltä sekoitukselta jopa tänä vuonna outoutta täynnä olevalla festivaalilla. Yhteiskunnallista ja ekologista kommentaaria maasta, jossa sademetsät palavat, tarjoava elokuva kertoo lähitulevaisuuden pikkukylästä, jonka hallitus pyyhkii kartalta alistaen sen länsimaisten hyökkääjien armoille. Elokuvien 7 samuraita (Shichinin no samurai, 1954) ja 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven, 1960) jalanjäljissä kulkevan elokuvan pääosassa ovat Barbara Colen johdolla vahvat naishahmot.

2. The Man Who Played With Fire

Yhä jatkuvan innostuksen Stieg Larssonin Millenium-sarjan kirjoihin, joita nyt tehtailee David Lagercrantz, keskellä on hyvä palata juurille kirjoittajan itsensä elämään ja työhön toimittajana, joka  myös suodattui hänen kirjojensa sivuille. Ruotsin lähihistorian yhteiskunnallisia epäkohtia romaaneissaan käsitellyt Larsson tutki maan äärioikeiston toimintaa perustamansa Expo-lehden toimittajien kanssa, mikä osoittautui myös hengenvaaralliseksi. Julkisuudessa laajemmin käsittelemättömän näkökulman kirjailijan elämään avaava dokumentti on relevantti myös Euroopan nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Taide ja todellisuus kohtaavat.

3. Nina Wu

Aasialaisen elokuvaan aiemmin keskittynyt festivaali tuo tänä vuonna Cannesin tulijaisina taiwanilaisen Nina Wun (Juo ren mi mi, 2019). Naisnäyttelijöiden huonoa kohtelua sekä henkisiä paineita käsittelevältä elokuvalta on lupa odottaa hallusinatorista genre-elokuvien kuvastoa sekä paljon punaisen eri sävyjä. The Neon Demonin (2016) tavoin taiteenteon takaisten kulissien sortumista ja äärimmilleen vietyä kilpailuhenkisyyttä käsittelevän elokuva saattaa olla tämän vuoden säväyttäjä.

4. Port Authority

Hehkutettu amerikkalainen indie-elokuva sukeltaa newyorkilaisten tanssikulttuurien maailmaan. Paul (Fionn Whitehead) saapuu keskilännestä New Yorkiin, jonka taustalla voi melkein kuulla Fred Neilin kappaleen Everybody’s Talkin’. Hän kohtaa transsukupuolisen Wyen (Leyna Bloom) ja rakastuu tähän, mutta parisuhteen sijaan löytääkin hänen avullaan uutta merkitystä elämälleen ja uusia läheisiä ihmisiä. Odotan elokuvalta amerikkalaista elämänmenoa ja raikasta tuulahdusta elämän ennakoimattomuudesta.

 

Pauliina Savola

Tämän vuoden festivaalikokemuksen keskiössä ovat maailmantuska ja animaatiot. Aikuisille suunnatut animaatiot ovat Suomessa teatterilevityksessä edelleen harvinaista herkkua, ja jo useampana vuotena Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla näkemistäni elokuvista animaatio on noussut festarikokemuksen kärkisijojen tuntumaan. Viime vuonna vaikutuin Angolan sisällissodan alkutaipaleesta kertoneesta Another Day of Lifesta (2018) ja vuonna 2017 puolestaan mykkäanimaatio The Red Turtlen (2016) minimalistisuus ja kerronnallinen rauha saivat otsarypyt siliämään elokuvateatterin pimeydessä.

Tämänvuotinen festivaali tarjoaa useamman maailmantuskaa tihkuvan animaation. Siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Sopivan mielenterveydellisen tasapainon etsiminen saattaa olla haastavaa, joten festariputkea saa luvan keventää myös pari feel good -kategorian elokuvaa. Sellaiseksi lasken muun muassa jokavuotisen traditioni maailman suurimman elokuvamaan, Intian, festarimaistiaisesta. Tänä vuonna vaihtoehtoja ei ole kuin yksi, joten Mumbaihin sijoittuva The Photograph (2019) saa tänä vuonna kunnian täyttää sokerihattarakiintiöni.

Vuoden 2019 festaritarjonnasta odotan eniten seuraavia elokuvia:

1. A White, White Day

Islannin ehdokas Pohjoismaiden Neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi on psykologinen kostotarina miehestä, joka alkaa vaimonsa kuoleman jälkeen epäillä vaimolla olleen suhteen toiseen mieheen. Islantilaisissa elokuvissa kiehtoo se tapa, millä maan karu luonto on elokuvissa usein yksi pääosan esittäjistä ja hyvällä tavalla vino, musta huumori ja tarinan kaari. Sitä lupailee myös A White, White Day (2019). Bonukseksi on laskettava myös vajaa kaksi tuntia korvissa maagisena helähtelevää islanninkieltä.

2. Antropocene: The Human Epoch

Rakastan luontodokumentteja! Lauantai-iltana löydät minut todennäköisemmin sohvalta kuin yön vilinää odottamassa, sydän sykkyrällä seuraamassa luonnon kauneutta ja julmuutta, mieluiten Sir David Attenborough’n matkassa. Kun päivätyötään tekee organisaatiossa, joka pohtii, kuinka saattaa ihmiskunta kestävämmälle, planetaarisia rajoja kunnioittavalle polulle, on  Antropocene: The Human Epoch (2018) dokumentti, joka on pakko nähdä. Kanadassa useita palkintoja pokannutta dokumenttielokuvaa kuvattiin yli neljän vuoden ajan, ja se vei kuvausryhmän  kuuteen maanosaan ja 20 maahan. Seurauksena on dokumentti, joka haluaa osoittaa, sen miten ihminen on muuttanut maailmaa poikkeuksellisella tavalla ­– eikä suinkaan parempaan.

3. For Sama

Syyrialainen Waad al-Kaetab on nuori nainen, toimittaja ja pienen Saman äiti, joka jää Syyriaan tubettaakseen sodan tapahtumat kaiken maailman nähtäväksi. Dokumentti seuraa al-Kaetabin elämää viisi vuotta, elämänkaarta opiskelijasta, vaimoksi ja äidiksi. For Sama (2019) on aktivistin ja äidin yritys selittää tyttärelleen valintojaan – miksi jäädä maahan, joka oli niin turvaton? Dokumenttia tuskin pystyy katsomaan kuivin silmin. Juuri siksi se on niin tärkeä ja tämän listan ehdoton valinta.

4. Funan

Ranskalaisanimaatio Funan (2018) on muistutus siitä, että animaatioelokuva ei missään nimessä tarkoita lapsiystävällisyyttä. Elokuva sijoittuu 1970-luvun Kambodzhaan. Pol Potin punakhmerien Kambodzhassa perheet hajotettiin, uskonto kiellettiin, raha lakkautettiin ja kaupunkien keskiluokka pakotettiin orjatyöhön maaseudulle. Tarkoituksena oli tasa-arvoistaa yhteiskunta pakkokeinoin. Jopa 25 prosenttia kambodzhalaisista sai surmansa noina verisinä vajaana viitenä vuotena. Animaatio tarkastelee yhtä maailman julmimmista hallinnoista yhden perheen tarinan kautta. Listalleni elokuva päätyy siksi, että jään väkisinkin miettimään sitä, miten näin karmivasta aiheesta saa elokuvan, joka ei vie viikkokausiksi yöunia ja uskoa ihmisyyteen.

 



Comments are closed.