Rakkautta & Anarkiaa 2019: Kohtauksia eräistä kriiseistä


Rakkautta & Anarkiaa 2019

Kriisi on poikkeustila, mahdollisuus muutokseen. Kriisien käsittely on usein hyvä lähtökohta tarinalle, ja siksi tänäkin vuonna nähtiin useampi kriiseistä ammentava elokuva: on demokratian kriisiä, miehisyyden kriisiä, erokriisiä ja perheidyllin kriisiä.

Rock ‘n’ rollin kuninkaaksi tituleeratun Elvis Prestleyn tarinaan nojaava road movie The King (2017) rakentaa argumenttinsa Elviksen ja amerikkalaisen unelman ja siten myös amerikkalaisen yhteiskunnan, syöksykierteiden rinnakkaisille kehityskuluille. Pikkukylästä maailman maineeseen noussut Prestley, eräänlainen amerikkalaisen unelman ruumiillistuma, möi lopulta sielunsa viihdeteollisuudelle ja rahan vallalle. Menestyksen ja rahan kaipuu ajavat niin Prestleytä kuin Trumpin presidentinvaalikampanjan aikaista Amerikkaa. Jarecki pohtii, missä menee se Amerikka, joka aikanaan lupasi vapautta, demokratiaa ja unelmia paitsi amerikkalaisille myös ainakin puolelle maapallosta.

Katsojana toivoo, että ohjaaja Eugene Jarecki olisi jättänyt pisteiden yhdistämisen Elviksen ja amerikkalaisen unelman joutsenlaulun välillä voimakkaammin katsojan harteille  – kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta – mutta siitä huolimatta dokumentti on R&A -festarin antoisimpia. Prestleyn Rolls Roycen takapenkille istutetaan tähtisikermä Emmy Lou Harrisista, Alec Baldwiniin ja Ethan Hawkeen pohtimaan Elviksen elämää. Se voisi olla ärsyttävää name-droppailua (tunnen julkkiksia!) tuntuu luontevalta julkisuuden ja menestyksen luonnetta ja hintaa pohtivan dokumentin raameissa.

Deerskin (2019) on napakkaan muotoon rakennettu elokuva keski-iän ja erokriisissä piehtaroivasta miehestä, joka löytää elämälleen tarkoituksen peurannahkatakista ja jumalallisesta takkipuhdistuksesta jossain Ranskan pöpelikössä. Georges (Jean Dujardin) ostaa itselleen peurannahkaisen takin hävyttömällä rahasummalla. Tyylikäs takki antaa miehelle uuden buustin elämään, eikä aikaakaan, kun muut takinkäyttäjät joutuvat tulilinjalle ja mies muuttuu lähes kokonaan peurannahkaiseksi.

Luvassa on vajaa 1,5 tuntia todella mustaa ranskalaista huumoria. Elokuva pohtii kiinnostavalla tavalla hajoavaa identiteettiä ja suojakuoren rakentamista ulkoisten tekijöiden varaan, ja tarkastelee siinä samalla, kuinka mieli järkkyy. Siitä huolimatta se ei ole elokuva, jonka voi ottaa kovin tosissaan – eikä ohjaaja Quentin Dupieux tunnu sitä vaativankaan. Vaikka kyseessä on komedia, musta sellainen, jää näytöksen jälkeen miettimään naurun oikeutusta. Saako ihmisen kriiseille ja mielen järkkymiselle nauraa?

Ranskalaiselokuva Sibyl astuu keskelle kahta kriisiä Sibylin ja Margot’n. Psykologina toimiva Sibyl (Virginie Efira) on laittamassa praktiikkaansa jäähylle keskittyäkseen kirjoittamiseen. Homma ei lähdekään sujumaan oletetusti vaan jämähtää tyhjän paperin kammoon. Uusi potilas, Margot  (Adèle Exarchopoulos), tunkee itsensä lähes väkisin Sibylin elämään. Margot’n saippuaoopperamainen draama saa Sibylin teroittamaan kynänsä ja lipsuminen ammattietiikan väärälle puolelle alkaa. Samalla käsittelyyn tulevat Sibylin omat, vuosia sitten maton alle lakaistut tapahtumat, jotka ovat jättäneet naarmut sieluun.

Draamakomediaksi luokiteltu, valtasuhteita käsittelevä elokuva ei onnistu kovin montaa naurunhörähdystä tarjoamaan vaan hiipuu surullisen naisen tarinaksi. Sibyl muistuttaa etäisesti traagista versiota Bridget Jonesista, mutta  ei onnistu rakentamaan riittävää sympatiakerrointa, jotta päähenkilön kohtalo liikuttaisi katsojaa riittävän syvältä.

Vaikeasti sulatettavalle epämukavuusalueelle vievä tanskalaiselokuva Queen of Hearts (2019). Anne (Trine Dyrholm), lastenoikeuksiin erikoistunut  juristi ja lääkärimiehensä Peterin (Magnus Krepper) ottavat Peterin edellisestä liitosta olevan teini-ikäisen pojan luoksensa asumaan. Tyylikkäässä ja virtaviivaisessa kodissa soi jazz, pariskuntaillallisilla keskustellaan viinin ja ruuan parissa ja kaikki on kohdallaan. Viattoman oloisesta välittämisestä alkunsa saava suhteen lämpiäminen Annen ja poikapuoli Gustavin välillä saa säröille lyövän iskun, kun Anne viettelee Gustavin sängynlämmittäjäkseen.

Tanskalaisen May el-Toukhyn Queen of Hearts ei ole helppo elokuva. Se ei ole kaunis elokuva eikä se ole elokuva, joka sallisi lopun katharttiseen ulospääsyn tai sovituksen. Sen sijaan se lyö railoja pintapuolisesti täydellisen elämän kiiltävään pintaan ja vie matkalle ihmisluonteen synkimpiin syvyyksiin: vallankäyttöön, petokseen ja vastuunkantoon. Se on elokuva, jota kantaa mukanaan vielä pitkään sen jälkeen, kun valot syttyvät elokuvateatterissa.

Kuten oikeassa elämässäkin, kriisi ei silti aina ole muutos kohti parempaa, vaan ensimmäinen askel matkalla pohjalle.

 



Comments are closed.